Uutiset

Uutinen

Resident Evil jenkkeihin

1. toukokuuta, tänään, saapui ainakin allekirjoittaneen eniten odottama GameCube-peli Yhdysvaltoihin. Kyseessä on PSX:n ensimmäisestä hittikauhupelistä, Resident Evilistä tehty uusintaversio. Uusi versio lupaa esirenderoitujen taustojen sijaan FMV-taustat, uusia puzzleja, uusia vihollisia jne.

Resident Evil teki Cube-debyyttinsä Japanissa jo marraskuussa, ja suosio oli huima. Epäilemättä Yhdysvaltain versio saanee saman arvostuksen. Unohtamatta, että Capcom on luvannut eksklusiivisti GameCubelle tulevan Resident Evil 2, 3 ja CODE Veronica -uusintaversiot, sekä Resident Evil 0.

Griever
Uutinen

Justice Leaguen sankarit konsoleille

GameSpotin mukaan Midway on ilmoittanut päässeensä DC Comicsin ja Warnes Brosin kanssa sopimukseen ainakin yhden Justice League-pelin julkaisemisesta sekä samannimisen sarjakuvan, että animaatiosarjan pohjalta. Suomessakin Oikeuden puolustajat-nimellä tunnetun sarjan pääosassa on DC Comicsin suurimpia tähtinimiä, kuten Batman, Teräsmies ja Ihmenainen, sekä tietentkin myös tutut DC:n konnat Jokeri ja Lex Luthor mukaanlukien.

The Justice League-pelejä tullaan näkemään GameCuben lisäksi myös Game Boy Advancella, PlayStation 2:lla ja XBoxilla.

Guardian Viper
Uutinen

Resident Evil vasta syyskuussa Eurooppaan

Cube-Europen mukaan Capcom on ilmoittanut Resident Evil -pelin ilmestyvän Euroopassa vasta syyskuussa. Aikaisemmin pelin huhuttiin ilmestyvän kesäksi, mutta monien pettymykseksi Capcomin ilmoitus todisti huhut vääriksi.
kaba
Uutinen

Wrestlemania X8 -pelin painijalista julkaistu

Nintendojo.com julkaisi THQ:n lähettämän listan kaikista vapaapainijoista, jotka tulevat esiintymään GameCubelle Kesällä Yhdysvalloissa julkaistavassa Wrestlemania X8-pelissä. Lopulliseen versioon tulee kaikkiaan 34 pelattavaa hahmoa sekä yhdeksän lukittua salahahmoa.

Hahmot:

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Jälleen uusi Star Wars -peli tekeillä

Cube Europen saamien tietojen mukaan Yhdysvalloissa ilmestyvä Electronic Gaming Monthly-pelilehti on paljastanut uuden Star Wars-pelin olevan tekeillä GameCubelle ja PlayStation 2:lle.

Uusi projekti on nimeltään Clone Wars ja sitä kehittää Pandemic Studios. Kyseessä on kolmiulotteinen autotaistelun ympärille rakentuva peli, joka sisältää kaikkiaan 16 tehtävää.

Lisäbonuksena tekijät lupaavat GC-versioon samanaikaisen nelinpelin, kun PS2-version tulevat omistajat saavat nauttia vain kaksinpelistä. Lisää tästä tulevilla E3-messuilla.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Resident Evil Zero pelattavana E3-messuilla

"Capcomia lähellä olevat lähteet" ovat IGN Cuben mukaan paljastaneet, että sen tämän vuoden loppupuolella Yhdysvalloissa julkaistava Resident Evil Zero-kauhupeli tulee olemaan pelattavana versiona Toukokuun lopun E3-messuilla. Yhtiön edustajat eivät ole vielä paljastaneet, kuinka iso osasto heillä on ensi kuun messuilla, mutta lisää tästä myös pian.

Resident Evil Zero seuraa Rebecca Chambersin ja uuden hahmon Billy Conenin seikkailuja zombien täyttämässä junassa ja sen lähiympäristössä. Peli käyttää Capcomin toisen GC-pelin, Resident Evilin, grafiikkamoottoria.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

GameCube myyty loppuun Iso-Britanniassa?

