PS3

Uutinen

Dead or Alive 5 laajenee toisesta taistelupelisarjasta napatulla hahmolla

Painovoimaa uhmaavasta fysiikkamallinnuksestaan tunnettu Dead or Alive 5 on saamassa lisää sisältöä uuden taistelijan muodossa.

The King of Fighters -sarjasta tuttu Mai liittyy osaksi Dead or Alive 5: Last Roundin turpakäräjiä syyskuun aikana. Mai teki ensiesiintymisensä SNK Neo Geon Fatal Fury 2 -mätkinnässä vuonna 1992. Samassa yhteydessä peli saa nipun uusia The King of Fightersin naishahmoilta lainattuja kostyymejä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Brock Lesnar komistaa WWE 2K17:n kantta

Julkaisija 2K Games on paljastanut muutaman kuukauden päässä häämöttävän WWE 2K17 -painipelinsä kansikuvapojan. Kantta komistaa 38-vuotias könsikäs Brock Lesnar.

WWE-pelien kannessa on nähty aiempina vuosina esimerkiksi Dwayne "The Rock" Johnson, John Cena sekä "Stone Cold" Steve Austin. Brock Lesnar kommentoi kansikuvapojan rooliaan ylpeänä Twitterissä:

Jaakko Herranen
Uutinen

FIFA 17 siirtyy käyttämään Frostbite-moottoria – sai myös julkaisupäivän ja trailerin

Electronic Arts on ilmoittanut seuraavan FIFA-palloilunsa luottavan Frostbite-pelimoottorin voimaan. FIFA 17 sai samassa yhteydessä ensimmäisen trailerinsa.

Ruotsalaisen DICE-studion kehittämään Frostbite-moottoriin luottavat myös lukuisat muut EA:n pelisarjat. Esimerkiksi Star Wars Battlefront, Dragon Age: Inquisition, Plants vs. Zombies: Garden WarfareNeed for Speed ja upouusi Mass Effect -peli rullaavat nätisti Frostbiten voimin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony paljasti kesäkuun PlayStation Plus -nimikkeet

Sony julkaisi tuttuun tyyliin blogissaan kesäkuun PlayStation Plus -pelit. Plus-jäsenet pääsevät kevään korvalla leikkimään ammattilaiskoripalloilijaa NBA 2K16 -pelissä sekä seikkailemaan Gone Homen parissa. PlayStation 3:lla tarjolle saapuu Siren: Blood Cursen 12 episodia kattava kokonaisuus sekä Echochrome-pulmapeli.

Jaakko Herranen
Uutinen

Endemol kehittelee Mirror's Edgeen perustuvaa televisiosarjaa

Big Brotherista ja The Biggest Loserista vastuussa oleva Endemol-tuotantoyhtiö työstää Mirror's Edge -peleihin pohjautuvaa TV-sarjaa.

Electronic Arts on puhemiehensä mukaan innoissaan alati parkouraavan Faithin ja kumppaneiden tuomisesta televisioruuduille. Endemolin mukaan vahva naisprotagonisti Faith, pelisarjaa arvostava fanikanta ja maailmanlaajuinen brändi ovat omiaan upouuden TV-sarjan kehyksiksi. Faithin TV-debyytin aikataulu on toistaiseksi hämärän peitossa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Dragon Quest Heroes II:sta uutta pelikuvaa

Dynasty Warriors -studio Omega Forcen kehittämästä Dragon Quest Heroes II: The Twin Kings and the Prophecy’s Endista on saatu uutta pelikuvaa, joka esittelee pelissä nähtävää pomotaistelua usean eri hahmon kera.

Henrik Savonen
Uutinen

Huhtikuun PlayStation Plus -peleissä vilisee zombeja ja räiskettä

Sony on paljastanut huhtikuun PlayStation Plus -pelinsä kaikelle kansalle. Tarjolla on muun muassa eläviä kuolleita sekä tiimipohjaista räiskintää.

Uudet pelit:

  • Dead Star (PS4)
  • Zombi (PS4)
  • I Am Alive (PS3)
  • Savage Moon (PS3)
  • A Virus Named Tom (PS Vita)
  • Shutshimi (PS Vita)

Pelit tulevat tarjolle päivämäärällä 5.4. Ladatut Plus-pelit säilyvät omistajillaan jäsenyyden ajan.

Petri Kataja
Uutinen

Yakuza 0 julkaistaan Euroopassa ensi vuoden alussa

Japanissa jo reilu vuosi sitten julkaistu Yakuza 0 on saapumassa pitkän odottelun jälkeen myös Eurooppaan. Valitettavasti odottelua joudutaan harrastamaan vielä liki vuoden verran.

Yakuza-kaanonin alkulähteille sukeltavan Yakuza 0:n audioraitaa ei tulla kääntämään lainkaan englanniksi, vaan seikkailu tarjoillaan autenttisuuden vuoksi ainoastaan tekstitysten kera.

Jotta uutiset eivät olisi liiaksi fanien mieleen, joudutaan PlayStation 4:lle ilmestyvää Yakuza 0 -seikkailua odottelemaan aina vuoden 2017 alkupuolelle saakka.

Jaakko Herranen
Uutinen

Bayonetta-kehittäjän Turtles-peli sai julkaisupäivän sekä trailerin

Platinum Gamesin ja Activisionin kolmas yhteistyöprojekti Teenage Mutants Ninja Turtles: Mutants in Manhattan on saanut virallisen julkaisupäivän sekä uuden trailerin.

PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle, Xbox Onelle, Xbox 360:lle sekä PC:lle saapuva hack n' slash -seikkailu nähdään kaupoissa 24. toukokuuta. Päivämäärän kunniaksi pelistä julkaistiin myös uusi traileri, joka esittelee uuden pelikuvan lisäksi useita, alkuperäissarjasta tuttujakin pomovastuksia, kuten Rocksteadyn, Bepopin sekä tietysti Silppurin.

Henrik Savonen
Uutinen

The Walking Dead: Michonne saa toisen episodinsa maaliskuun lopussa

Telltale on paljastanut The Walking Dead: Michonnen toisen episodin julkaisupäivän sijoittuvan maaliskuun loppuun.

Give No Shelteriksi nimetty toinen episodi jatkaa The Walking Dead -sarjakuvista ja tv-sarjasta tutun miekkasankarin tarinaa. Helmikuussa käynnistynyt seikkailu saadaan päätökseen pääsarjasta poiketen jo kolmen episodin aikana.

Michonnen kohtaloa ratkotaan jälleen maaliskuun 29. päivä iOS:lla, Androidilla, PC:llä, PlayStation Vitalla, PlayStation 3:lla, PlayStation 4:llä, Xbox 360:llä sekä Xbox Onella.

Jaakko Herranen