Uutiset

Uutinen

GC 2015: Gearboxin uutukainen sai julkaisupäivän ja trailerin

Gearbox Software on ilmoittanut Gamescom-messujen yhteydessä tulevan Battleborn-räiskintänsä julkaisupäivän.

Hahmorepertuaari kattaa peräti 25 erilaista taistelijaa. Mukana on viiden pelaajan kera tahkottava tarinamoodi sekä kolme erilaista moninpelimuotoa. Kampanjaa voi pelata ilahduttavasti myös jaetulta ruudulta. Verkkokahinoihin päästetään kerralla mukaan kaksi viiden hengen tiimiä.

Jaakko Herranen
Uutinen

GC 2015: Mafia III fiilistelee debyyttitrailerilla

2K Gamesin kehittämä Mafia II nähtiin reilut viisi vuotta takaperin. Positiivisia mielipiteitä haalinut gangsterieepos saa vihdoin odotetun jatko-osansa.

Mafia III heittää pelaajan avoimeen 1960-luvun lopun New Orleansiin. Tunnelmallisen seikkailun protagonistiksi heittäytyy Vietnam-veteraani Lincoln Clay. Tarinan lomassa on tarkoitus rakentaa omaa rikosimperiumia.

2K Games julkaisi pelistään All Along the Watchtowerin ja House of the Rising Sunin tahdissa fiilistelevän trailerin.

Jaakko Herranen
Uutinen

GC 2015: Uutta pelikuvaa Mirror's Edge: Catalystista

EA on paljastanut uutta pelikuvaa tulevasta Mirror's Edge: Catalyst -pelistään.

Esialpha vaiheessa olevan teoksen traileri esittelee päähahmo Faithin parkour-kykyjä tämän soluttautuessa pilvenpiirtäjään.

Mirror's Edge: Catalyst julkaistaan helmikuussa 2016 Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja PC:lle.

Tsekkaa traileri alta:

Niklas Isberg
Uutinen

Arvostelussa F1 2015

Codemastersin siirtymä uudelle konsolisukupolvelle ei ole sujunut mutkitta. Maineikas brittistudio joutui vielä viime vuonna puuhastelemaan väistyvän kaluston parissa, kun päivitetyn pelimoottorin palaset hakivat paikkojaan. Lisäksi pitkänsitkeästi odotetun F1 2015:n julkaisua siirrettiin useampaan otteeseen, mutta vihdoin virallinen formulasirkus saapuu kauppoihin.

Jaakko Herranen
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

GC 2015: Scalebound näyttäytyy uudella trailerilla

Platinum Games paljasti uudesta massiivisesta toimintapeli Scaleboundista lisää nähtävää. Tarinan protagonistina seikkailee näsäviisas nuorukainen, joka jostain syystä käyttää kuulokkeita. Seikkailemaan päästään todella laajassa maailmassa ja se on täynnä tarunhohtoisia olentoja.

Ohjaaja Hideki Kamiyan mukaan Scalebound on studion suurin julkaisu ja se saapuu pelaajien käsiin loppuvuodesta 2016.

Niklas Isberg
Uutinen

GC 2015: We Happy Few tarjoilee psykedeelistä meininkiä

Vaihtoehtoiseen 1960-luvun Englantiin sijoittuva Compulsion Gamesin selviytymispeli We Happy Few tekee ensiesiintymisensä Xbox Onella.

ID@Xbox indie -ohjelman ohjaaja Chris Charla totesi pelin ilmestyvän Xbox Game Previewissa jo tänä talvena ja täysversio julkaistaan vuoden 2016 aikana. We Happy Few oli jo aikaisemmin kehityksessä Linuxille, Macille ja PC:lle.

Niklas Isberg
Uutinen

GC 2015: ID@Xbox tuo runsaasti indie-julkaisuja Xbox Onelle

Microsoftin ID@Xbox-kampanja alkaa hiljalleen tuottaa konkreettista tulosta. Pienemmän mittaluokan indie-pelit saavat runsain mitoin huomiota Xbox Onen alati kasvavassa pelivalikoimassa.

Varsin vauhdikkaaseen indie-julkaisuja niputtavaan videomontaasiin on kelpuutettu esimerkiksi Blues and Bullets, Beyond Eyes, Divinity Originial Sin, Leo's Fortune sekä klassiselle animaatiolle tyylikkäästi kumartava Cuphead.

Useat ID@Xbox-julkaisut ilmestyvät Xbox Onen lisäksi PC:lle ja PlayStation 4:lle.

