PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Heinäkuun PlayStation Plus -pelit selvillä
Sony on paljastanut heinäkuun PlayStation Plus -nimikkeet.
Kaikki jäsenyystasot Essentialista Extran kautta Premiumiin pääsevät käsiksi kolmeen peliin, jotka saapuvat kaikki ladattavaksi 7. heinäkuuta alkaen. Tarjolla on mukava kattaus räiskinnästä vuoropohjaiseen ropellukseen – ja koko kolmikkohan on ladattavissa sekä nykyiselle että vanhemmalle pleikkariraudalle.
Nimikkeet lueteltuna alla alustoineen ja mahdollisine arvostelulinkkeineen:
SHINOBI: Art of Vengeance saa Switch 2 -julkaisunsa syyskuussa
SEGA tuo SHINOBI: Art of Vengeancen syksyn mittaan myös Switch 2:n valikoimiin.
Dead by Daylight -elokuva etenee vihdoin – ohjaaja vahvistettu ja kuvaukset lähestyvät
Suositun Dead by Daylight -kauhupelin elokuvasovitus on ottanut merkittävän askeleen eteenpäin.
Voi Grand Theft Auto minkä teit! Syyskuu ja lokakuu tulevat olemaan yhtä kaaosta
Yhtä hulabaloota tämä syksy, varautukaa!
Sonic Racing: CrossWorlds saa ensi vuonnakin uutta sisältöä – mukana menossa muun muassa Godzilla ja Evangelion
Sonic Racing: CrossWorldsin toinen DLC-vuosi lähestyy.
Viimeöisessä Summer Game Fest -tapahtumassa paljastetun trailerin mukaan kakkosvuoden sisältöön kuuluu tuttuun tapaan uusia crossover-DLC-paketteja. Vahvistettuina teemoina nähdään muun muassa Godzilla ja Evangelion, muiden "lisenssipakettien" jäädessä vielä pimentoon. Ennen kakkosvuotta nähdään kuitenkin vielä kaksi ykköskauden DLC-pakettia, ja ne esiteltiinkin myös samaisessa trailerissa.
Leluelämää kerrakseen – Atari ja Digital Eclipse julkistivat melkoisen Toy Story -kattauksen
Sinä olet vain LELU!
Kesäkuun PlayStation Plus -peleissä ruohonjuuritason seikkailua, Warhammeria sekä realistista ja ei-niin-realistista mätkintää
Sony on paljastanut kesäkuun PlayStation Plus -pelit.
Sony nosti PlayStation Plus -palvelun hintaa kaikilla jäsenyystasoilla
Sony on nostanut PlayStation Plus -palvelunsa hintoja.
Aluksi ilmoitettiin ainoastaan Essential-tason hinnankorotuksesta, mutta hinnat kohosivat loppupeleissä myös Extra- ja Premium-jäsenille. Muutamien eurojen tasolle loksahtavat hinnankorotukset näkyvät ainakin toistaiseksi ainoastaan uusille tai palaaville asiakkaille, jo jäsenyyden omaaville muutoksia ei ole tällä haavaa luvassa. Syyksi kerrotaan maailmanlaajuinen haastava markkinatilanne.
Päivitetyt hinnat näyttävät siis seuraavanlaisilta:
Essential:
Destiny 2:n pitkä taival päättyy – viimeinen sisältöpaketti kesäkuussa
Bungie on aikeissa lopettaa Destiny 2:n pitkään jatkuneen sisältövirran.
Kunnioitettavaan 15 vuoden ikään ehtinyt Terraria ylitti myynneissä 70 miljoonan rajapyykin
Terraria se vain porskuttaa vielä 15 vuotta julkaisunsa jälkeenkin.
Toukokuun PlayStation Plus Extra- ja Premium-pelit julki – suosittu lännenseikkailu tekee paluun
Sony vahvisti tämän kuun PS Plus Extra- ja PS Plus Premium -pelit.
Huhtikuun Extra- ja Premium-jäsenten PS Plus -pelit paljastettiin
Sony on kertonut huhtikuun Plus-lisäykset Extra- ja Premium-jäsenille.
Sony työstää Bloodborne-elokuvaa yhdessä Jacksepticeyen kanssa
Bloodborne on taipumassa elokuvamuottiin, kertoo Sony.
CinemaCon 2026 -tapahtumassa julkistettiin Bloodborne-elokuva, joka kuuleman mukaan pysyy hyvin uskollisena lähdemateriaalinsa hengelle. Luvassa olisi aikuisille suunnattu R-Rated-animaatioelokuva, jonka peräsimessä ovat PlayStation Productionsin lisäksi Lyrical Animation sekä paremmin JackSepticEye-nikillään paremmin tunnettu Seán McLoughlin. Leffan julkaisuaikataulusta ei ole vielä tietoa.
Sony paljasti huhtikuun PlayStation Plus -valikoiman
Sony on paljastanut huhtikuun PlayStation Plus Essential -valikoiman.
