Amplituden rytmit raikaavat tammikuussa
Harmonixin kickstarter-projektin PlayStation 4 -julkaisu päivättiin.
Harmonixin kickstarter-projektin PlayStation 4 -julkaisu päivättiin.
Tuoretta videomateriaalia Keiji Inafunen yhteisörahoitteiselta pohjalta ponnistavasta räiskinnästä.
Kiitospäivän jälkeiselle perjantaille ajoittuva Black Friday -ryntäys oli liikaa PlayStation Networkille.
Reiluin alennusmyynnein juhlistettava tapahtuma sai PlayStation-konsoleiden kauppapaikat hidastelemaan. Paikoitellen ostosten tekeminen kävi mahdottomaksi kauppapaikan ollessa täysin saavuttamattomissa. Ruuhka näkyi myös joidenkin pelien verkkotoiminnoissa, sillä esimerkiksi Bungie joutui pahoittelemaan Destinyn yhteysongelmia.
Ehkäpä vuoden parjatuin julkaisu Tony Hawk's Pro Skater 5 on saanut liki 8 gigatavun kokoisen päivityksen.
Täysin keskeneräisenä ja bugisena julkaistu Tony Hawk's Pro Skater 5 ei saanut hyväksyntää kriitikoilta saati pelaajilta. Klassisen rullalautailusarjan paluu sisälsi julkaisussaan valtavan määrän pelillisiä bugeja myös ulkoasun ollessa viime vuosikymmeneltä. Kehittäjä Robomodo lupailee korjailevansa päivityksellä niin pelimekaniikkoja kuin ankeaa graafista puoltakin. Mukaan on mahdutettu myös kaksi uutta aluetta lautailtavaksi.
Capcom on julkaissut uuden videon Dragon's Dogma: Dark Arisenin tulossa olevaan PC-versioon liittyen. Videon tarjoamat viisi vinkkiä ovat suunnattu uusille pelaajille, sillä asiat ovat todennäköisesti jo tuttuja konsoliversiota kokeilleille.
Dragon's Dogman erikoisuuksiin kuuluu mm. hahmojen kyky etsiä vihollisten heikkoja kohtia kiipeilemällä niiden päällä. Lisäksi pelaajalla on taisteluissa apuna erilaiset rekrytoitavat pawn-hahmot. Oheinen video kertoo lisää näistä ja muista Dragon's Dogmaan liittyvistä asioista.
Viime aikoina hyvin negatiivisessa valossa paistatellut Konami on tuomassa PES 2016 -jalkapalloilunsa kaikkien ulottuville. Pelistä julkaistaan Sonyn konsoleilla ilmaispelattava versio.
Sony on paljastanut joulukuun ilmaiset PlayStation Plus -pelinsä. Pelattavaa löytyy laidasta laitaan, sillä tarjolle saapuu varsin mukava setti toimintaa, räiskintää, seikkailua sekä urheilua.
Uudet pelit:
Episodipeleihin erikoistunut Telltale Games vahvisti Game of Thronesin toisen tuotantokauden olevan työn alla.
George R. R. Martinin kirjoihin perustuvan Game of Thronesin ensimmäinen kausi saatiin kunnialla pakettiin kuluvalla viikolla. Jokainen pelin läpi tahkonnut tietää ilmaan jääneen runsaasti kysymyksiä. Telltalen toimitusjohtaja Kevin Brunerin mukaan tehdyt valinnat näkyvät hyvin vahvoina toiselle kaudelle tultaessa.
Bruner ei toistaiseksi paljastanut toisen tuotantokauden alkamisajankohtaa.
Alkuvuonna julkaistun Resident Evil Revelations 2:n ensimmäinen episodi on ladattavissa ilmaiseksi kaikilla konsoleilla.
Chivalry: Medieval Warfare on tulossa nyt myös PS4- ja Xbox One -konsoleille. Torn Banner Studiosin käsiäalaa oleva peli sai alkunsa Half-Life 2:n modista.
Chivalry: Medieval Warfare on erilaisiin hahmoluokkiin perustuva toimintapeli, jossa pääsee taistelemaan laajalla valikoimalla keskiaikaisia aseita. Pelissä huidotaan sekä miekoilla että kirveillä, ja tuhoa voi kylvää myös katapulteilla ja kuumalla öljyllä.
