Uutiset

Uutinen

Minecraft Wii U Edition sai PEGI-merkinnän

Pitkään huhuiltu Minecraftin Wii U -debyytti näyttää entistä todennäköisemmältä, kun ikärajoja Euroopassa valvovan PEGI:n virallisille sivuille on ilmestynyt merkintä jättihitin Nintendo-versiosta. Minecraftin isänä tunnettu Markus "Notch" Persson totesi vielä vuonna 2013, että mitään aikeita Wii U -käännöksen suhteen ei ole. Sittemmin tilanne on kuitenkin muuttunut merkittävästi, kun Microsoft lunasti sarjan kehittäjän Mojangin siipiensä suojaan.

Tero Lepistö
Uutinen

StarCraft II: Legacy of the Void on nyt saatavilla

StarCraft 2 on viimein saanut uuden laajennuksensa Legacy of the Voidin. Ostajat saavat myös pelin päähenkilön Artaniksen pelattavaksi hahmoksi Blizzardin Heroes of the Stormiin.

StarCraft 2 -sisältö ei tosin lopu tähän, sillä Nova Covert Ops -nimisen tehtäväsarjan ensimmäinen osa on tulossa ensi keväällä. Tehtävien pääosassa nähdään Wings of Libertystä tuttu ghost Nova Terra. Alla voi katsoa Legacy of the Voidin julkaisutrailerin ja tavallisen trailerin Nova Covert Opsille.

Jarmo Kuutti
Uutinen

UFC 2 saapuu keväällä 2016

EA Sports UFC 2:n julkistusvideolla raotetaan alustavaa julkaisupäivää. Vapaaottelijat astuvat toistamiseeen EA:n nimissä kehään keväällä 2016 niin Xbox Onella kuin PlayStation 4:llä. Varsinaista pelikuvaa ei vielä tarjoilla, vaan tässä vaiheessa tyydytään kiusoittelemaan jatko-osan yleisellä tunnelmalla. Samalla annetaan kuitenkin hieman esimakua uudistuksista. Konkreettisimpana päivityksenä entistä ehompien grafiikoiden sekä kattavamman taistelijakatraan ohella mainitaan Knockout-fysiikkamoottori, jonka avulla lupaillaan totta kai autenttisempaa vapaaottelukokemusta.

Tero Lepistö
Uutinen

Rise of the Tomb Raider esillä uudella musiikkivideolla

Rise of the Tomb Raiderin julkaisupäivä lähestyy ja sen juhlistamiseksi peli on päässyt mukaan uuteen musiikkivideoon. Videolla kuultavan I Shall Rise -nimisen laulun on kirjoittanut palkittu muusikko Karen O.

Musiikin lisäksi video tarjoaa runsaasti pelikuvaa ja näkymiä Rise of the Tomb Raiderin erilaisista ympäristöistä. Videon pääsee katsomaan alla ja pelistä voi käydä keskustelemassa KonsoliFINin foorumilla.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Conan O'Brienin Clueless Gamer pelailee uutta Falloutia

TBS:llä omaa keskusteluohjelmaansa juontava Conan O'Brien testailee uudessa Clueless Gamer -osiossaan odotettua Fallout 4 -peliä.

Tällä kertaa miekkonen heittäytyy arvioimansa pelin pauloihin toden teolla, sillä itsensä näköisen pelihahmon ja asiaan kuuluvien kostyymien lisäksi O'Brienin tuotantotiimi on väsännyt aiheen tiimoilta tyylikkään introvideon. Irlantilaisen punapään apuna on jälleen tämän uskollinen nörttikaveri Aaron Bleyaert.

Jaakko Herranen
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

Battlefrontin tuorein traileri kirjaimellisesti imaisee pelaajat taistelukentälle

EA:n rummutus Battlefrontia kohtaan kiihtyy entisestään julkaisun kynnyksellä, kun odotettu moninpeliräiskintä saa jälleen uuden trailerin. Tälläkin kertaa nostalgisen Star Wars -tunnelman luominen on vähintään yhtä isossa roolissa kuin varsinainen pelikuva. Suurimpana tähtenä näyttelijävetoisella videolla nähdään muun muassa Twilight-elokuvista tuttu Anna Kendrick.

Tero Lepistö
Uutinen

Microsoft paljasti 104 Xbox Onella rullaavaa vanhan sukupolven peliä

Xbox Onen piakkoin ilmestyvä käyttöjärjestelmäpäivitys tuo konsolille mahdollisuuden pelata myös vanhempia Xbox 360 -julkaisuja. Nyt Microsoft julkisti pitkän listan ensimmäisistä taaksepäin yhteensopivista titteleistä.

