Uutiset

Uutinen

Mikami puhuu Capcomin Cube-projekteista

N-Sider kertoo Capcomin toimitusjohtajan Shinji Mikamin paljastaneen muutamia tiedon jyväsiä tulevista GameCube-projekteista Nintendo Dreamin kanssa käydyssä haastattelussa. Mikami vahvisti uudelleen tiedon, että Resident Evilit 0 ja 4 ilmestyvät vain GameCubelle hänen henkilökohtaisessa valvonnassaan. Hän myös uudelleenvahvisti sarjan muiden osien, alkuperäistä Resident Eviliä lukuunottamatta, olevan vain suoraviivaisempia käännöksiä vanhoista PlayStationeilla ja Dreamcastilla nähdyistä versioista.
Guardian Viper
Uutinen

Xboxin isä erosi Microsoftilta

Seamus Blackley, Xboxin "isä", on lähtenyt Microsoftilta. Micorosftilla kolme vuotta sitten aloittanut Seamus oli kerennyt työskennellä firman piikkiin vasta muutaman kuukauden kun hän ehdotti Xbox-pelikonsoliprojektit käynnistämistä. Uusia suunnitelmia Seamussilla on jo viritteillä, mutta edustajansa muukaan hän on valmis kertomaan niistä vasta muutaman viikon päästä. Tieto eroamisesta tuli vain muutama päivä sen jälkeen, kun Microsoft oli ilmoittanut, että Xboxin myynti jää ainakin 500 000 kappaleen päähän tavoitteista.
Slaisser
Uutinen

TimeSplitters 2 Xboxille

Eidos Interactive on kertonut että TimeSplitters 2 on kehitteillä PS2:n lisäksi myös Xboxille ja Nintendon GameCubelle. TimeSplitter 2 on jatkoa PS2:n Amerikan ja Euroopan julkaisun yhteydessä julkaistulle kehuja saaneelle TimeSplitterssille. Peliä kehittelee Free Radical Design ja julkaisuajankohta sijoittuu syksylle 2002.
Slaisser
Uutinen

Ocarina of Time GameCubelle uusittuna versiona?

Hollantilaisen Gamers.nl -sivuston mukaan japanilainen pelijulkaisu Denkegi on ilmoittanut sivuillaan, että Nintendo on tekemässä uudistettua versiota sen Nintendo 64-hitistä Legend of Zelda: Ocarina of Time. Tämä uudistettu versio tulisi tietojen mukaan sisältämään alkuperäisen OoT-pelin lisäksi lukuisia ekstroja ja se käsittäisi kaikkiaan kolme eri mini-DVD:tä.

Näiden DVD:eiden sisältö jakautuisi seuraavasti:

1:

Esa Mäkijärvi
Uutinen

GameCuben hinta putosi Euroopassa

Planet GameCuben mukaan Japanin Nintendo on julkaissut sivuillaan lehdistötiedotteen, jonka mukaan sen GameCube-pelikonsoli (joka julkaistaan Euroopassa 3. toukokuuta) on halventunut.

Vastauksena hiljattaiseen Xboxin hinnanalennukseen Nintendo on nyt tiputtanut oman konsolinsa hinnan 199 Euroon alkuperäisen myyntihinnan ollessa noin 280 Euroa. Tämä melkein sadan euron hinnanpudotus tuo varmasti lisää omistajia GameCubelle ja se on oiva vastaus Microsoftin suunnitelmille saada Xboxille lisää ostajia hinnanalennuksen avulla.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Gamecube vs. PS2 vs. Xbox - hintasota tiivistyy

Konsolimarkkinoita seuranneet ovat saaneet hieraista silmiään useamman kerran huhtikuun aikana. Hinnat ovat tippuneet kovempaa kuin Lada vapaassa pudotuksessa.

Ensin Microsoft ilmoitti laskevansa tuliterän konsolinsa hintaa vaatimattomat 40%: Xbox 325€ Suomessa. Nintendo vastasi tuleen laskemalla hinnan vielä alemmas: Cube n. 229€ Suomessa (lopullinen hinta on vielä varmistamatta), alennusta 20%.