Pitkään huhuiltu Minecraftin Wii U -debyytti näyttää entistä todennäköisemmältä, kun ikärajoja Euroopassa valvovan PEGI:n virallisille sivuille on ilmestynyt merkintä jättihitin Nintendo-versiosta. Minecraftin isänä tunnettu Markus "Notch" Persson totesi vielä vuonna 2013, että mitään aikeita Wii U -käännöksen suhteen ei ole. Sittemmin tilanne on kuitenkin muuttunut merkittävästi, kun Microsoft lunasti sarjan kehittäjän Mojangin siipiensä suojaan.
Jackbox Games on yhdistänyt voimansa Telltalen kanssa julkaistakseen The Jackbox Party Packin fyysisenä kopiona. Paketti sisältää noin vuosi sitten digitaaisesti julkaistut pelit You Dont Know Jack, Fibbage XL, Drawful, Word Spud ja Lie Swatter. Peleissä mm. piirretään ja arvaillaan erilaisia sanoja.
Call of Duty: Black Ops III:n julkaisupäivän lähestyessä Activision esittelee nyt uudistetun version Nuketown-kartasta. Nimeltään hieman muunneltu Nuk3town ei tule olemaan saatavilla pelin Xbox 360- ja PS3-versioissa.
Kartta on suunniteltu alusta asti uudelleen pelin uusia liikkumistapoja ajatellen. Kuten oheiselta videolta voi nähdä, kartta on myös selvästi aikaisempaa värikkäämpi.
Sony on julkistanut marraskuun PlayStation Plus -ilmaispelinsä.
Marraskuun kolmantena päivänä vaihtuva tarjonta tuo PlayStation 4 -pelaajille eläviä kuolleita The Walking Deadin kakkoskauden sekä taikoja Magicka 2:n muodossa. Vitalla sen sijaan päästään etsimään ja taisteluttamaan näkymättömiä eläimiä Invizimalsin merkeissä.
Telltalen kehittämä tarinapohjainen Minecraft-seikkailu Minecraft: Story Mode saa jatkoa yllättävän pian.
Minecraft: Story Mode starttaili pari viikkoa takaperin, eivätkä Telltalen episodipohjaiset pelit ole ennen saaneet jatkoa näin nopealla aikataululla. Pelitalon muista julkaisuista mainittakoon The Walking Dead, Game of Thrones, The Wolf Among Us sekä Tales from the Borderlands.
Pian julkaistavan Call Of Duty: Black Ops III:n pelikuvaa esitellään jälleen trailerilla. Alle minuutin pituisella videolla nähdään pätkiä räiskinnän eri pelimuodoista. Taustamusiikiksi on valikoitunut tällä kertaa Rolling Stonesin kappale Paint It Black vuodelta 1966.
Aiemmin ainoastaan Xbox 360 -konsolilla tarjolla ollut HBO-suoratoistopalvelu löytyy tätä nykyä myös Sonyn konsoleilta.
HBO Nordicin valikoimissa on kanavan omien nimikkeiden lisäksi sisältöä esimerkiksi Showtimeltä, Starzilta sekä AMC:ltä. Lukuisista sarjoista mainittakoon Fear of the Walking Dead, True Detective, Girls, Game of Thrones sekä juuri toista kauttaan aloitellut Fargo. Sarjojen lisäksi tarjolla on suuri määrä stand up -komediaa sekä elokuvia.
Dontnod Entertainmentin Life Is Strange on saanut tänään Polarized-nimeä kantavan päätösosansa.
Arcadia Bayn kyläpahaseen sijoittuvia juonikoukeroita on seurattu neljän osan verran tammikuusta alkaen. Tänään julkaistu viides ja viimeinen jakso lupailee sitovansa juonen irtonaiset langanpäät yhteen pelaajia tyydyttävällä tavalla. Pääsääntöisesti kehuja keränneen Life Is Strangen tulevaisuus ja mahdollinen toinen "kausi" odottelee toistaiseksi julkistustaan.
