Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Microsoft: PS2-omistajat valitsevat Xbox 360:n
Microsoftin Aaron Greenberg murskaa Gamasutran haastattelussa tavoilleen uskollisesti Sonyn konsolibisneksen. Hän väittää, että yhä useampi PlayStation 2:n omistajista siirtyy Xbox 360:n pariin.
– Tutkimuksemme mukaan suuri osa Xbox 360:n ostajista koostuu PlayStation 2:n omistajista, jotka valitsevat Xboxin uudelle sukupolvelle. Vaihdamme ihmisiä PlayStation-brandilta Xbox-brandille, Greenberg analysoi.

Halo Warsista myydyin strategiapeli konsoleilla
Microsoft kertoo Halo Warsin saavuttaneen miljoonan myydyn kappaleen rajan, mikä tekee Ensemble Studiosin viimeisestä tuotoksesta myydyimmän strategiapelin nykykonsoleilla.
Halo Wars julkaistiin ensimmäisenä Aasiassa 26. helmikuuta ja päivää myöhemmin Euroopassa. Pohjois-Amerikka sai pelinsä vasta maaliskuun alussa.
Halo Wars julkaistiin ensimmäisenä Aasiassa 26. helmikuuta ja päivää myöhemmin Euroopassa. Pohjois-Amerikka sai pelinsä vasta maaliskuun alussa.
Uutinen
Molyneux kertoo uransa virheistä ja opetuksista
Lionhead Studiosin Peter Molyneux kertoo Develop-lehden haastattelussa, kuinka studio kärsi Fablen kehitysprosessin aikana, ja kuinka tästä otettiin oppia jatko-osan tuotannossa.
Uutinen
Vin Diesel kinusi Riddickille moninpelin
Näyttelijä ja Tigon Studios -studion perustaja Vin Diesel kertoi yhdysvaltalaisen G4-kanavan haastattelussa, että nimenomaan hän halusi saada The Chronicles of Riddick: Assault on Dark Athenaan moninpelin.
– Isot kiitokset peliä kehittävälle tiimille, sillä olimme jo pitkällä kehitysprosessissa, kun minä anoin heitä lisäämään moninpelin. Kaikki tarttuivat mahdollisuuten ja tekivät siitä jotain todella hienoa, Diesel mörisee.

