Uutiset
Xbox Games -kaupassa runsaasti pelejä alennetuin hinnoin
Street Fighter V:n uusi hahmo Necalli esittäytyy
Capcom julkisti uuden hahmon Street Fighter V:n valikoimaan EVO 2015:ssa. Necalli on ensimmäinen neljästä upouudesta Street Fighter V -hahmosta ja hänet voi nyt nähdä toiminnassa uudella trailerilla.
Necallin eläimelliseksi kuvailtu taistelutyyli on suoraviivaista ja sisältää paljon nopeita sivalluksia, sekä muita brutaaleja liikkeitä. Necalli pystyy myös muuttamaan hiustensa väriä ja persoonallisuuttaan hetkeksi aikaa, jolloin hänellä on käytössä uusia comboja ja muita kykyjä.
Tunnin verran pelikuvaa Assassin's Creed Syndicatesta
Peliä tahkoava toimittaja ei ole liialti pelaillut Xbox-ohjaimella, joten kontrollien totuttelu ottaa videolla oman aikansa. Pelin keskeneräisestä luonteesta johtuen seikkailun tuoksinassa on nähtävissä lukuisia bugeja, jotka korjattaneen julkaisuun mennessä.
Arvostelussa MotoGP 15
Tremor vavisuttaa Mortal Kombat X:n hahmokaartia
Aiemmin PlayStation Vitan Mortal Kombatissa vieraillut Tremor käyttää taistelun tuoksinassa hyödykseen maa-elementtiä. Miekkonen tömisyttääkin taistelutannerta varsin brutaalein ja raskain kivihyökkäyksin.
Arvostelussa Art Academy: Atelier
Oletko aina haaveillut taidemaalarin urasta, mutta asunnostasi ei liikene tilaa maalaustelineelle tarvikkeineen? Haluaisitko harjoitella hiilellä töhertämistä, mutta et halua liata käsiäsi? Mikäli vastaat kyllä, voi Art Academy: Atelier olla hakemasi Wii U -nimike.
Ulukain kynäilemän arvostelun voi lueskella kokonaisuudessaan täältä.
Hurja loppukiri siivitti Shenmue III:n Kickstarter-ennätykseen
Veljekset Mario matkaavat ajassa Nintendon latauspalveluissa
Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.
Mario & Luigi: Partners in Time - DS-käsikonsolilta tuttu roolipeli tekee hypähtää Wii U:n latauspalveluun. Mario-veljekset matkaavan ajassa ja kohtaavat oman nuoremmat versionsa. Traileri.
Ohessa viikon koko kattaus hintoinensa.
Wii U eShop
PokéPark Wii: Pikachu's Adventure (19,99€)
Wii U Virtual Console
Arvostelussa Shiftlings
Lyrtsin kynäilemän arvion voi lueskella täältä.
Yagerin ja Dead Islandin tiet erosivat
Gearbox suunnittelee jatkoa Duke Nukem -sarjalle
Silmäys Until Dawn -säikyttelyyn
Jo 2012 julkistettu ja pari vuotta takaperin julkaistavaksi uumoillun Until Dawn -pelin tie on ollut jokseenkin pitkä ja kivinen. Nimike on tästä huolimatta saatu siihen kuntoon, että lehdistö päästettiin vihdoin testaamaan peliä omin kätösin. KonsoliFINiltä paikalle uskaltautuivat jryi, maagiset sekä P33RO.
Jryin kynäilemä ennakko on luettavissa täällä.
Rock Band 4 paljasti liudan uusia kappaleita
Uusien tulokkaiden lista on varsin rock-henkinen, sillä mukaan on saatu ainakin Aerosmithiä, Foo Fightersiä sekä Ozzy Osbournea. Leppoisampaa poljentoa edustavat Robert Smithin luotsaama The Cure sekä Van Morrison ruskeasilmäisine tyttöineen.
Tulevasta Hitman-elokuvasta lisää videokuvamaistiaisia
20th Century Foxin työstämä Hitman: Agent 47 sai uuden elokuvaa esittelevän videoklipin nimeltään Reveal.
Hitman-videopelisarjaan perustuvassa elokuvassa kaljupäisenä salamurhaajana nähdään Homeland-sarjasta tuttu Rupert Friend. Muita osia tähdittävät muun muassa Boss-sarjassa ollut Hannah Ware sekä Star Trek -elokuvissa Spockia näytellyt Zachary Quinto. Hitman: Agent 47:n ohjaajan pallilla istuskelee elokuvadebyyttinsä tekevä Aleksander Bach.
Shenmue 3:n Kickstarter lähenee loppuaan – mahdollisuus voittaa Dreamcast
Kickstarterissa ennätyksiä rikkoneen Shenmue III:n rahoituskampanja lähestyy loppuaan. Kannustaakseen pelaajia viimeiseen rutistukseen, on Shenmue Collective -yhteisö haalinut puolestapuhujakseen itse Ryon äänenä kunnostautuneen Corey Marshallin.
Vauhdittaakseen menestyksekkään kampanjan viimeisiä päiviä Shenmue Collective starttaa kilpailun, jonka pääpalkintona on Suomesta lähtöisin oleva Sega Dreamast. Konsolin kylkiäisiksi on luonnollisesti pakattu Shenmue-pelin ensimmäinen osa.
Year Walk tulossa Wii U:lle
Aiemmin iOS-laitteille ja PC:lle julkaistu Year Walk on nyt tulossa myös Wii U:n eShoppiin. Ruosalaisstudio Simogon kehittämä kauhupeli sijoittuu 1800-luvun Ruotsiin ja perustuu löyhästi sen ajan perinteisiin.
Pelitalo Dakko Dakko on auttanut Simogoa pelin Wii U -käännöstyössä, jonka myötä Year Walk tulee hyödyntämään myös GamePadin ominaisuuksia. Voit esimerkiksi käyttää liikeohjausta puzzlejen ratkomiseen ja kuunnella vihjeitä ohjaimen kaiuttimista.
Alla voit katsoa uuden version trailerin. Year Walk saapuu Wii U:n eShoppiin tänä syksynä.
Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata on kuollut
Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata on kuollut, kertoo yhtiö tiedotteen välityksellä. Hän oli kuollessaan 55-vuotias.
Tiedote kertoo Iwatan menehtyneen 11.7. sappitiehyeen syöpään, jota vastaan hän taisteli viime vuodesta lähtien. Iwata-san joutui myös terveydellisistä syistä jättämään vuoden 2014 E3-messut väliin.
Arvostelussa Resident Evil: Revelations 2
Uusi Mirror's Edge saa tyylikkään erikoispainoksen
Mirror's Edgelle ominainen minimalistinen tyyli jatkuu myös erikoispainoksen toteutuksessa. Simppeliin laatikkoon pakattu kokonaisuus sisältää konseptitaidekuvien ja litografin lisäksi Faithia esittelevän patsaan. Paketin ostaja voi koristaa itseään myös väliaikaisin tatuoinnein. Pelilevy tarjoillaan metallisessa kotelossa.

