Uutiset

Uutinen

Lohikäärmepalloja sekä kodin suunnittelua Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.

Animal Crossing: Happy Home Designer - 3DS-pelaajat päästetään suunnittelemaan omaa kotia Animal Crossing -peleistä tuttujen hahmojen kera. Pelin lataajat saavat kaupanpäällisiksi 3DS Home -teeman. Peli saapuu ladattavaksi perjantaina.

Petri Kataja
Uutinen

Black Ops III:n uusi traileri maalailee ankeita tulevaisuudenkuvia

Call of Duty: Black Ops III:n upouusi traileri keskittyy tällä kertaa pelin tarjoamaan kampanjaan.

Pääosin esirenderöidystä materiaalista koottu esittelyvideo sisältää tuttuun tyyliin vauhdikasta toimintaa ja eeppisiä räjähdyksiä varsin ankeissa scifistisissä maisemissa. Pahiksen rooliin heittäytyy tällä kertaa Ozista ja Law & Orderista tuttu Christopher Meloni.

Jaakko Herranen
Uutinen

Dirt Rally kurvailee Suomen maaperälle

Codemastersin Dirt Rallyn tiimoilta kuuluu hyviä uutisia suomalaisille. Tuoreimman kuukausipäivityksen myötä virtuaalirallikuskit päästetään kurvailemaan Suomen maaperälle.

Versio 0.8 tuo muassaan peräti 12 uutta erikoiskoetta tutuissa metsäisissä maisemissa. Ratoja päästään kurvailemaan tuoreilla autolisäyksillä, kun repertuaari kasvaa 2001 Ford Focus RS:llä sekä 2001 Subaru Imprezalla.

Dirt Rally julkaistiin PC:llä viime huhtikuussa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Super Mario Maker myynyt yli miljoona kopiota

Nintendon Super Mario Maker kiehtoo myyntilukujen perusteella Wii U -omistajia. Peli on kelvannut kuluttajille jo yli miljoonan kopion verran.

Nintendon mukaan Mario-kenttiä on luotu vajaassa kolmessa viikossa peräti 2,2 miljoonaa kappaletta, ja näitä on pelattu yli 75 miljoonaa kertaa. Uusien myyntilukujen valossa Super Mario Maker on peräti 32. Mario-julkaisu, joka on myynyt putkimiehen 30-vuotisen uran aikana yli miljoona kappaletta.

Yhteensä Mario-pelit ovat kelvanneet pelaajille yli 350 miljoonaa kertaa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Warhammer: End Times - Vermintiden uusin video esittelee waywatcherin

Warhammer: End Times - Vermintideä kehittävä pelistudio Fatshark julkaisee videoita pelinsä viidestä pelattavasta hahmosta. Aikaisemmalla videolla nähtiin Witch Hunter ja nyt uusin video esittelee waywatcherin.

Kerillian-niminen hahmo täyttää pelissä perinteisen rogue-hahmoluokan osan. Jousella ja tikareilla aseistautuneen waywatcherin vahvuuksiin kuuluukin nopeus ja tarkkuus. Kerillianin pääse näkemään toiminnassa alla olevalla videolla.

Warhammer: End Times - Vermintide julkaistaan 23. lokakuuta PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle.

Jarmo Kuutti
Uutinen

PS Vitan Uncharted oli päätyä tulevaan PS4-kokoelmaan

PS Vitalle julkaistun Uncharted: Golden Abyss -esiosaa oltiin alunperin sisällyttämässä ensi kuussa ilmestyvään Uncharted: The Nathan Drake Collectioniin.

Yhteisövastaava Arne Meyer kertoi Naughty Dogin mietteistä Birminghamin EGX-messuilla, jossa tämä mainitsi Golden Abyssin lisäämisen käyneen kehittäjien mielessä kokoelman sisältöä suunnitellessa. Lopulta pelin kääntämisestä päätettiin kuitenkin luopua, sillä sen ei todettu olevan olennainen tekijä Uncharted 4:n tapahtumiin johtavassa tarinakaaressa.

Henrik Savonen
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

KonsoliFINissä huoltokatko keskiviikkoaamuna

KonsoliFINin palvelimelle tehdään huoltotoimenpiteitä keskiviikkoaamuna 30.9.2015 klo 10:00 aikoihin. Palvelimen kovalevyn vaihto aiheuttaa noin kymmenen minuutin katkoksen. Lisäksi palvelimen käyttöjärjestelmä päivitetään uudempaan versioon, mikä mahdollistaa myöhemmin tapahtuvan foorumiohjelmiston päivityksen.

Jyri Jokinen
Uutinen

Ubisoft: Uusi Rainbow Six ei tarjoa yksinpeliä

Ubisoft on vahvistanut Rainbow Six: Siegen keskittyvän puhtaasti moninpeliin. Pelin ohjaaja Scott Mitchell tiedotti asiasta Birminghamissa pidetyillä EGX-messuilla.

Yksinpelin sijaan luvassa on kuitenkin eräänlainen harjoittelutila, jossa pelaajat voivat Mitchellin mukaan hioa rauhassa taitojaan tekoälyvihollisia vastaan ennen moninpeliin rynnäköimistä. Harjoitellessaan yksinpelaajien on myös mahdollista ansaita samaa sisältöä kuin ihmispelaajia vastaan taistellessa.

Henrik Savonen
Uutinen

Assassin's Creed Syndicaten uusin traileri keskittyy tarinaan

Ubisoft on julkaissut uuden trailerin Assassin's Creed Syndicatelle. Reilun parin minuutin mittainen traileri kertoo lisää pelin tarinasta, kuten siitä ketkä tällä kertaa ovat assassiinien kohteina ja miksi.

