Uncharted 4:n moninpelibeeta käynnistyy joulukuussa
Uncharted: The Nathan Drake Collectionin ostavat pääsevät tykittämään Uncharted 4: A Thief's Endin moninpelibeetaa vielä kuluvan vuoden aikana.
Uncharted: The Nathan Drake Collectionin ostavat pääsevät tykittämään Uncharted 4: A Thief's Endin moninpelibeetaa vielä kuluvan vuoden aikana.
Tomb Raider teki valkokangasdebyyttinsä vuosituhannen alkupuolella, kun Angelina Jolie esitti Lara Croftia peräti kahden elokuvan verran. Nyt sarja on tekemässä paluuta valkokankaille.
Team Ninja on ilmoittanut tuovansa takaisin Dead or Alive Xtreme -pelisarjansa. Tuleva osa tukee myös PlayStation VR -virtuaalitodellisuuslaseja.
PlayStation-konsoleille julkaistavasta Attack on Titan -pelistä on saatu ensimmäistä pelikuvaa Tokyo Game Show -messujen yhteydessä.
Peliä työstää Omega Force -niminen pelitalo, joka tunnetaan erityisesti Dynasty Warriors -sarjastaan. Warriors-taustoistaan huolimatta yhtiö on kuitenkin lähestynyt Attack on Titania animesarjalle uskollisella tyylillä, jossa pelaajat sivaltavat titaaneja 3D Maneuver Gear -varusteidensa lennättäminä. Tarinan puolesta peli seuraa ensimmäisen tuotantokauden jalanjäljissä.
Nintendon upouusi Star Fox -lentely ei kerkeä uumoiltuun julkaisuikkunaansa kuluvan vuoden loppuun, kertoo Shigeru Miyamoto.
Vaikka Star Fox Zero onkin Miyamoton mukaan lähestulkoon julkaisukunnossa, haluaa kehittäjä Platinum Games viilata peliä vielä jokusen ylimääräisen kuukauden. Erityistä huomiota saavat kenttäsuunnittelu, välivideot sekä kahden ruudun yhtäaikainen käyttö pelaamisen tuoksinassa. Miyamoton mukaan Star Fox Zeron kehitystyö etenee viivästyksestä huolimatta varsin mallikkaasti.
Square Enix vahvisti Tokyo Game Showssa, että Final Fantasy XV:ssä pääsee ratsastamaan chocobolla ja kalastamaan. Ohessa julkaistiin uutta pelikuvaa aiheesta.
Reilun viiden minuutin mittainen video näyttää, miten pelin päähenkilöt tutkivat uutta aluetta ratsailta ja päästää kuuntelemaan chocobo-teemaa. Videon loppupuolella taas näkee, miten kalastusminipeli toimii ja että saadun saaliin voi viedä takaisin leiriin kypsennettäväksi.
Psyonixin kehittämä Rocket League julkaistiin aikaisemmin tänä vuonna PS4:lle ja PC:lle. Nyt peliin on luvassa ensi kuun aikana Revenge of the Battle-Cars -niminen lisäsisältöpaketti.
Revenge of the Battle-Cars tulee sisältämään autojen lisäksi myös uusia maaleja ja osia autoille. Kaksi uusista autoista on tuttuja Psyonixin aikaisemmasta Supersonic Acrobat Rocket-Powered Battle-Cars -pelistä. Lisää pääset näkemään oheisella trailerilla.
Revenge of the Battle-Cars julkaistaan PC:lle ja PS4:lle lokakuun aikana.
Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.
Year Walk - 1800-luvun Ruotsiin sijoittuvassa Wii U -pelissä tavataan omituisia otuksia, ratkotaan ongelmia ja käytetään hyväksi laitteen GamePad-ohjainta useammalla eri tapaa. Traileri.
Eurooppalaiset Dark Souls -sarjan pelaajat pääsevät koettelemaan ensi keväänä jälleen hermojaan.
Ensi kuussa konsoleille ilmestyvä Assassin's Creed: Syndicate saa seurakseen lisäsisältöä, jossa päästään selvittämään vuoden 1888 murhista tunnetun Viiltäjä-Jackin arvoitusta.
Peliyhtiö Ubisoft paljasti lisäsisällön Japanissa pidettyjen Tokyo Game Show -messujen yhteydessä. Jack the Ripper pack -nimisen sisältöpaketin kerrotaan olevan osana tulevaa kausipassia, jonka voi ostaa niin pelin mukana kuin myös erikseen.
