PS3

Uutinen

Destiny: The Taken Kingin traileri räiskii Led Zeppelinin tahtiin

Bungien vuosi sitten julkaistu Destiny on saamassa ensimmäisen suuremman mittaluokan lisäosansa syyskuun 15. päivä. Nyt aiheen tiimoilta on julkaistu varsin näyttävä live action -traileri. 

Reilun minuutin mittaisen mainoksen ohjaajaksi on pestattu Oblivionin ja Tron: Legacyn ohjannut Joseph Kosinski. Näyttävää toimintaa säestää Led Zeppelinin ikiklassikko Black Dog.

Jaakko Herranen
Uutinen

Lapioritari saa tautista lisäsisältöä jo ensi viikolla

Monella eri alustalla hurmannut Shovel Knight saa omakseen ladattavaa lisäsisältöä. Hintalaputon pelattava saapuu pelaajien ulottuville jo ensi viikolla.

Plague of Shadows -paketti tuo muassaan uuden tarinamoodin, jossa pelaajat pääsevät ottamaan ohjat pomohahmona tutuksi tulleesta Plague Knightistä. Linnunnokkanaamarilla varustettu ketku on varustettu täysin uudenlaisilla liikkeillä, jotka käyttävät hyväkseen hahmon pommi- ja liuosarsenaalia.

Petri Kataja
Uutinen

WWE 2K16:n hahmovalikoima paisuu 23 painijalla

2K Sports panostaa tuoreimman painipelinsä hahmorepertuaariin. Nyt painikarkeloihin liittyy peräti 23 uutta lihaskimppua.

Reilusti yli sadasta eri vapaapainijasta koostuva kööri sisältää painijoita laidasta laitaan. Mukana on niin legendoja, nykypäivän tähtiä, kuin hieman tuntemattomampiakin suuruuksia. Tuoreimmista lisäyksistä mainittakoon esimerkiksi Shawn "Heartbreak Kid" Michaels, Bret "The Hitman" Hart sekä itse WWE-pomo Vince McMahon poikansa Shanen kera.

Jaakko Herranen
Uutinen

Harmittava bugi korruptoi MGS V: The Phantom Painin tallennustiedostoja

Vaikka Metal Gear Solid V: The Phantom Painin odotettu julkaisu on onnistunut ilman suurempia peliä haittaavia bugeja, on tietyssä tilanteessa riski tallennustiedoston korruptoitumiselle, varoittaa julkaisija Konami.

Akuutti riski tulee vastaan mikäli pelaaja valikoi tarkka-ampuja Quietin kumppaniksi tehtävien 29 tai 42 ajaksi. Toistaiseksi ainoa ratkaisu on olla valitsematta Quietia apuriksi kyseisten tehtävien tullessa vastaan. Konami pakertaa paraikaa pelin kaikista versioista löytyvän bugin korjaavan päivityksen parissa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uutta pelikuvaa Destiny: The Taken Kingistä

Vielä muutaman viikon päässä oleva Destiny: The Taken King -laajennus on saanut uuden trailerin. Bungien julkaisema video sisältää uutta pelikuvaa ja antaa esimakua siitä, mitä kaikkea laajennukselta voi odottaa.

Videolla pääsee näkemään vanhojen tuttujen hahmojen lisäksi myös mittavia avaruustaisteluita. Jos traileri ei vielä riitä, niin lisää infoa The Taken Kingistä on luvassa jo syyskuun 2. päivä Bungien seuraavassa suorassa lähetyksessä Twichissä.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Borderlands on tähtäämässä myös valkokankaille

Roolipelielementit ja räiskinnän yhdistänyt Borderlands on taipumassa myös elokuvaksi Marvel-tuottajien avittamana.

Gearbox Softwaren menestyssarjan filmatisoinnista on vastuussa Nälkäpeli-leffasarjaa tuottamassa ollut Lionsgate Motion Picture. Yhtiöpomot Rob Friedman ja Patrick Wachsberger ilmaisevat Borderlandsin asenteen antavan erinomaiset puitteet luoda myös pelisarjaa kunnioittava elokuva.

Henrik Savonen
Uutinen

Battlefield 4:n karttavalikoima laajenee uudella yökartalla

Pian kaksivuotias Battlefield 4 saa uutta sisältöä yhden kartan verran. Battlefieldin pelaajayhteisössä toivottiin uutta yökarttaa ja DICE päätti vastata toiveeseen. Battlefield 4 Night Operations -lisäosa tuo peliin uuden Zavod 311 -karttaan pohjautuvan taistelutantereen nimeltään Zavod: Graveyard Shift.

