Uutiset

Uutinen

Splinter Cell

Ubi Soft on ilmoittanut tekevänsä Tom Clancyn teosten inspiroiman Splinter Cell -pelin Xboxille ja PC:lle. Peli on third-person hiippailupeli ja kertoo kyberterrorismista, peiteoperaatioista ja sijoittuu realistiseen Tom Clancymaiseen maailmaan.

Pelaaja sijoitetaan Sam Fisherin housuihin joka toimii NSA:n alajärjestön, Third Echelonin, agenttina puollustaakseen Amerikkaan hinnalla millä hyvänsä. Tehtäviin kuuluu mm.

Slaisser
Uutinen

Se on virallista: Max Paynestä elokuva

Max Payne -pelistä on jo pitkään huhuttu elokuvaversiota, ja nyt leffa on totta Variety-leffalehden mukaan. Pääosassa on tietysti siviilihuumekyttä, joka haluaa kostaa vaimonsa ja lapsensa murhan. Hommaa vaikeuttaa tietysti se, että hänet on lavastettu syylliseksi poliisimurhaan.

Leffan käsikirjoittaa tuottajana kunnostautunut Shawn Ryan, jonka meriittilistalta löytyvät tv-sarjat Angel, Nash Bridges ja The Shield. Tuottaja- ja levitysyyhtiöinä toimivat Collision Entertainment, Dimension Films ja Abandon Entertainment.

Jore
Uutinen

Ostitko Xboxisi ennen 26. huhtikuuta?

Jos olet ostanut koneen jo, niin Microsoftilla on sinulle taatusti mukava yllätys! Nimittäin MS lahjoittaa jokaiselle Xboxinsa hommanneelle (ennen 26. huhtikuuta), 2 vapaa-valintaista peliä ja yhden lisä-ohjaimen!

Ja ne jotka hommaavat konsolinsa myöhemmin, eivät jää nuolemaan näppejään. He nimittäin saavat konsolinsa melkein 200€ halvemmalla, 26. huhtikuuta konsolin suositushinta on 325€! Ohjeet miten saat pelisi ja ohjaimen, löytyvät täältä.

Unreal-Hawk
Uutinen

Jane's Attack Squadron

Xicat Interactive on tehnyt sopimuksen Jane’s Informationin kanssa ja lisenssoinut käyttöönsä Jane's-nimen ja pääsyn Jane's:n mittaviin sotilaallisen informaation resursseihin. Xicat jatkaakin sotapelien tekoa ja kesällä PC:lle ilmestyvän toiseen maailmaansotaan liittyvän Jane's Attack Squadron-lentosimulaattorin onkin määrä tulla Xboxille tämän vuoden syyskuussa. Kuvia pelistä voi ihmetellä täällä.
Slaisser
Uutinen

Mersulla prääsäystä

TDK Mediactive Europe ja DaimlerChrysler varmistivat tänään Mercedes-Benz World Racing-rallisimulaattorin tulon Xboxille, PS2:lle, GC:lle ja PC:lle. Peli tuleekin sisältämään kattavan valikoiman Mersun sekä nykyisiä autoja, klassikkoja, kilpa-autoja ja prototyyppejä. Pelistä löytyy myös autojen vaurionmallinnus, muokattavat ajofysiikat ja tietysti peli-engine on jälleen kerran kehuttu vallankumoukselliseksi. Pelimuotoja tulee olemaan useita mukaan luettuna, harjoittelu, kilpa-ajo sekä ura-moodi. Ensimmäinen versio pelistä tulee tämän vuoden syksyllä, siitä ei vielä ole tietoa mille alustalle.
Slaisser
Uutinen

Operation Flashpoint Xboxille

Tämän vuoden talvella Xboxin omistajat pääsevät nauttimaan miljoonamyyntiin yltäneen Operation Flashpoint: Cold War Crisis -pelin tarjoamista pelikokemuksista myös Xboxilla.

Xboxille kustomoidusta versiosta vastaa alkuperäisen PC-version tehnyt Bohemia Interactive Studio. Peliin sisällytetään niin alkuperäinen peli kuin PC:lle lisäosana julkaistu Resistance-kamppanja.

Slaisser
Uutinen

Hikoavatko kädet pelatessa?

Jos vastaus otsikon kysymykseen on kyllä niin ei hätää sillä hienäkuussa NYKO Technologies tuo PS2:lle ja Xboxille padin josta löytyy tuuletus. GC-versio padista esitellään lokakuussa.

Näistä "Air-Flow"-ohjaimista löytyy sisältä NYKO:n patentoima tekniikka joka takaa jatkuvan raittiin ilman syötön käsille ehkäisten näin käsien hikoamisen. Ohjaimista löytyy luonnollisesti samat toiminnot kuin koneiden alkuperäisistäkin ohjaimista ja ne esitellään tulevilla E3-messuilla.