PC:ltä, Xbox 360:ltä sekä Xbox Onelta tuttu World of Tanks -räiskintä on tekemässä tuloaan myös PlayStation 4:lle, kertoo menestyskonseptin kehittänyt Wargaming.
Vaikka Wargaming lupaileekin hyödyntävänsä PlayStation 4:n uniikkeja ominaisuuksia Share Play ja Vita Remote Play etunenässään, kulkee PlayStation 4:n World of Tanks pääpiirteittäin tuttuja polkuja. Luvassa on jälleen julmettu määrä tankkeja näille räätälöidyillä laajoilla taistelutantereilla.
Sony on paljastanut virallisen nimen virtuaalitodellisuuslaseilleen. Aiemmin Project Morpheus -työnimellä kulkeneet lasit tottelevat jatkossa nimeä PlayStation VR.
Yhtiö paljasti uuden nimen Japanin Tokyo Game Show -pelimessuilla pidetyssä julkistustilaisuudessa. Julkistuksen yhteydessä Sony esitteli myös VR-laseja hyödyntäviä pelejä, joihin lukeutuivat muun muassa robottiräiskintä RIGS, vedenalaiseen maailmaan sijoittuva The Deep sekä poikamiehille suunnattu deittisimulaatio Summer Lesson.
Sony on ilmoittanut, että Gravity Rush 2 on tulossa yksinoikeudella PS4:lle ensi vuoden aikana. Tokyo Game Showssa esitetyn trailerin perusteella peli tulee sisältämään myös co-op -tilan. Kyseinen traileri on oheisista videoista ylempi.
Myös aikaisemmin PS Vitalle julkaistu Gravity Rush on tulossa PS4:lle Bluepoint Gamesin remasteroimana. Gravity Rush Remastered tulee sisältämään kaiken aikaisemmin julkaistun lisäsisällön ja julkaistaan 10. helmikuuta 2016. Päivitetyn version traileri löytyy alimmaisena.
Bloodbornen ensimmäisestä laajennuksesta on julkistettu traileri ja uutta tietoa Tokyo Game Showssa. Lukuisia parannuksia sisältävä lisäosa The Old Hunters, tulee perehtymään lähemmin emopelissä mainittujen legendaaristen metsästäjien tarinaan.
Laajennus tulee olemaan saatavilla ladattavana ja myös alkuperäisen Bloodbornen sisältävänä fyysisenä kopiona nimeltään The Old Hunters Edition. Uuden trailerin pääsee näkemään alla.
Konami on julkaissut korjauspäivityksen Metal Gear Solid V: The Phantom Painia vaivanneeseen bugiin, joka uhkasi tarkka-ampuja Quietiin kiintyneiden pelitallennuksia.
Blizzardin kehittämän StarCraft II -trilogian viimeisen osan Legacy of the Voidin introvideo on julkaistu. Päätösosaa pääsee pelaamaan, vaikka ei omistaisikaan aikaisempia Wings of Liberty ja Heart of the Swarm -laajennoksia.
Sapattivuosia viettäneet Activisionin sekä Harmonixin bändipelit ovat tekemässä paluuta lokakuussa. Nyt Harmonix on paljastanut viimeiset lisäykset Rock Band 4:n biisikirjastoon.
Jo valmiiksi valtaisaa biisivalikoimaa täydentävät:
Xbox Onen hiljaisehko roolipelirintama saa piristystä peräti kahdesta uudesta JRPG-julkaisusta.
Stranger of Sword City on uudistettu näkemys viime vuonna PC:lle, PlayStation Vitalle sekä Xbox 360:lle ilmestyneestä seikkailusta. Uuden pelillisen sisällön lisäksi tuore versio tulee sisältämään täysin päivitetyn taidetyylin. Stranger of Sword City julkaistaan digitaalisesti ensi vuoden alkupuolella.
Japanilaisjätti Nintendo nimesi seuraajan heinäkuussa menehtyneelle Satoru Iwatalle. Pääjohtajan virkaa hoitaa jatkossa Tatsumi Kimishima.
Microsoftin Xbox One -konsoli saa monia uudistuksia seuraavassa päivityksessään, joka julkaistaan marraskuussa.