Uutinen

Arvostelussa F1 2015

Pelit
Studiot
Julkaisijat
Lähteet
Jaakko Herranen

Codemastersin siirtymä uudelle konsolisukupolvelle ei ole sujunut mutkitta. Maineikas brittistudio joutui vielä viime vuonna puuhastelemaan väistyvän kaluston parissa, kun päivitetyn pelimoottorin palaset hakivat paikkojaan. Lisäksi pitkänsitkeästi odotetun F1 2015:n julkaisua siirrettiin useampaan otteeseen, mutta vihdoin virallinen formulasirkus saapuu kauppoihin.

TeRm0zin mietteet tuoreimman F1-vuosipäivityksen tiimoilta on lueskeltavissa täältä. Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.

Jaakko Herranen

Jaakko "JaakkimO" Herranen liittyi KonsoliFINin riveihin vuoden 2013 alkupuolella tarkoituksenaan vahvistaa miehistövajeessa rypevää uutistoimitusta. Tasaisen uutisvirran myötä mies kohosi nopeasti KonsoliFINin uutistoimituksen johtoportaaseen saakka. Vierailuja on tehty myös Podcast-jäsenistöön ja arvostelupuolelle. KonsoliFIN-ajan kohokohtana mainittakoon reissu Saksan Gamescom-messuille vuonna 2014. Peliaiheisia kirjoituksia voi kaivella KonsoliFINin ohella muun muassa Tiltin sivuilta ja Pelaajan verkko- ja printtimediasta.