Jore
Uutinen

CubeFIN.com valmis - KonsoliFIN etenee

Saittiuutisia. KonsoliFIN-hanke edityy pikkuhiljaa. Tuorein tulokas on www.cubefin.com, vanhan NintendoFIN-porukan uusi saitti. Esan ja kumppaneiden kynä on heilunut siihen tahtiin, että muiden KonsoliFIN-saittien tekijöille tulee paineita. Kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa.
Jore
Uutinen

Huhut kuriin

GameCube Europen kertoo Nintendon pitäneen lehdistötilaisuuden, jossa itse Shigeru Miyamoto on selvittänyt muutamia GameCuben Zeldaa liittyviä huhuja, etupäässä pelin grafiikkaan liittyen. Hän kertoi pelin edelleen käyttävän cel-shading-tekniikkaa, sekä vahvisti seikan, että Linkin silmiin on tehty pieniä muutoksia sitten viime näkemän. Miyamoto totesi ettei peliä pitäisi arvioida ulkumuodon perusteella ja toivoi ihmisten tekevän johtopäätöksensä vasta peliä pelattuaan.
Guardian Viper
Uutinen

Treyarchilta Minority Report -peli

IGN Cuben mukaan Activision on ilmoittanut Steven Spielbergin tulevaan Minority Report-elokuvaan pohjautuvan pelin olevan kehitteillä Treyarch-tiimin toimesta, joka on ollut vastuussa mm. Spider-Man the Movie-pelin kehityksestä. Minority Reportin peliversiot tullaan näkemään GameCuben lisäksi myös PlayStation 2:lla sekä XBoxilla ja alustavana julkaisuajankohtana pelillä on talvi 2002.

Minority Report-elokuva ja -peli sijoittuvat vuoteen 2054, jossa oikeusjärjestelmä on teknologian avulla kehittynyt niin eteväksi, että jopa murhat pystytään estämään etukäteen.

Guardian Viper
Uutinen

Square ja Enix sanovat ei E3-messuilla Nintendon osalta

Planet GameCuben mukaan japanilaiset pelitalot Square sekä Enix ovat ilmoittaneet, etteivät he aio ilmoittaa tai esitellä uusia peliprojektejaan GameCubelle/Game Boy Advancelle ennen E3-messuja tai niiden aikana. Molemmat yhtiöt ilmoittivat silti tukevansa Nintendoa, mutta mahdollisia peli-ilmoituksia sekä esittelyjä pitää odottaa myöhempään.

Valitettavia uutisia joka tapauksessa.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Nintendo paljasti uusia pelejä?

Amerikan Nintendo on Planet GameCuben mukaan listannut pelit Super Mario World X, Final Fantasy GameCube ja Battlebots ilmestyväksi joko GameCubelle tai Game Boy Advancelle. Joko SMW X on koodinimi Super Mario Sunshinelle tai sitten jotain todella suurta on tekeillä...

- Super Mario World X (GameCube)
- Final Fantasy (GameCube)

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Uusia pelejä GameCubelle

N-Siderin listaaman GameCubelle Nintendon ulkopuolelta tulevien pelien joukosta löytyy myös muutama kokonaan uusi yllätysnimi. Näitä ovat Pacman Fever, Namco Museum, Need For Speed 2: Hot Pursuit ja Totaled!. Täysi lista alapuolella.

--

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Buffy the Vampire Slayerista

Pojat gamespotilla pääsivät testaamaan 70% valmista Buffy the Vampire Slayeria. Pelin graafinen anti on vähintäänkin hienoa, valaistukset toimii hienosti ja Buffyn ja pahisten naamat ja liikkeet on mallinnettu erittäin hyvin. Myös pelattavuus on hanskassa. Peli ei ole kuitenkaan ihan vielä valmis ja kaikkia osa alueita viilataan vielä lopulliseen versioon.
Mpdman