Uusi DIRT 5 -traileri esittelee Xbox Series X:n suorituskykyä
Codemasters on heittänyt linjoille uuden DIRT 5 -trailerin, vieläpä Series X:llä rullaavan sellaisen.
Jotta Series X:n tehot pääsisivät oikeuksiinsa, rullaa 40 sekunnin mittainen traileri parhaimmillaan 4K-tarkkuudella ja 60 ruudun sekuntivauhdilla. Lopullinen peli sisältää kuitenkin kolme eri ulkonäköasetusta, joista jokainen priorisoi ulkoasun osa-alueita eri tavoin. Näistä kunnianhimoisimpana tehokonsoleiden 120 ruudun sekuntivauhtiin pyrkivä moodi, joka karsii kuitenkin kokonaisuudesta valikoituja visuaalisia ehostuksia.
DIRT 5 -pelikuvaa tarjolla suoraan Xbox Series X:ltä
Codemastersin kaahailupeli DIRT 5 julkaistaan viivästyksen seurauksena ensi kuussa.
KFIN-liigan toinen kausi tarjosi rehtiä taistoa, uusia voittajia ja uuden mestarin
KonsoliFINin F1-sarjan kaksi ensimmäistä kautta on nyt saatu taputeltua. On aika käydä läpi tapahtumia ja suunnata katseita jo tulevaan.
DIRT 5 -kaahailu viivästyy vielä toistamiseen – uusi julkaisupäivä lipsahti marraskuulle
DIRT 5:n julkaisupäivä on lipsahtanut jo toistamiseen, tällä kertaa marraskuun puolelle.
Codemastersin kaahailun oli tarkoitus kurvailla alkujaan kauppoihin jo lokakuun alkupuolella, sittemmin julkaisua siirrettiin samaisen kuun puoliväliin. Nyt viimeisimmän viivästyksen myötä peli saadaan rallifanien käsiin marraskuun 6. päivä. Amplified Editioniin sijoittavat pääsevät tohinoihin vielä kolmea päivää aiemmin. Seuraavan sukupolven konsoleiden versio julkaistaan loppuvuodesta, Stadia-painoksen ollessa linjoilla ensi vuoden alkupuolella.
KonsoliFINin F1-sarja käynnistyy tänään – suorat lähetykset Twitch-kanavalla
Formulasirkuksen uusin kausipäivitys on nähnyt päivänvalon F1 2020 -pelin merkeissä. Tämä tarkoittaa samalla myös KonsoliFINin perinteisen F1-sarjan palaamista kesätauolta.
F1 2020 julkaistaan heinäkuussa – virtuaaliformulat kurvailevat myös uudella Hanoin radalla
Codemasters on julkaissut videon F1 2020:n Hanoi-radalla kurvaillusta ajosuorituksesta.
Vietnamin Hanoissa ei ole ajettu toistaiseksi oikeilla F1-autoilla, mutta F1 2020 sisältää toki kaiken mitä toistaiseksi alkamistaan odottelevan kaudenkin oli alkujaan tarkoitus sisältää. Siispä kurvailemaan päästään Hanoi-katuradan lisäksi Zandvoortissa, josta julkaistiin aiemmin hieman vastaava videoesittely. Kumpaisenkin voi katsastaa uutisen lopusta.
F1 2020 julkaistaan heinäkuussa – oman tiimin pyörittäminen mukana
Oikean elämän F1-sarja odottelee edelleen avaustaan korona-epidemian myötä, mutta se ei hiljennä menoa virtuaaliradoilla. Codemastersin tuleva F1 2020 sai nimittäin julkaisuajankohdan heinäkuulle.
Virtuaalinen F1-sarja korvaa koronaviruksen hiljentämän alkukauden – kaikki tosielämän kuskit mukana kahinoissa
Formula 1 -sarjaa tahkotaan pian virtuaalisesti, koronaviruksen vuoksi perutun alkukauden tilalla.
Tosielämän formularadat ovat hiljentyneet koronaviruksen pelossa nykytiedon mukaan aina toukokuuhun saakka. Pikapikaa perustettu F1 Esports Virtual Grand Prix -sarja pyrkii houkuttelemaan radoille mahdollisimman paljon kuskeja tosielämästä, ja mitä ilmeisimmin kaikki ovatkin innolla mukana kahinoissa.
Xboxin Free Play Days -viikonloppu täydessä vauhdissa – kehuttu DiRT Rally 2.0 nyt ilmaiskokeilussa
Xboxin menestyksekkäät Free Play Days -tapahtumat jatkuvat kuluvanakin viikonloppuna.
Tällä kertaa joko Live Gold- tai Game Pass Ultimate -jäsenet pääsevät maksutta viime vuonna ilmestyneen DiRT Rally 2.0:n pariin. Jotta kaikille olisi tarjolla jotain, on Xbox-puolen verkkopelaaminen nyt avoinna kaikille – jäsenyyden tasosta riippumatta. DiRT Rally 2.0 -kaahailua voi tahkota sunnuntaihin, tammikuun 5. päivään saakka.
KonsoliFINin uusi F1-liiga käynnistyy torstaina – suorat lähetykset Twitchissä
KFINin F1-sarja siirtyy uuden F1 2019 -pelin puolelle. Tule ja osallistu menoon!
F1 2019 ilmestyy kesäkuussa – tuore traileri vihjailee myös F2-luokasta
F1-sarjan virallinen peli saapuu olohuoneisiin jo kesäkuussa.
KonsoliFINin striimeissä nähdään jatkossa myös formulaa
Formulafaneiille tarjolla nyt myös virtuaalista penkkiurheilua KonsoliFINin F1-sarjan puitteissa.
