Jutut

Artikkeli

Tomb Raider

Kaikki tuntevat tätä nykyä jopa ikoniseen maineeseen kohonneen Lara Croft -arkeologin. Aina tilanne ei ole ollut näin, ja elokuvapuolellakin päteneen sankarittaren täytyi aloittaa seikkailunsa täydestä tuntemattomuudesta. Parrasvaloihin loikkasi brittiläinen Core Design, jonka Tomb Raider -seikkailu tuli, näki ja kiistatta myös voitti.

Jaakko Herranen
Blogi

Tekotaiteellista indie-puuhastelua

Otsikossa kiteytyy aika hyvin monen indie-pelejä syrjivän hieman ylimielinenkin asenne pieniä tekijöitä kohtaan. Pelin katsotaan olevan automaattisesti huono, mikäli kehittäjä on tuntemattomampi, tai kehitysbudjetti ei ole vähintään seitsennumeroinen.

A-P Kuutila
Artikkeli

Transport Tycoon

Transport Tycoon ja siitä julkaistu Deluxe-versio ovat 90-luvun ehdottomia strategiaklassikoita. Oikeastaan voisi puhua paremminkin logistiikkapelistä, sillä tarkoituksena on kuljettaa ihmisiä sekä erilaisia tavaroita paikasta toiseen. Välineinä toimivat junat, autot, laivat sekä lentokoneet. Lopullisena tavoitteena on tehdä mahdollisimman paljon rahaa.
A-P Kuutila
Artikkeli

Atari Jaguar

Atari Jaguar julkaistiin marraskuussa 1993. Sen markkinoinnissa käytettiin teholausetta "ensimmäinen 64-bittinen konsoli". 

Miia Lyyra
Artikkeli

Jones In The Fast Lane

Mennään ajassa taaksepäin aina kultaiselle 90-luvulle asti. Pelasin tuolloin ”Jonesina” tunnettua peliä. Se oli yksinkertainen oravanpyöräsimulaattori, eräänlainen Simsin esiaste. Tarkoituksena oli opiskella, käydä töissä sekä kuluttaa rahojaan, aivan kuten tässä oikeassakin oravanpyörässä, jota elämäksikin kutsutaan.

Elämän pelilauta

Kävi kuitenkin harmittava takaisku. Erkaannuin pelistä vuosikausiksi, enkä tiennyt sen oikeaa nimeä. Kaverini oli aina kutsunut sitä vain Jonesiksi.

A-P Kuutila
Artikkeli

Testissä: SteelSeries Apex M800

Pelaamisen oheislaitteisiin keskittynyt SteelSeries julkaisi reilu vuosi sitten uuden näppäimistön Apex-sarjaansa. Värivaloistaan tunnettu Apex M800 on tuoteryhmän kallein malli, sijoittuen hinnaltaan 200 euron tuntumaan.

Miia Lyyra
Artikkeli

Katsaus Xbox Onen pikkupeleihin - osa 2

ID@Xbox-leiman alla julkaistaan nykyisin hurja määrä pikkupelejä Xbox Onelle. KonsoliFINin artikkelisarjan toisessa osassa tutustutaan viiteen nimikkeeseen kyseisestä kategoriasta. Jatkoakin seuraa.

Petri Leskinen
Artikkeli

Sega Rally

luvun puolivälissä Suomen katukuva poikkesi suuresti nykyisestä. Sen lisäksi, että ihmiset kuljeskelivat kylmän viileästi kadulla salihousuissa, jokaisesta suuremmasta kaupungista löytyi Pelikaani-kolikkopelihalli.

Jaakko Herranen