Live Arcade -peleille julkaisupäiviä
Microsoft paljastaa Xbox Livessä tukullisen tarkkoja julkaisupäiviä Days of Arcade -kampanjan Live Arcade -peleille. Teemakausi startattiin tänään Hasbro Family Game Nightin merkeissä.
Ensi viikolla vuorossa on UNO Rush, klassisen korttipelin tuorein digitaalinen painos. Aprillipäivänä päästään nauttimaan addiktiivisesta pulmapelaamisesta Puzzle Quest Galactrixin parissa.
Ensi viikolla vuorossa on UNO Rush, klassisen korttipelin tuorein digitaalinen painos. Aprillipäivänä päästään nauttimaan addiktiivisesta pulmapelaamisesta Puzzle Quest Galactrixin parissa.
Uutinen
Lentäviä lautasia huhtikuun alussa
Capcom on julkaissut tuoreen trailerin Flock!-pulmapelistään, jossa pelaajat pääsevät temppuilemaan lentävällä lautasella muun muassa lampaiden ja viljapeltojen kanssa. Uusimmassa videossa näytetään pelin erikoisempia ominaisuuksia.
Flock! saapuu 8. huhtikuuta Live Arcadeen ja näillä näkymin päivää myöhemmin PlayStation 3:lle. PC.lle peli julkaistaan 7. huhtikuuta.
Flock! saapuu 8. huhtikuuta Live Arcadeen ja näillä näkymin päivää myöhemmin PlayStation 3:lle. PC.lle peli julkaistaan 7. huhtikuuta.
Uutinen
Castle Crashers -kehittäjän tuoreimmasta traileri
Alien Hominidin ja Live Arcaden Castle Crashersin kehittäjänä tunnettu The Behemoth on julkaissut ensimmäisen trailerin hyvin aikaisessa vaiheessa olevasta projektistaan. Trailerin voi katsastaa studion kotisivulta.
Videon perusteella luvassa on toiminnallista tasohyppelyä, joka painottaa yhteistyötä. Peli noudattelee studion aikaisempien tuotosten tyylikkään visuaalista linjaa.
Videon perusteella luvassa on toiminnallista tasohyppelyä, joka painottaa yhteistyötä. Peli noudattelee studion aikaisempien tuotosten tyylikkään visuaalista linjaa.
Uutinen
Mass Effect 2 PC:lle ja Xbox 360:lle
BioWare vahvistaa virallisesti lehdistötiedotteessa, että Mass Effect 2 julkaistaan Xbox 360:lle ja PC:lle alkuvuodesta 2010. Jatko-osassa ihmisiä uhkaa uusi, vieläkin vakavampi vaara.
Uutinen
Ninja Gaiden II Sigma tulee PlayStation 3:lle
Tecmo tuo Ninja Gaiden II Sigma -toimintapelin PlayStation 3:lle, uutisoi Kotaku. Kyseessä on uusintapainos aikaisemmin Xbox 360:lle julkaistusta ninjaseikkailusta. Peli saapunee kauppoihin syksyllä.
Sivuston kääntämän lehtiartikkelin mukaan PS3-pelaajat pääsevät seikkailemaan Ryu Hayabusan lisäksi Ninjutsu-taituri Ayanella. Peli saanee myös tuoretta sisältöä verkosta.
Sivuston kääntämän lehtiartikkelin mukaan PS3-pelaajat pääsevät seikkailemaan Ryu Hayabusan lisäksi Ninjutsu-taituri Ayanella. Peli saanee myös tuoretta sisältöä verkosta.
Uutinen
Agenttiroolipeli Alpha Protocol lokakuussa
Sega on tarkentanut Alpha Protocolin julkaisuajankohdaksi lokakuun, kertoo Eurogamer. Agenttiroolipeliä kehittää Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle Obsidian Entertainment, jonka meriittilistalle kuuluu muun muassa Star Wars: Knights of the Old Republic II.
Uutinen
Halo 3, Mass Effect ja PGR4 alesarjaan
Microsoft lisää perjantaina Halo 3:n, Mass Effectin ja Project Gotham Racing 4:n Xbox 360:n Classics-sarjaan. Kyseisiä pelejä myydään tavallista edullisemmin, noin 30 euron hintaan.
Mass Effectin tapauksessa myyntiin saadaan oletettavasti kahden levyn painos, joka sisältää Bring down the Sky -laajennuksen sekä muuta bonusmateriaalia ylimääräisellä DVD:llä.
Mass Effectin tapauksessa myyntiin saadaan oletettavasti kahden levyn painos, joka sisältää Bring down the Sky -laajennuksen sekä muuta bonusmateriaalia ylimääräisellä DVD:llä.
Uutinen
BioShock 2 alkaa hahmottua
Game Informerin tuorein numero sisältää BioShock 2 -kansijutun, jonka paljastukset valuvat pikku hiljaa verkkoon innokkaiden tilaajien toimesta.
Shacknewsin koostamien tietojen mukaan jatko-osa sijoittuu Raptureen kymmenen vuotta alkuperäisen pelin tapahtumien jälkeen. Pelaaja saa tällä kertaa ohjattavakseen Big Daddyn porineen päivineen.
Pelin kerrotaan tarjoavan kattavammat laajemmat kehitysmahdollisuudet erikoiskyvyille. Taitoja päästään hyödyntämään muun muassa taisteluissa isoksi kasvaneita pikkusiskoja vastaan.

Fable ensi viikolla alehintaan Xbox Livestä
Xbox Liven ensi viikon tarjous koskee alkuperäisen Xboxin Fable-roolipeliä. Lionhead Studiosin seikkailun hinta lasketaan 1200 Microsoft-pisteestä 800 pojoon eli alle kymmeneen euroon.
Tarjous astuu voimaan maanantaina. Siihen saakka Xbox Liven kultajäsenet voivat noutaa kauppapaikalta Project Gotham Racing 4:n laajennuksen alennettuun hintaan.
Tarjous astuu voimaan maanantaina. Siihen saakka Xbox Liven kultajäsenet voivat noutaa kauppapaikalta Project Gotham Racing 4:n laajennuksen alennettuun hintaan.