Esports-mestari näyttää miten Dirt Rally 2.0:n taipaleet taitetaan
Brittiläinen Gamebyte päästettiin piakkoin julkaistavan Dirt Rally 2.0:n puikkoihin. Tällä kertaa ratin taakse pestattiin aito ammattilainen.
F1 2018 näyttäytyy ensimmäisen pelikuvan voimin – kotiradallaan kurvailee Charles Leclerc
Codemasters on paljastanut ensimmäisen pelikuvan F1 2018 -kaahailustaan.
Monacossa syntynyt ja tätä nykyä Sauberilla ajava Charles Leclerc on päässyt kurvailemaan kotikonnuilleen. Miehen kyhäämä rataesittely toimiikin mainiona alustuksena viikonlopun tosielämän GP-kisaan, missä legendaarinen jäämies Kimi Räikkönen tulee viemään voiton kotiin näytöstyyliin.
KonsoliFINin F1 2017 -sarja käynnistyy torstaina – kisat tarjolla suoratoistona selostuksen kera
KonsoliFINin perinteikkään F1 2017 -liigan uusi kausi käynnistyy jälleen torstaina.
F1 2017 varmistui – klassikkomenopelit jälleen mukana kuvioissa
Codemasters on paljastanut työstävänsä uutta versiota suosittuun F1-pelisarjaansa.
Codemastersin DiRT-kaahailut saavat jatkoa – julkaisu jo kesäkuussa
Codemastersin kiitelty DiRT-sarja saa jatkoa jo tulevan kesäkuun aikana.
Codemasters rakentaa DiRT 4 -kaahailuaan vuonna 2015 ilmestyneen Dirt Rallyn hyväksi todetun rungon päälle. Autenttista tunnelmaa haeskellaan virallisella FIA World Rallycross Championship -lisenssillä sekä oikeasta maailmasta lainailevilla miljöillä. Perinteisempiin rallikuvioihin päästään ainakin Australiassa, Espanjassa, Ruotsissa, Walesissa sekä Yhdysvalloissa. Mukana on tällä kertaa myös rekkoja sekä buggy- ja crosskart-menopelejä.
Legendaariset Micro Machines -miniautot tekevät paluun huhtikuussa
Erityisesti 90-luvulla pelaajia ihastuttanut Micro Machines -sarja on tekemässä paluuta World Series -lisänimen saaneella kaahailullaan.
F1-pelin trailerissa päästään Max Verstappenin kyytiin
Uunituoreella videolla päästään alankomaalaisen Formula 1 -kuljettaja Max Verstappenin kyytiin.
Oikeat formulakuskit kurvailevat F1 2016:n Bakun katuradalla
Codemastersin F1-pelien sarja jatkuu kuluvana vuonna, kun F1 2016 julkaistaan elokuussa.
Kehittäjä Codemasters on haalinut pelinsä ääreen Red Bullilla kaahailevan Daniel Ricciardon sekä Renault-hurjapää Jolyon Palmerin. Miehet ovat päässeet testaamaan uusinta F1-peliä huiman näyttävälle Bakun katuradalle. Uudenkarhealla ja tyylikkäällä syheröllä ajetaan F1-sirkuksessa ensimmäistä kertaa tulevana viikonloppuna.
F1 2016 julkaistaan 19. elokuuta PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.
Ensimmäiset tiedonmuruset Codemastersin uudesta F1-pelistä
Codemasters jatkaa myös kuluvana vuonna virallisen F1-lisenssin parissa puuhastelua. F1 2016 sisältää jälleen liudan mielenkiintoisia uudistuksia.
Uudistuksista mainittakoon viime vuoden painoksesta uupuneen, mutta varsin kaivatun uramoodin paluu. Ryysyistä voi pyrkiä kohoamaan rikkauksiin kymmenen kauden aikana. Autenttisuutta tuodaan turva-autolla, josta on mukana tällä kertaa myös virtuaaliversio. Myös kaikki kuluvan kauden kuljettajat, tallit ja radat ovat mukana kattavassa paketissa.
Motorstorm-kehittäjät liittyvät Codemastersiin
Muun muassa MotorStormista ja DRIVECLUBista tunnettu Evolution Studios on löytänyt uuden kodin Codemasters-julkaisijan huomasta.
Codemastersin blogissa julkaistun tiedotteen mukaan tämä yhdistyminen kasvattaa Codemastersin kokemus- ja taitopohjaa, ja tekee näin firmasta johtavan kilpa-ajopelien tuottajan maailmassa. Tarkoituksena on pitää koko entinen Evolutionin tiimi yhdessä ja antaa heidän keskittyä uuden IP:n kehittämiseen.
Dirt Rally kurvailee Suomen maaperälle
Codemastersin Dirt Rallyn tiimoilta kuuluu hyviä uutisia suomalaisille. Tuoreimman kuukausipäivityksen myötä virtuaalirallikuskit päästetään kurvailemaan Suomen maaperälle.
Versio 0.8 tuo muassaan peräti 12 uutta erikoiskoetta tutuissa metsäisissä maisemissa. Ratoja päästään kurvailemaan tuoreilla autolisäyksillä, kun repertuaari kasvaa 2001 Ford Focus RS:llä sekä 2001 Subaru Imprezalla.
Dirt Rally julkaistiin PC:llä viime huhtikuussa.
Arvostelussa F1 2015
Codemastersin siirtymä uudelle konsolisukupolvelle ei ole sujunut mutkitta. Maineikas brittistudio joutui vielä viime vuonna puuhastelemaan väistyvän kaluston parissa, kun päivitetyn pelimoottorin palaset hakivat paikkojaan. Lisäksi pitkänsitkeästi odotetun F1 2015:n julkaisua siirrettiin useampaan otteeseen, mutta vihdoin virallinen formulasirkus saapuu kauppoihin.