Doomin ensitestaus viikonloppuna
Huomisesta alkaen pääsee testaamaan Doomin alpha-versiota, jos omistaa Wolfenstein: The New Orderin mukana tulleen ennakkokoodin.
Huomisesta alkaen pääsee testaamaan Doomin alpha-versiota, jos omistaa Wolfenstein: The New Orderin mukana tulleen ennakkokoodin.
Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.
Wild Gunman - Tämänviikkoisen Paluu tulevaisuuteen -päivän kunniaksi Wii U:n virtuaalikonsolissa tavataan peli, joka tavattiin elokuvasarjan toisessa osassa. NES-konsolilta tuttu valopistoolinimike vie pelaajat villiin länteen. Traileri.
Aiemmin ainoastaan Xbox 360 -konsolilla tarjolla ollut HBO-suoratoistopalvelu löytyy tätä nykyä myös Sonyn konsoleilta.
HBO Nordicin valikoimissa on kanavan omien nimikkeiden lisäksi sisältöä esimerkiksi Showtimeltä, Starzilta sekä AMC:ltä. Lukuisista sarjoista mainittakoon Fear of the Walking Dead, True Detective, Girls, Game of Thrones sekä juuri toista kauttaan aloitellut Fargo. Sarjojen lisäksi tarjolla on suuri määrä stand up -komediaa sekä elokuvia.
Viime viikkoina PlayStation 4 -konsoleiden hinnat ovat laskeneet Japanissa, USA:ssa ja Kanadassa. Nyt Sony on vahvistanut halvempien hintojen saapuvan myös Eurooppaan.
Bethesda myy verkkokaupassaan Fallout 4 -teemaista erikoisohjainta PC:lle ja Xbox Onelle.
Fallout 4 -aiheisin värein ja kuvin koristeltu ohjain vastaa toiminnoiltaan hyvin pitkälti langallista perusmallia. Likimain ainoa poikkeus lienee oikean ohjaustatin vieressä oleva chat-ominaisuuksien säätämiselle pyhitetty nappinsa sekä pienehköt eroavaisuudet muotoilussa.
Vaikka pari vuotta takaperin julkaistut konsolit eivät yllä tekniikkansa puolesta ensiluokkaisen PC-myllyn tasolle, lupailee Bethesdan Pete Hines Fallout 4:n ruudunpäivityksen pysyvän tasaisena myös konsoliraudalla.
Pete Hinesin mukaan ruudunpäivitys pyörii tasaisella 30 ruudun sekuntivauhdilla sekä Sonyn että Microsoftin konsoleilla. Parhaimmillaan roolipelieepos on luonnollisesti tehokkaalla PC-raudalla. Mies kommentoi varsin odotetun jatko-osan teknisiä yksityiskohtia Twitterissä.
Dontnod Entertainmentin Life Is Strange on saanut tänään Polarized-nimeä kantavan päätösosansa.
Arcadia Bayn kyläpahaseen sijoittuvia juonikoukeroita on seurattu neljän osan verran tammikuusta alkaen. Tänään julkaistu viides ja viimeinen jakso lupailee sitovansa juonen irtonaiset langanpäät yhteen pelaajia tyydyttävällä tavalla. Pääsääntöisesti kehuja keränneen Life Is Strangen tulevaisuus ja mahdollinen toinen "kausi" odottelee toistaiseksi julkistustaan.
PC-pelaamista konsolikokemukseen lähentävät Steam-ohjain ja Link-suoratoistolaite ovat aiheuttaneet päänvaivaa ennakkotilanneiden Mac-käyttäjien keskuudessa.
Ensi vuonna ilmestyvä Ratchet & Clank -elokuva on saanut uuden trailerin, joka luo varsin positiiviset odotukset pelifilmatisointia kohtaan.
Tarinallisesti elokuva pohjautuu PlayStation 4:lle julkistetun Ratchet & Clank -pelin ympärille, joka on pelifilmatisoinnin kanssa istutetuista muutoksistaan huolimatta uusittu versio PlayStation 2:lla nähdystä debyyttiosasta.
Divinity: Original Sin Enhanced Edition on saanut uuden trailerin, joka esittelee pelin taistelumekanismeja. Video näyttää, miten ympäristön hyödyntäminen ja eri loitsujen yhdisteleminen ovat tärkeässä roolissa.
