PS3

Uutinen

Destiny: The Taken King tekee hurjia muutoksia

Bungie on paljastanut Destinyn tulevan lisäosan The Taken Kingin tekevän luvattoman paljon muutoksia itse ydinpeliin. Uutuuksia on luvassa ainakin tarinatehtäviin, raidiin, aseisiin, moninpeliin ja vihollisiin. Lisäosa sisältää itsessään kahdeksan tehtävää, jotka päättyvät elokuvamaisiin välivideoihin.

Destinyn aikaisemmat tehtävät on järjestelty uudelleen ja esimerkiksi Sword of Crota -tehtävä
upotetaan osaksi The Dark Below -tarinaa.

Niklas Isberg
Uutinen

Arvostelussa Submerged

Indiestudio Uppercut Gamesin konsolidebyytti rantautuu aina Australian takamailta asti. Bioshockin parissakin työskennelleet tekijät kertovat tarinan nuoresta Miku-tytöstä sekä hänen vakavasti loukkaantuneesta veljestään.

P33ROn mietteet varsin vetisen Submerged-seikkailun tiimoilta voi lueskella täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Elokuun PlayStation Plus -pelit selvillä

Sony julkaisi blogissaan elokuun PlayStation Plus -pelit. Tarjolle saapuvat muun muassa yhteistyöhön painottava Lara Croft -seikkailu Temple of Osiris, sekä tunnelmallinen tasoloikinta Limbo.

PlayStation Storen uusien päivitysaikataulujen mukaan vanhat PS Plus -nimikkeet väistyvät uusien tieltä keskiviikon sijaan tiistaisin, tällä kertaa 4. elokuuta.

Uudet pelit:

Jaakko Herranen
Uutinen

Life is Strange saa neljännen episodinsa ensi viikolla

Life is Strangen monisyinen tarina lähestyy vääjäämättä kohti loppuaan. Episodipelin seuraava osio nähdään jo ensi viikon aikana.

Viisiosaisen sarjan toiseksi viimeinen episodi jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Tarinassa seuraillaan edelleen ajan manipulointiin kykenevän Maxin edesottamuksia Arcadia Bayn kyläpahasessa. Rachel Amberin katoamistapauksen lisäksi taustalla väijyy jotain suurempaa ja mystisempää.


Jaakko Herranen
Uutinen

Minecraftin tarinamoodin ensitraileri lupailee ääninäyttelyä ja eeppistä tarinaa

Lontoossa järjestetyssä Minecon-tapahtumassa on julkistettu ensimmäinen traileri tulevasta Minecraft: Story Modesta.

Minecraft: Story Mode - A Telltale Game Series, kuten episodeissa julkaistava nimike koko nimeltään tunnetaan, pitää sisällään neljän sankarin ja yhden possun ympärille kietoutuvan juonikuvion. Tästä voi saada esimakua alempaa löytyvän trailerin avulla.

Petri Kataja
Uutinen

Heinäkuun PlayStation Plus -pelit julkistettu

Sony julkaisi blogissaan heinäkuun PlayStation Plus -pelit. Tällä kertaa tarjolle tulevat muun muassa toimintaurheilupläjäys Rocket League, visuaalisesti sykähdyttävä Entwined sekä Vitalla ensiesiintymisensä tekevän Geometry Wars -pelisarjan uusin nimike, Geometry Wars 3: Dimensions Evolved.

PlayStation Storen uusien päivitysaikataulujen mukaan vanhat PS Plus -nimikkeet väistyvät uusien tieltä keskiviikon sijaan tiistaisin, tällä kertaa 7. heinäkuuta.

Uudet pelit:

Teemu Hakola
Uutinen

Bändipelit tekevät comebackin lokakuussa

Viitisen vuotta sitten kuollut bändipeligenre on tekemässä paluuta kahden veteraanisarjan voimin. Guitar Hero Live sekä Rock Band 4 tuovat muovisoittimet takaisin olohuoneisiin lokakuun aikana.

Guitar Hero Liven lähestymistapa poikkeaa totutusta. Soitanta tapahtuu live-yleisön edessä ensimmäisen persoonan näkövinkkelistä. Kitaraohjainta on uudistettu siirtämällä napit kahteen riviin. Mukana on myös musiikkivideoita alituiseen suoltava GHTV.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kesäkuun PlayStation Plus -peleissä tarjolla Metal Gear Solidia ja villin lännen meininkiä

Sony julkaisi blogissaan kesäkuun PlayStation Plus -pelit. Tarjolle tulee muun muassa Metal Gear Solid V: Phantom Painin julkaisun lähestyessä pelin esiosana toimiva Metal Gear Solid V: Ground Zeroes. PlayStation 3:n pelaajat taas pääsevät paukuttamaan aseitaan Call of Juarez: Gunslinger -länkkäritoiminnassa.

Vanhat nimikkeet väistyvät uusien tieltä keskiviikkona 3. kesäkuuta.

Uudet pelit:

Teemu Hakola
Uutinen

EA Sports hylkää edellisen sukupolven konsolit NHL 16:n kanssa

EA Sports julkaisi tällä viikolla tuhdin tietopaketin syksyllä julkaistavasta NHL 16:sta. Samalla paljastettiin, ettei peliä nähdä edellisen sukupolven konsoleilla. Aivan paitsioon PlayStation 3 ja Xbox 360 -pelaajia ei jätetä, sillä syksyllä julkaistaan NHL Legacy Edition kyseisille konsoleille.

Kaikki on jälleen aiempaa yksityiskohtaisempaa. Pelikokemus paranee muun muassa uskottavamman luistelun ja kiekonhallinnan ansiosta.