TotalGames.net -sivun mukaan useat Iso-Britannian isoista pelikaupoista ovat kertoneet myyneensä ennakkotilauksina viikon päästä julkaistavan GameCube-konsolin loppuun. Sivun mukaan Nintendo ilmoitti virallisesti myyneensä yli 50.000 GameCube-konsolia ennakkoon Iso-Britanniassa, kun vasta vähän aikaa sitten koneen ennakkomyyntimääräksi ilmoitettiin 30.000.

Sivulla mainitaan kuitenkin, että kuten yleensä tällä markkina-alueella, aina uuden konsolin ilmestyttyä samat ihmiset varaavat koneen ennakkoon useammasta eri paikasta saadakseen varmasti pelikoneensa heti julkaisupäivänä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Need For Speed: Hot Pursuit 2 GameCubelle

Electronic Artsin hurja kaahailusarja, Need For Speed, suuntaa Cubelle. Kesällä Pohjois-Amerikassa julkaistava Need For Speed: Hot Pursuit 2 julkaistaan myös muille uutuuskonsoleille ja PC:lle. Pelistä löytyy 20 aitoa autoa, kuten Ferrari 360 Spider, Lamborghini Murcielago ja Porsche Carrera GT.

NFS: HP2 sisältää 5 pelimuotoa: Quick Race, Single Challenge, Hot Pursuit, Championship, sekä uutuutena Top Cop -moodi, jota ei tulla näkemään pelin PS2-versiossa. Top Cop -moodissa pelaaja päästetään sinitakkien puolelle ottamaan kiinni vauhtihulluja kaahareita.

kaba
Uutinen

Ubi Softilta uusia pelejä

N-Siderin GameCube-julkaisulistan mukaan Ubi Soft on vahvistanut tuovansa kolme uutta Rainbow Six-peliä GameCubelle. Nämä pelit ovat Rainbow Six: Ghost Recon, RS: Sum of All Fears ja RS: Raven Shield. Näitä projekteja on syytä odotella Yhdysvaltoihin Lokakuun, Marraskuun ja Joulukuun aikana.

Lisäksi Resident Evil Zero on nyt asetettu ilmestymään jenkeissä 29. Lokakuuta ja Mace Griffin Bounty Hunter Marraskuun 13. päivä.

Uutta informaatiota näistä uusista projekteista on odotettavissa todennäköisesti tulevilla E3-messuilla.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Probotector GameCubelle

Epävirallisen Cube Europe-sivuston uutiosion mukaan Konami on vahvistanut julkaisevansa legendaarisen Probotector-pelisarjan uusimman osan GameCubelle.

Tämä tietojen mukaan "New Contra"-nimen alla kulkeva projekti (Contra on Probotector Japanissa) tulee olemaan edellisten osien tapaan suoraviivainen räiskintäpeli.

Lisää tästä uutisesta varmasti lähiaikoina.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

ZooCuben virallinen nettisivu avattu

Acclaimin jokin aika sitten GameCubelle ja Game Boy Advancelle julkaistavaksi ilmoitettu puzzlepeli ZooCube on nyt saanut oman uuden virallisen kotisivunsa.

Uusi kotisivu sisältää mm. ensimmäistä videomateriaalia itse pelistä, lukuisia uusia yksityiskohtia sekä mahdollisuuden tilata ennakkoversio suoraan Acclaimilta itseltään. Mukana on myös maininta, jonka mukaan jonkinlainen nettiin laitettava demo on pian tulossa.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Blackley selittelee eroaan

Herra jonka päästä idea Xboxin tekoon lähti on Xen Gamerssille antamassa haastattelussa kertonyt syynsä Microsoftilta lähtemiseen. Sen väitteen että hän olisi eronnut siksi ettei kone myynyt toivotulla tavalla tai että MS olisi antanut potkut hän kumoaa. Blackley kertookin syyksi sen että pelien tekeminen on hänen heiniään ja tunsi saaneensa työnsä Xboxin saralla valmiiksi ja oli valmis kohtaamaan uudet haasteet.
Slaisser