Aiemminhan Dealabsin toimesta valuivat julki jo vuoden 2023 versio Lords of the Fallenista sekä Sword Art Online: Fractured Daydream. Nyt kaksikon kasvattaa kolmikoksi klassisen Tomb Raider -trilogian niputtava Tomb Raider I-III Remastered Starring Lara Croft. Lisäykset voi heittää latausjonoon 7. huhtikuuta alkaen, PS Plus -jäsenyyden turvin tietysti.
Alla vielä lueteltuna kaikki nimikkeet arvostelulinkkeineen:
Keskikastin peruspätevän yleisratin perikuva – testissä Thrustmaster T248R
Thrustmaster T248R tekee sen minkä lupaa, eli tarjoaa peruspätevän vaihtoehdon hintaluokassaan. Rattimaailman klassikon asemaan nykyeväät eivät kuitenkaan enää riitä.
For Honor täyttää 10 vuotta – uusi Cycle of War -kausi käynnistää juhlat
Ubisoftin pitkään tuettu For Honor -moninpeli aloittaa uuden vuosikymmenen, jonka aikana pelaajille on luvassa lisää säpinää.
Warhammeria, Personaa, Maddenia, Tekkeniä ja Lord of the Ringsiä maaliskuun PS Plus -lisäyksissä
Sony on paljastanut maaliskuun PS Plus -lisäykset Extra- ja Premium-jäsenille.
Extra-jäsenille on tarjolla reilusti pelattavaa Maddenista Warhammeriin ja Lord of the Ringistä Personaan – vieläpä lisäsisällöllä varustettuun Ultimate-painokseen – saakka. Premium-tasolla päästään vielä käsikonsoli PSP:n aikakaudelta tutun Tekken-mätkinnän äärelle. Kaikki 17. maaliskuuta lisättävät nimikkeet alustoineen ja arvostelulinkkeineen lueteltuna uutisen lopussa.
The Division täyttää 10 vuotta – ilmainen laajennus, realismitila ja mobiilipeli julkaistaan maaliskuussa
Kirsikkana kakun päälle saapuu The Division 2:n pelaajien paljon toivoma alustojen välinen pelaaminen.
Metal Gear -sankari Solid Snake saapuu pysyvästi osaksi Rainbow Six Siegen operaattorivalikoimaa
Ubisoftin Rainbow Six Siege -tiimi on lyönyt hynttyyt yhteen Konamin ja Metal Gear -sarjan kanssa.
Vähintäänkin ikonisesta Metal Gear -sarjasta tuttu Solid Snake hiiviskelee osaksi Rainbow Six Siegen alati kasvavaa operaattorivalikoimaa – vieläpä pysyvänä hahmolisäyksenä. Ikoninen sankari liittyy kööriin 3. maaliskuuta käynnistyvän Silent Hunt -kauden mukana.
Lisää aiheesta:
Helmikuun PS Plus Extra- ja Premium-lisäykset varmistuivat virallisesti
Sony on paljastanut helmikuun PS Plus -lisäykset.
PlayStation Plus -jäsenet Extra- ja Premium-tasoilla saavat tuttuun tapaan runsaasti pelattavaa vielä helmikuun aikana. Kuten aiemmin huhuiltiinkin, mukana on Marvel's Spider-Man 2, Test Drive Unlimited Solar Crown sekä Neva. Parikin Monster Hunter -peliä saattaa myös kiinnostaa monsterinmetsästystä fanittavia. Kaikki listattuna alustoineen ja arvostelulinkkeineen uutisen lopussa.
Vakiovuotaja Dealabs huhuilee helmikuun PS Plus -pelilisäyksistä
Dealabs huhuilee tuttuun tyyliinsä tulevista PlayStation Plus -lisäyksistä.
Extra- ja Premium-jäsenten Game Catalog -valikoima laajentuisi Dealabsin mukaan vielä helmikuun aikana ainakin kolmella nimikkeellä. Näistä ylivoimaisesti suurin lienee Insomniacin Marvel's Spider-Man 2, mutta eivätpä pekkaa pahemmaksi jää myöskään Test Drive Unlimited Solar Crown saati kehuttu taideindie Neva.
Yli tunnin mittainen State of Play -lähetys päivättiin torstain ja perjantain väliselle yölle
Sonyn seuraava State of Play -lähetys on kalenteroitu 12. päivälle, kuluvaa kuukautta tietenkin.
State of Play -lähetyksellä on tällä kertaa kestoa yli tunnin verran, joten esiteltäväähän siihen mahtuu runsaasti. Parrasvaloihin on lupailtu nostettavan "uutisia, pelipäivityksiä sekä julkistuksia studioilta ympäri maapallon" – luvassa siis niin indienimikkeitä kuin PlayStation Studiosin omiakin mammuttiprojekteja.
Suoravetorattien budjettimalli ei tingi laadusta – Testissä PXN V10 Ultra Bundle
PXN V10 tarjoaa erinomaisesti vastiketta rahoille pienen säätämisen jälkeen. Ainoa suurempi miinus on PlayStation 5 -tuen puuttuminen.
Hyytävän helmikuun PS Plus -pelinelikko paljastui virallisesti
Sony on paljastanut helmikuun PlayStation Plus -nimikkeet.