Esimerkiksi öljyn avulla viholliset voi sytyttää palamaan helpommin, mutta toisaalta epätoivottuja paloja voi sammuttaa vesiloitsuilla. Märille vihollisille taas voi antaa tehokkaamman sähköiskun. Lisää pääsee näkemään oheisella videolla.
Divinity: Original Sin Enhanced Edition julkaistaan lokakuun 27. päivä PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle.
Capcom on ilmoittanut työstävänsä uutta Resident Evil -animaatiota, jonka on määrä ilmaantua teattereihin vuoden 2017 puolella.
Järjestyksessään kolmas 3D-animaatioelokuva toteutetaan yhteistyössä Marza Animation Planetin kanssa. Elokuvasta ei ole toistaiseksi saatavilla kovin tarkkaa tietoa, mutta sen näyttelijäkaartiin on kuitenkin ehditty kiinnittää merkittäviä nimiä useista japanilaisista elokuvista ja animesarjoista, kuten Ju-Onista, Ghost in the Shellista sekä Death Notesta.
Cyanide Studiosin kehittämän Styx: Master of Shadows -peikkohiippailun on vahvistettu saavan jatkoa.
Vuonna 2016 ilmestyvä Styx: Shards of Darkness on ehtinyt olla studion mukaan kehityksessä jo reilun kuuden kuukauden ajan. Pelin julkaisusta vastaa Focus Home Interactive, joka hehkuttaa jatko-osan olevan budjetiltaan kunnianhimoisempi, mikä on nähtävissä myös pelin siirtymisestä Unreal Engine 4 -pelimoottorin ympärille.
Styx: Shards of Darknessin on vahvistettu saapuvan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.
Blizzardin kehittämä moninpeliräiskintä Overwatch saapuu vihdoin beetatestiin ilmoittautuneiden kokeiltavaksi.
Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.
Konami Krazy Racers - Vekkuli Mario Kart -klooni Game Boy Advancelta saapuu Wii U:lle. Ohjattavina hahmoina tavataan tukku Konamin hahmoja aina Goemonista Castlevanian Draculaan. Traileri.
Kun artisti tai bändi julkaisee uuden albumin tai lähtee kiertueelle, on luvassa yleensä myös esiintymisiä eri televisio-ohjelmissa. Näin on tilanne myös, kun monikymmenpäinen orkesteri suuntaa kiertueelle soittamaan musiikkia The Legend of Zelda -pelisarjasta.
Haluaisitko paeta henkesi edestä Friday the 13th -elokuvasta tuttua Jason Voorheesia? Tai tekisikö mielesi ottaa ohjat kyseisestä hirmusta? Kumpikin näistä vaihtoehdoista onnistuu, mikäli joukkorahoitusta hakeva peli löytää yleisönsä.
Silent Hills -vaikutteita ammentava Allison Road hylkää Kickstarter-rahoituskampanjansa, sillä peli on löytänyt itselleen julkaisijan.
Klassinen Kick Off -pallottelu on heräilemässä kuolleista, kertoo alkuperäisen pelin kehittäjä Dino Dini. Reilut kymmenen vuotta hiljaiseloa viettänyt sarja käynnistyi Amigalla ja Atari ST:llä vuonna 1989.
Kauhupeli Fatal Frame: Maiden of Black Water on tulossa Wii U:lle kuukauden loppupuolella sopivasti halloweenin aikoihin. Tunnelmiin voi alkaa pääsemään jo nyt Nintendon julkaisemalla uudella trailerilla.
Fatal Frame: Maiden of Black Water tulee olemaan saatavilla Wii U:n eShopissa, sekä rajoitettuna eränä fyysisiä kopioita. Pelistä julkaistaan myös demo, joka sisältää reilun kappaleen verran pelin alkua. Pelottavaksi mainostetun trailerin voit katsoa alla.
Fatal Frame: Maiden of Black Water julkaistaan yksinoikeudella Wii U:lle 30. lokakuuta.
PlayStation 4:n yksinoikeuspeli Bloodborne julkaistaan uudelleen Game of the Year Editionin muodossa.
Uudelleenjulkaisu pakkaa kaiken lisäsisällön yksiin kansiin. Mukana nähdään 24. marraskuuta julkaistava The Old Hunters -laajennus, joka on myös ladattavissa erikseen PlayStation Storesta noin 15 euron hintalapulla. The Old Huntersin myötä peliin avautuu niin uudenlaisia vihollisia, kolme ennennäkemätöntä pelialuetta sekä kymmenen uutta asetta, minkä lisäksi itse tarinapuolikin kokee laajentumista.