Slaisser
Uutinen

Quantum Redshift -kuvia

Tänävuonna Xboxille ilmestyvästä WipeOutin tappajasta Quantum Redshiftistä on julkaistu uusia kuvia. Quantum Redshift Quantum Redshift
Slaisser
Uutinen

Titukselta pelejä Xboxille

Tämän vuoden toukokuun 22.-24. päivänä, Los Angelesissa pidettävillä E3-messuilla tulee taas monia pelejä ihmisten tietouteen. Titus, on päässyt julkaisu ilmoitustensa takia uutisten kohteeksi. Tänä vuonna Titus esittelee E3-messuilla seuraavat Xbox-pelinsä - Barbarian - Falcone: Into the Maelstorm - Kao the Kangaroo 2 - Lotus Challenge - Safari Joe - Sgt. Cruise
Unreal-Hawk
Uutinen

Ensimmäiset F1 2002 -ruutukaappaukset ja tiedot

Cube-Europe.com on julkaissut ensimmäiset yksityiskohdat koskien Electronic Artsin tulevaa F1 2002-formulapeliä, joka aiotaan julkaista PC:n, Xboxin ja PlayStation 2:n lisäksi myös GameCubelle.

Electronic Artsin lehdistötiedotteen mukaan F1 2002 sisältää pelattavuuden, joka vaihtelee arcaden ja simulaation välillä pelaajan taitotason mukaan. Pelissä on pyritty hakemaan mahdollisimman aitoa F1-tunnelmaa huutavan yleisön, tiukkojen varikkopysähdysten, vaihtelevien sääolojen ja radioliikenteen avulla.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Sunshinelle Japanin julkaisupäivä

Nintendo on Cube-Europen mukaan vahvistanut, että sen odotettu Mario Sunshine-tasohyppelypeli julkaistaan GameCubelle Japanissa Heinäkuun 19. päivä 2002. Myynthinnaksi tulee 6800 jeniä.

Samalla yhtiö kertoi myös, että Star Fox Adventuresin julkaisu on siirretty Syksyksi Japanissa ja Legend of Zelda on yhä asetettu ilmestymään joskus tämän vuoden aikana.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Konami, Disney Sports ja GameCube

IGN Cube on saanut tietoja Konami of American suunnitelmista aikoa julkaista useita Disney-urheilupelejä GameCubelle, kuten Disney Sports Soccer, Disney Sports Basketball ja Disney Sports Baseball. Heidän saamien tietojen mukaan nimikkeet ilmestyvät tämän vuoden aikana.

Disney Sports-sarjan pelit tulevat tuomaan sarjakuvamaisen ja kolikkopelimäisen tunnelman jokaiseen nimikkeeseen, joissa tullaan varmasti näkemään tuttuja Disney-hahmoja, kuten Aku ja Mikki.

Guardian Viper
Uutinen

Lisää Nintendon suunnitelmista

Gamers.com-nettisaitin mukaan Nintendo on kertonut Japanissa pitämässään lehdistötilaisuudessa suunnitelmistaan talousvuodelle 2002. Joko 13 tai 14 first-party nimikkeitä tullaan julkaisemaan seuraavan 12 kuukauden aikana, kuten Mario Sunshine, Eternal Darkness: Sanity’s Requiem, Star Fox Adventures, Metroid Prime, The Legend of Zelda sekä uusi, juuri paljastettu Mario Party 4. Shigeru Miyamoto sanoi odottavan näkevänsä viisi kertaa enemmän thrid-party nimikkeitä Cubelle samalla ajanjaksolla.

Nintendo vihjaili Mario Party 4:n ja Zeldan ilmestyvän myöhemmin talousvuotena 2002.

Guardian Viper
Uutinen

Uudet Killer Instinct- ja F-Zero -pelit GameCubelle

Nintendo on vahvistanut julkaisevansa uudet osat Killer Instinct- ja F-Zero-pelisarjoille. Kaikki uudet pelit tulevat GameCubelle.

Rareware kehittää uutta toistaiseksi Killer Instinct 3-nimellä kulkevaa peliä ja se on asetettu julkaistavaksi vielä tämän vuoden puolella. Cube-Europen kirjoittaman artikkelin mukaan uusi KI tullaan näkemään täydessä kuosissa tulevilla E3-messuilla.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Viralliset Resident Evil-myyntiluvut Japanista

Denkegin ja IGN Cuben mukaan GameCubelle äskettäin julkaistu Resident Evil-kauhupeli on myynyt ensimmäisten kolmen myyntipäivän aikana kaikkiaan 104.000 kappaletta. Tämä luku on sinällään varsin mairitteleva, koska huolimatta varsin vaikeista Japanin pelimarkkinoista, niin monet ovat veikkailleet tämän Capcomin tuoreen julkaisun pysyvän kärkisijoilla nousevan auringon maassa myyntilistoilla varsin pitkään.

Viimeisimmät luvut ovat niinikään olleet varsin lupaavia, ja Reutersin mukaan RE onkin pysynyt Japanissa myyntilistojen kärkisijassa jo yhden kokonaisen viikon putkeen.

Esa Mäkijärvi