Moninpeli ei ole Assassin's Creed Syndicatessa yhtä suuressa osassa kuin edeltäjässään. Sen sijaan sarjan seuraava osa keskittyy enemmän yksinpelikokemukseen, johon tuo oman lisänsä totuttua modernimpi asetelma.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Call of Duty: Black Ops III:n Xbox 360- ja PS3-versio jäävät ilman yksinpeliä

Marraskuussa ilmestyvän Call of Duty: Black Ops III:n tarinakampanja jättäytyy pois PlayStation 3:lla ja Xbox 360:llä.

Pelin kotisivuilla julkaistun ilmoituksen mukaan Black Ops III:sta on kehitetty erityisesti nykyisiä konsoleita sekä PC:tä silmälläpitäen, minkä vuoksi yksinpelin kääntäminen vanhalle raudalle on osoittautunut varsin hankalaksi. Yksinpelin ohella pelaajat jäävät myös ilman neljän pelaajan yhteistyökampanjaa.

Henrik Savonen
Uutinen

BioShockin iOS-versio vedettiin pois myynnistä

Ensimmäisen BioShock-pelin mobiiliversio on poistunut iOS-käyttäjien keskuudesta.

Aikoinaan iPhoneille ja iPadeille julkaistun mobiiliversion on kehittänyt 2K China, joka on myös vastuussa päätöksestä vetää peli pois App Storesta. Poistamisen sijaan 2K Chinalla harkittiin myös uuden päivityksen julkaisemista, sillä BioShockin iOS-versio on ollut jo tovin aikaa pelikelvottomana, jossa se on pysytellyt käyttöjärjestelmän versionumerosta 8.4 lähtien.

Henrik Savonen
Uutinen

Microsoft paljasti lokakuun Games with Gold -julkaisut

Microsoft tarjoilee kultajäsenten lokakuuhun kevyttä roolipelaamista, eläviä kuolleita sekä Metal Gear V:n ennakkotunnelmia.

Xbox Onen lokakuu vierähtää käyntiin tunnelmallisen Valiant Hearts: The Great War -seikkailun parissa. Xbox 360:n kuukauden alkupuoliskolla taas loikataan tyystin erilaisiin tunnelmiin Metal Gear Solid: Ground Zeroesin myötä. Molempien konsoleiden loppukuu kuluu tiukkojen valintojen parissa, kun tarjolle saapuu kokonaisuudessaan Telltalen The Walking Dead -pelisarjan ensimmäinen kausi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pikselimuotoisia manauksia Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.

Extreme Exorcism - Kun Haamujengi ei vain saa häädettyä kaikkia kummituksia, kutsutaan apuun Mae Barrows äärimmäisine manaustaitoineen. Wii U -peli tarjoilee pikseligrafiikkaa, parikymmentä erilaista asetta ja puolensataa haastetta tutkittavaksi. Traileri.

Petri Kataja
Uutinen

Dragon Age: Inquisitionin GOTY-versio laittaa lisäosat yhteen pakettiin

Bioware ja EA Games ovat ilmoittaneet Dragon Age: Inquisitionin saavan Game of the Year -version. Tuleva julkaisu on saanut nyt myös oman trailerin.

GOTY-versio tulee sisältämään kaikki tähän mennessä julkaistut laajennukset. Niihin lukeutuu Jaws of Hakkon-, The Descent- ja Trespassers -lisäsisällöt, sekä paljon muuta.

Jarmo Kuutti
Uutinen

PlayStation 4 sai oman Yle Areena -sovelluksensa

Yleisradio on julkaissut upouuden Areena-sovelluksensa PlayStation 3- ja PlayStation 4 -konsoleille.

Sovellus mahdollistaa kaikkien Areenassa tarjolla olevien tv-ohjelmien sekä ainoastaan verkossa lähetettävien live-lähetysten katselemisen.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uusi Wasteland 2: Director's Cut -traileri

Inxile Entertainmentin kehittämä Wasteland 2 julkaistiin viime vuonna PC:lle ja pian peli saa myös PS4- ja Xbox One -versiot. Nyt Wasteland 2: Director's Cut -nimellä kulkeva versio on saanut uuden trailerin.

Director's Cut -versio tulee sisältämään paranneltua grafiikkaa, lisää vaihtoehtoja hahmojen kehittämiseen ja kyvyn kohdistaa hyökkäykset tiettyihin ruumiinosiin. Nyt julkaistu traileri on pääosin toteutettu live actionina, mutta lopussa esitellään myös pelin tärkeimpiä ominaisuuksia.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Kissanainen ja Arvuuttaja napit vastakkain Arkham Knightin lisäosassa

Batman: Arkham Knightin tasainen lisäsisältövirta ei ota laantuakseen, sillä seuraavaksi irti päästetään itse Kissanainen.

Varsinaisen pääpelin kampanjan jälkimaininkeihin sijoittuva Catwoman's Revenge asettaa Kissanaisen ja Arvuuttajan toisiaan vastaan. Rocksteadyn Batman-trilogian päätösosa saa ensi viikolla myös Nightwing-teemaista lisäseikkailtavaa. Kyseisen GCPD Lockdown Story -tarinasisällön ohella julkaistaan lisähaasteita tarjoileva Crime Figher Challenge Pack #2.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uusi Rise of the Tomb Raider -traileri

Microsoft julkaisi uuden trailerin Rise of the Tomb Raider -pelille. Descent into Legend -niminen video sisältää parin minuutin verran uutta pelikuvaa. Traileri näyttää otoksia Laran matkasta pelin vaaroja ja ongelmanratkontaa täynnä olevan maailman läpi.

Alkuperäisen Tomb Raider -rebootin ja Rise of the Tomb Raiderin on suunniteltu olevan osa trilogiaa. Kolmannen osan kohtalo on toistaiseksi hämärän peitossa.

Jarmo Kuutti