Harri Hartikainen
Uutinen

Game of Thrones jatkuu ensi viikolla

Telltale jatkaa episodi-pohjaisten peliensä julkaisemista tasaiseen tahtiin. Tällä kertaa Game of Thrones -saaga saa uuden jakson, joka on sarjan neljäs.

Neljäs episodi kantaa lisänimeä Sons of Winter, joka julkaisupäivämäärän lisäksi sai draamaa sisältävän trailerin. Telltalen tarkoituksena on julkaista yhteensä kuusi jaksoa Game of Thronesin ensimmäistä kautta.


Teemu Hakola
Uutinen

Guitar Hero Liveen julkistettiin läjä biisejä

Kuolleista herätettyyn Guitar Hero -sarjan vielä julkaisemattomaan nimikkeeseen Guitar Hero Liveen julkistettiin sen ensimmäiset 34 kappaletta. Pelin kehittäjänä toimivan Freestyle Gamesin mukaan Guitar Hero Live tulee sisältämään laajemman kattauksen erilaisia musiikkigenrejä kuin vuosikymmen sitten, jolloin sarja sai alkunsa.

Teemu Hakola
Uutinen

LittleBigPlanet 3:ssa nähdään tuulahduksia indie-peleistä

Edellisten osiensa tapaan uutta lisäsisältöä tasaisesti saavan LittleBigPlanet 3:n maailman valloittaa tällä kertaa tuttuja hahmoja indie-peleistä. Toukokuun aikana tarjolle tulee neljä erilaista asustepakettia sisältäen hahmoja peleistä Octodad: Dadliest Catch, Velocity 2X, Thomas Was Alone ja Don’t Starve. Ensimmäiset asusteet ehtivät rantautua Storeen eilen.

Teemu Hakola
Uutinen

Modaaja toi Shenmue-hahmot Dead or Alive 5:een

Sega aloitteli vuosituhannen alussa Shenmue-saagaansa kahden pelin verran. Tarina päättyi rutkasti ennen aikojaan jättäen pelaajat odottelemaan kieli pitkällä sarjan kolmatta osaa. Nyt loputtomalta vaikuttavaa odotusta voi helpottaa tuomalla Ryo Hazuki sekä Lan Di osaksi Dead or Alive 5: Last Roundin taistelukarkeloita.

Jaakko Herranen
Uutinen

PlayStation-alustoilla lapioidaan pikseleitä huhtikuussa

Wii U:lla, 3DS:llä ja Steamissa ihastusta herättänyt Shovel Knight saapuu PlayStation-alustoille tänä vuonna. Retrokas peli on nyt saanut julkaisupäivämääränsä muutaman kuukauden päähän.

Lapioimaan pikselivastustajia hengiltä PlayStation 4:llä, PlayStation 3:lla ja Vitalla päästään päivämäärällä 21.4. Tuleva julkaisu pitää sisältää uutta pelattavaa, sillä uusilla alustoilla päästään muun muassa ottamaan yhteen God of War -peleistä tutun Kratosin kanssa.

Petri Kataja
Uutinen

Grand Theft Auto V:n ryöstötehtävät tulossa maaliskuussa

Joulukuussa Rockstar kiusoitteli kauan kaivatuilla Grand Theft Auto V:n ryöstötehtävillä trailerin muodossa. Tarkempaa julkaisupäivää ei tuolloin kuitenkaan kerrottu.

Tänään julkaistun tiedon mukaan odotetut tehtävät julkaistaan maaliskuun 10. päivä latauspaketin muodossa.

Pelin PC-versio sai uuden julkaispäivän, joka on 14. huhtikuuta.

Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.

Harri Hartikainen
Uutinen

PlayStation Network palaamassa toimintaan

Koko joulun ajan huonosti toiminut PlayStation Network on vähitellen palaamassa toimintaan. Palveluun kohdistettu hyökkäys on haitannut muun muassa PlayStation-konsoleilla verkkopelaamista.

Sony on saanut runsaasti kritiikkiä ongelman hitaasta korjaamisesta. Hetki sitten yhtiö julkaisi Twitterissä Ask PlayStation -tukisivustolla tiedotteen, jonka mukaan PlayStation 4:n, PlayStation 3:n ja Vitan verkkopalvelut ovat palaamassa hiljalleen käyttöön.

Harri Hartikainen
Uutinen

Joulukuun PlayStation Plus -pelit

Sony on julkistanut PlayStation Blog -sivustolla joulukuun PlayStation Plus -pelit. PlayStation 4:lle tarjotaan pelattavaksi DC Comics -hahmoihin perustuvaa Injustice: Gods Among Us Ultimate Editionia sekä villinlännen maisemiin sijoittuvaa Secret Ponchosia.

PlayStation 3:lla pelataan FBI-agentin roolissa selviytymiskauhua Deadly Premonition: The Director’s Cuttia ja palkkamurhataan Hitman Trilogy HD:n merkeissä.

Harri Hartikainen
Uutinen

Star Wars -hahmot laskeutuivat Minecraftiin

Minecraftia Xboxilla pelaavat voivat hankkia itselleen kymmeniä Star Wars -hahmoja. Disney, Lucasfilm ja Microsoft ovat yhteistyössä tuoneet ostettavaksi 55 hahmon lisäsisältöpaketin.

Pikselimuotoon on käännetty elokuvista Star Wars Episode IV-VI kymmeniä hahmoja, joiden joukossa ovat Luke Skywalker, Han Solo, Chewbacca, C-3PO ja R2-2D. Katso täydellinen hahmolistaus ensimmäisestä kommenttikentästä.

Harri Hartikainen