Kentän suunnittelussa on kiinnitetty huomiota äänimaailmaan, tuhottaviin valoihin ja erilaiseen pelityyliin. Lopputuloksena syntyi aiempaa taktisemman pelityylin mahdollistava kartta. Uutta kenttää voi pelata seitsemässä pelimuodossa.

Harri Hartikainen
Uutinen

Vaihtoehtoinen Metal Gear Solid -kansitaide nostaa hattua sarjan aiemmille osille

Nimi Yoji Shinkawa ei välttämättä soita kelloja, mutta hänen taiteensa on tuttua, mikäli olet Konami-pelistudion pelisi pelannut. Hänen kuvitustaan on nähty muun muassa Metal Gear Solid -pelien kansissa.

Shinkawan kynänjälkeä ei nähdä tulevan Metal Gear Solid: The Phantom Painin kannessa, kenties Kojima Productionsin ja Konamin välirikosta johtuen. Tämä ei kuitenkaan estänyt miestä tekemästä omaa versiotaan kansitaiteesta. Kuva löytyy alta ja klikkaamalla sitä näet sen koko loistossaan.

Petri Kataja
Uutinen

Kojima tunnelmoi Metal Gear Solid V: The Phantom Painin julkaisutrailerilla

Konami on julkistanut Metal Gear -luoja Hideo Kojiman ohjaaman julkaisutrailerin ensi viikolla ilmestyvästä Metal Gear Solid V: The Phantom Painista.

Näillä näkymin Kojiman viimeiseksi Metal Geariksi jäävän Metal Gear Solid V: The Phantom Painin julkaisutraileri on suunnattu tunnelmansa puolesta erityisesti sarjan alkuajoista saakka mukana olleille faneille. Video tarjoaakin viimeiset maistiaiset Big Bossin tarinan huipentavasta osasta. Trailerin aikana vilkaistaan myös sarjan aiempien pelien tapahtumiin.

Henrik Savonen
Uutinen

Syyskuun PlayStation Plus -ilmaispelit tarjoavat pikseleitä, kiipeilyä sekä kaahailua

Sony on paljastanut ensi kuussa vaihtuvat PlayStation Plus -ilmaispelinsä.

Syyskuun 1. päivästä alkaen Plus-jäsenet pääsevät käsiksi muun muassa 2D-pähkäilyä sisältävään TESLAGRADiin sekä mystiseen ihastusta keränneen Grow Home -seikkailuun. Uusien ilmaispelien myötä elokuulle ajoitetut pelit kuten God of War Ascension, Limbo sekä Lara Croft and the Temple of Osiris poistuvat syyskuun tulokkaiden tieltä.

Uudet pelit:

Henrik Savonen
Uutinen

Black Ops III:n beetatesti PlayStation 4:lle nyt ilmaiseksi

Suositun Call of Duty -sarjan uusin osa Black Ops III on nyt beetatestissä PlayStation 4:lle. Kokeilumahdollisuus pelin saloihin avautui 19. elokuuta, jolloin testaamiseen tarvittiin ennakkotilaus tai toiselta pelaajalta tullut ystäväkoodi. Testaus päättyy huomenna 23. elokuuta, mutta Black Ops III on sitä ennen ladattavissa kaikille ilman koodeja tai ennakkotilausta PlayStation Storesta. Peli on ilmainen ja avoin kaikille huomiseen saakka.

Miia Lyyra
Uutinen

Destiny: The Taken Kingin uusi teaser-traileri

Destinyn odotettu laajennus The Taken King on saanut teaser-trailerin. Bungien julkaisema video vihjailee uudesta sisällöstä ja muutoksista. Video kertoo myös ajankohdan ensimmäiselle osalle Twichissä esitettävään suorien lähetysten sarjaan. Lähetysten tarkoitus on valmistella pelaajia tulevia muutoksia ja uutta sisältöä varten.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Metal Gear Solid 5: The Phantom Pain -pelin teknisiä tietoja julkistettu

Konami on vahvistanut Metal Gear Solid 5: Phantom Pain -pelin teknisiä yksityiskohtia eri alustoille. PS4-version resoluutio nousee 1080p:n, kun Xbox Onella joudutaan tyytymään 900p:n. Kummankin version virkistystaajuus pysyy kuitenkin 60:ssä ruudussa.

PS3 ja Xbox 360 -versioilla vastaavat tiedot ovat 720p ja 30 fps. PC-versio tukee myös 4K-resoluutiota.

Metal Gear Solid 5: Phantom Pain julkaistaan syyskuun 1. päivä PS4, PS3, Xbox One ja Xbox 360 -konsoleille, sekä PC:lle.

Jarmo Kuutti