Jaakko Herranen
Uutinen

GC 2015: Dark Souls III sai pelikuvaa sisältävän trailerin

Odotettu Dark Souls III esittäytyi Microsoftin Gamescom-lehdistötilaisuudessa tuoreen pelikuvan voimin.

From Softwaren Dark Souls III vaikuttaa videon perusteella jatkavan siitä mihin edellinen osa jäi. Jättimäiset pomovastukset ja julmat rivivihulaiset takaavat vaikeustason pysyvän edelleen varsin brutaalina. Dark Souls III:n peräsimessä jatkaa sarjan käynnistellyt Hidetaka Miyazaki.

Jaakko Herranen
Uutinen

GC 2015: Crackdown 3 tarjoaa täysin tuhottavat ympäristöt

Reagent Gamesin Dave Jones poikkesi Microsoftin Gamescom-lehdistötilaisuudessa esittelemässä tulevaa Crackdown 3 -räiskintää. Suurennuslasin alle otettiin pelin tarjoama tuhoutuva ympäristö.

Varsin näyttävästi kaatuilevat rakennukset nojaavat Microsoftin pidemmän aikaa rummuttaman pilven voimaan. Jonesin mukaan ympäristöt ovat kauttaaltaan tuhottavissa ja pre-alpha -videon perusteella mies ei suinkaan puhu palturia. Crackdown 3 tarjoaa kilpailullisen moninpelin lisäksi neljän pelaajan yhteistyötilan.

Jaakko Herranen
Uutinen

GC 2015: Odotettu Halo Wars 2 saapuu ensi vuonna

Microsoft julkisti juuri päättyneessä Gamescom-lehdistötilaisuudessaan upouuden Halo-sarjan pelin. Pidemmän aikaa spekuloitu Halo Wars 2 nähdään jo ensi vuoden aikana.

Jatko-osan parissa pakertaa jo ovensa sulkeneen Ensemble Studiosin sijaan Total War -sarjasta ja Alien: Isolationista tuttu Creative Assembly. Strategisen otteen tuttuun Halo-maailmaan ottanut Halo Wars julkaistiin Xbox 360:llä vuonna 2009.

Jaakko Herranen
Uutinen

GC 2015: Cities: Skylines julkaistaan Xbox Onelle ensimmäisenä

Microsoft ilmoitti suomalaishitti Cities: Skylinesin tulevan ensimmäisenä Xbox Onelle. Kotimainen rakentelusimulaatio ylitti julkaisunsa jälkeen vain kuukaudessa miljoonan myydyn pelin rajan. Tamperelainen studio Colossal Order onnistui siinä missä EA epäonnistui ja heidän pelinsä saavutti nopeasti suuren suosion.

Konsolijulkaisu on ensimmäisiä julkaisija Paradoxille, jonka suosittu pelisarja Magicka näki päivänvalon PlayStation 4:llä aikaisemmin tänä vuonna.

Niklas Isberg
Uutinen

Amplitude lipsahti ensi vuoteen

Kickstarterin voimin rahoitettu Amplitude ei kerkeä suunniteltuun julkaisuikkunaansa, kertoo kehittäjä Harmonix.

Alunperin kesäjulkaisuksi uumoiltu Amplitude on kehityskaarensa aikana saanut lukuisia uusia ominaisuuksia. Lauluvalikoima on liki tuplaantunut alkuperäisestä, ja mukana on myös täysin uusi tiimipelimuoto. Harmonixin Alex Rigopuloksen mukaan uumoiltua suuremman kokonaisuuden kehittäminen ottaa aikansa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Quantum Breakin julkaisupäivä paljastunee huomenna

Saksan Kölnissä pidettävät Gamescom-messut kolkuttelevat jo nurkan takana. Microsoft on varsin näkyvästi mukana messuhulinassa.

Amerikkalaisjätti esittelee omassa lehdistötilaisuudessaan pääasiassa ensi vuodelle lipsahtaneita julkaisujaan. Parrasvaloihin marssitetaan ainakin upouusi Crackdown, Platinum Gamesin Xbox-yksinoikeus Scalebound sekä suomalaisen Remedyn uutukainen Quantum Break. Microsoftin johtohahmo Phil Spencer on vihjaillut Quantum Breakin saavan jopa odotetun julkaisupäivänsä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Assemblyn maaottelussa suomalaistappio

Assemblyn Counter Strike: Global Offensive -turnauksen voitto kääntyi tiukan ottelun jälkeen puolalaiselle eBettle-joukkueelle. Puolalaiset kuittasivat voitostaan 5000 dollarin palkkion.

hartzu