Jutut

Artikkeli

Metroid Prime

Amerikkalaisen Retro Studiosin kehittämä hahmon silmistä kuvattu Metroid oli sarjan ensimmäinen peli, joka tuotettiin Japanin ulkopuolella. Kaiken järjen mukaan projektin olisi pitänyt epäonnistua, mutta toisin kävi. Euroopassa vuonna 2003 Nintendo GameCubelle julkaistu Metroid Prime on eräs maailmanhistorian parhaimpia videopelejä.

Olipa kerran aika, jolloin ensimmäisestä persoonasta koettava seikkailu tarkoitti putkessa juostavaa sotilasräiskintäa. Pahimmassa tapauksessa tämän kuvakulman käyttäminen takasi pelille leiman Doom-klooni.

Markus Hirsilä
Blogi

Päivä jona vaimo tappoi peli-iloni

Kirjoitan tätä veitsi rinnassani. Veitsen tuikkasi vaimoni kertomalla, että pelaaminen on ajanhaaskausta, eikä hän oikeastaan ymmärrä miksi teen sitä. Saman kysymyksen voisi kysyä myös musiikin ja elokuvien kohdalla. Miksi ihmiset kuuntelevat musiikkia ja käyvät keikoilla? Miksi uusi Star Wars -elokuva rikkoi ennätyksiä?

Peliala onkin nykyään musiikki- ja elokuvateollisuuteen verrannollinen oma taiteenlajinsa. Se ei ole enää kellarissa viihtyvien nörttien vaiettu salaisuus, vaan suuri osa kulttuuriamme.

A-P Kuutila
Artikkeli

Ennakossa Street Fighter V

Viinin lailla vanhentunut Street Fighter viettää ensi vuonna kolmekymppisiään, mutta ajan kuluminen ei ole saanut klassista taistelupelisarjaa jättämään kehää nuoremmille sukupolville. Helmikuussa julkaistava Street Fighter V  toimi oivana keppihevosena, jonka varjolla toimittajat saatiin kutsuttua Helsingissä sijaitsevalle GB Gymille katsomaan tulevan osan tarjoamaa mätkintäkokemusta.

Markus Mesiä
Artikkeli

Laitetesti: Acer Predator G6-710

Acer on kärsinyt pitkään pelaajien keskuudessa hieman huonosta maineesta, sillä sen halvemmat koneet eivät ole saavuttaneet haluttua tulosta. Valmistaja onkin kunnostautunut huolella nyt myös pöytäkonepuolella. Acerin Predator-sarja on suunniteltu pääsääntöisesti pelaajille, ja niiden sisuksiin on kerätty tehokkaita osia. Hetki sitten julkaistu Predator G6-710 jatkaa voitokasta kulkua, eikä vääntö lopu vehkeestä aivan heti.
Niklas Isberg
Artikkeli

Testissä Acer XR341CK - kaartuva pelinäyttö

Acer nostaa rimaa kuluttajille suunnatulla kaarevalla 34 tuuman UltraWide QHD-näytöllä. Sen maksimiresoluutio on 3440x1440 pikseliä, joka tarkoittaa erikoista 21:9-kuvasuhdetta. Kaareva näyttö antaa mukavasti lisäalaa työskentelyyn, ja näkökenttä on niin peleissä kuin elokuvia katsellessa laaja.

Acer XR341CK:n kuva on kirkas sekä kontrastikas ja värit toistuvat hyvin. Näyttö on mattapintainen, joten kesäinen auringonpaistekaan ei haittaa käyttökokemusta. Myös virkitystaajuus on suhteellisen korkea 75 Hz.

Niklas Isberg
Artikkeli

Ennakossa massiivinen ARK: Survival Evolved

PC:lla ihastuttanut ja vihastuttanut ARK: Survival Evolved saapui joulun alla myös Xbox Onen valikoimiin. Olikin jo aika, sillä konsolialustalla ainoastaan Minecraft on tarjonnut vastaavan laajuista vapaata selviytymisseikkailua.

Ihastus

Ihastuksen ymmärtää, sillä ARK sisältää lähes kaikkea mitä pelaaja voi toivoa: rakentelua, hahmonkehitystä, räiskintää, seikkailua, metsästystä, ryöstelyä, pomotaisteluita, heimosotia sekä viehättävää dinosaurusten kesytystä ja paljon muuta.

A-P Kuutila
Artikkeli

Nights Into Dreams

Sonic toi itsensä ryminällä ihmisten tietoisuuteen Segan Mega Drive -konsolilla, kun toinen toistaan laadukkaampia tasoloikkia lykättiin kauppoihin lähestulkoon liukuhihnalta. Kaiken piti olla siis hyvin siirryttäessä uudelle, 32-bittiselle konsolisukupolvelle. Vaikka uutta – sittemmin peruttua - sinisen siilin seikkailua väsättiinkin kulisseissa, kauppaan saatiin ensin Sonic Teamin välityöksikin uumoiltu Nights Into Dreams.

Jaakko Herranen
Artikkeli

Tikulla silmään

KonsoliFIN aloittaa uuden juttusarjan pelaajaansa pysyvän jäljen jättäneistä peleistä. Jyri pohjustaa sarjaa.

Jyri Jokinen
Artikkeli

Tunteella uuteen vuoteen

Vuosien saatossa perinteiset Call of Dutyt, EA:n urheilupäivitykset ja päättömät toimintaleffat ovat jääneet vähemmälle huomiolle, ja olen keskittynyt entistä enemmän erilaisiin kokemuksiin. Kokemuksiin, jotka herättävät tunteita ja yllättävät sisällöllään. Parhaat nimikkeet pistävät miettimään, koskettavat sekä pysyvät mukana lopputekstienkin jälkeen. Erinomainen tarina osaa jättää tulkinnalle ja spekuloinnille tilaa. Ja joskus ammattimainen kuvaus, ohjaus tai muu taiteellinen osa-alue yksinkertaisesti tekee lähtemättömän vaikutuksen.

Petri Leskinen
Artikkeli

Cities: Skylines

Seison keskellä suurta, minulle annettua aluetta. Tehtävänä olisi luoda tälle paikalle kaupunki, jossa jokaisella asukkaalla on hyvä olla. En voi keskittyä pelkkään rahaan, hyvinvointiin tai rakentamiseen. On panostettava jokaiseen osa-alueeseen tasapuolisesti. Cities: Skylines tarjoaa monta mahdollisuutta epäonnistua.

Miia Lyyra
Artikkeli

The Escapists

Xboxin latauspelien massasta on välillä vaikea löytää kiinnostavia pelejä. Kulunut vuosi kuitenkin yllätti lukuisilla laadukkailla nimikkeillä, joita ei juuri lehtien kansissa tai arvioissa näy. Olen pyrkinyt tuomaan näitä piilotettuja helmiä esiin.
A-P Kuutila