Vaikka mukana on Mass Effectin, Gears of War -pelien, Mirror's Edgen ja Fable II:n kaltaisia suuren mittaluokan julkaisuja, loistaa yhteisön toimesta hartaasti toivottu Red Dead Redemption toistaiseksi ainoastaan poissaolollaan. Microsoft lupailee kasvattavansa valikoimaa kuukausittain.

Jaakko Herranen
Uutinen

Overwatch sai julkaisupäivän - ilmestyy myös konsoleille

Blizzardin moninpeliräiskintä Overwatch on saanut virallisen julkaisupäivän. Lisäksi julkaisijan kotisivuille vuotaneen tiedon mukaan peli on matkalla myös konsoleille.

Verkkosivuille lipsahtanut kuva vahvistaa pelin ilmestyvän 21. kesäkuuta niin PC:lle kuin myös PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle. Digitaalisen version ohella Overwatchista on tulossa myös levyllinen Origins Edition -painos, jonka ennakkotilaavat saavat lisäherkkuna Noir-nimisen asusteen pelin hahmokaartiin lukeutuvalle Widowmakerille. 

Henrik Savonen
Uutinen

Battlebornin julkaisu siirtyy hieman

Gearboxin kehittämä Battleborn on saanut uuden julkaisupäivän. Aiemmin helmikuulle lupailtu uutukainen siirtyy julkaisija Take-Two Interactiven tiedotteen mukaan toukokuun alkuun. "Sankariräiskintänä" markkinoitu ensimmäisen persoonan toimintapeli nojaa kampanjassaan vahvasti pelaajien yhteistyöhön unohtamatta myöskään kilpailullista puolta.

Piirroselokuvamaisen värikkääseen maailmaan päästään tutustumaan 3.5. PlayStation 4:llä, Xbox Onella sekä PC:llä. 

 

Tero Lepistö
Uutinen

The Jackbox Party Pack saa fyysisen julkaisun

Jackbox Games on yhdistänyt voimansa Telltalen kanssa julkaistakseen The Jackbox Party Packin fyysisenä kopiona. Paketti sisältää noin vuosi sitten digitaaisesti julkaistut pelit You Dont Know Jack, Fibbage XL, Drawful, Word Spud ja Lie Swatter. Peleissä mm. piirretään ja arvaillaan erilaisia sanoja.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Forzassa kurvaillaan Fallout 4 -teemaisilla menopeleillä

Turn 10 juhlistaa 10.11. kauppoihin saapuvaa Fallout 4:ää lisäsisällön voimin. Ensimmäisenä tarjoillaan Bethesdan postapokalyptisen maailman mukaan teemoitettu Ford F100, jonka voi ladata ilmaiseksi jo tänään. Kyseessä on käytännössä uusi maalipinta tuttuun autoon. Ensi vuoden puolelle lupaillaan kuitenkin mielenkiintoisempaa menopeliä sarjojen ystäville, kun oheisen trailerin lopussa näkyvä Chryslus Rocket 69 päästetään Forza 6:n kilparadoille.

 

Tero Lepistö
Uutinen

Contran räiskettä ja pieniä robotteja Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.

Contra Advance: The Alien Wars EX - Super Nintendolta tuttu Contra III: The Alien kääntyi vuonna 2002 Game Boy Advancelle. Nyt tämä käännös saapuu myös Wii U:lle tuoden muassaan reilusti avaruusolentojen, robottien ja hirviöiden räiskimistä useilla eri aseilla. Traileri.

Petri Kataja
Uutinen

Activision ostaa Candy Crush Sagan kehittäjän jättisummalla

Julkaisija Activision Blizzard on aikeissa lunastaa free to play -pelejä tehtailevan King Digital Entertainmentin hoiviinsa. Kauppasummaksi ilmoitetaan huikeat 5,9 miljardia dollaria. Ostoksen varmistuminen vaatii kuitenkin vielä viranomaisten hyväksynnän kehittäjän kotimaassa Irlannissa, joten lopullista sinettiä asialle odotellaan ensi vuoden keväällä. Jättisumman haaliva kehittäjä tunnetaan parhaiten Facebookissa ja mobiilialustoilla suosiota niittäneistä Candy Crush -peleistään.

Tero Lepistö