Sony on aloittanut PlayStation Now -suoratoistopalvelunsa Euroopan valloituksen Isosta-Britanniasta.
Tällä hetkellä Now-palvelussa on pelattavissa yli 400 PS3-peliä, joihin pääsee käsiksi viikon kestävällä kokeilujaksolla niin PlayStation 4:llä, PlayStation 3:lla, PS Vitalla kuin myös kaikilla Sonyn tukemilla mobiililaitteilla- ja älytelevisioilla. Kokeiluajan päättymisen jälkeen palvelun käyttöä jatketaan 12.99 punnan kuukausimaksulla. Vaihtoehtoisesti pelejä voi myös vuokrata, joka kustantaa yhtä peliä kohden 2.99 puntaa.
Vastikään julkaistu Tony Hawk's Pro Skater 5 ei palauta sarjaa takaisin menesytksen aallonharjalle, mikäli pelin keräämiä murska-arvioita on uskominen.
Vuosituhannen vaihteessa kulta-aikaansa eläneen skeittipelisarjan viidennen osan oli tarkoitus palata perusasioiden äärelle tehden pelaamisesta jälleen hauskaa. Ilmeisesti kehittäjä Robomodolta ja Disruptive Gamesilta on loppunut aika kesken, sillä verkkoon on julkaisun jälkimainingeissa ilmestynyt runsaasti pelin bugeja esitteleviä videoita.
Sony on paljastanut lokakuun PlayStation Plus -ilmaispelinsä.
Lokakuun 6. päivä vaihtuva tarjonta hemmottelee PS4-pelaajia kuvankauniilla Broken Age -seikkailulla sekä robottilentely Unmechanical Extendedilla. Perinteisen 2D-tasoloikan faneja palvelevat sen sijaan vauhdikas Super Meat Boy, Kung Fu Rabbit sekä yksinoikeudella PS3:lle julkaistu Chariot. Kovia refleksejä kaipaaville on puolestaan luvassa rytmiin perustuva Kickbeat-mätkintä, joka on saatavilla sekä PS3:lle että PS Vitalle.
Uudet pelit:
Call of Duty: Black Ops III:n upouusi traileri keskittyy tällä kertaa pelin tarjoamaan kampanjaan.
Pääosin esirenderöidystä materiaalista koottu esittelyvideo sisältää tuttuun tyyliin vauhdikasta toimintaa ja eeppisiä räjähdyksiä varsin ankeissa scifistisissä maisemissa. Pahiksen rooliin heittäytyy tällä kertaa Ozista ja Law & Orderista tuttu Christopher Meloni.
Marraskuussa ilmestyvän Call of Duty: Black Ops III:n tarinakampanja jättäytyy pois PlayStation 3:lla ja Xbox 360:llä.
Pelin kotisivuilla julkaistun ilmoituksen mukaan Black Ops III:sta on kehitetty erityisesti nykyisiä konsoleita sekä PC:tä silmälläpitäen, minkä vuoksi yksinpelin kääntäminen vanhalle raudalle on osoittautunut varsin hankalaksi. Yksinpelin ohella pelaajat jäävät myös ilman neljän pelaajan yhteistyökampanjaa.
Yleisradio on julkaissut upouuden Areena-sovelluksensa PlayStation 3- ja PlayStation 4 -konsoleille.
Sovellus mahdollistaa kaikkien Areenassa tarjolla olevien tv-ohjelmien sekä ainoastaan verkossa lähetettävien live-lähetysten katselemisen.
PlayStation-konsoleille julkaistavasta Attack on Titan -pelistä on saatu ensimmäistä pelikuvaa Tokyo Game Show -messujen yhteydessä.
Peliä työstää Omega Force -niminen pelitalo, joka tunnetaan erityisesti Dynasty Warriors -sarjastaan. Warriors-taustoistaan huolimatta yhtiö on kuitenkin lähestynyt Attack on Titania animesarjalle uskollisella tyylillä, jossa pelaajat sivaltavat titaaneja 3D Maneuver Gear -varusteidensa lennättäminä. Tarinan puolesta peli seuraa ensimmäisen tuotantokauden jalanjäljissä.