Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Volition karsii laadunvarmistusta
Kotaku raportoi THQ:n vahvistaneen, että yhtiö lomauttaa Volitionin laadunvarmistuksen 102 työntekijästä yhteensä 86. Suurin osa testausvastuusta siirtyy emoyhtiön keskitetyille palveluille.
Lomautukset tulivat osana THQ:n suurempaa organisaatiomuutosta, josta kerrottiin jo viime vuonna. Yhteensä lomautuksia nähdään arviolta 600 eli noin 24 prosenttia yhtiön työvoimasta.
Uutinen
The King of Fighters XII hyökkää heinäkuussa
SNK Playmoren perinteikkään 2D-mätkintäpelin tuorein painos, The King of Fighters XII, saapuu Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle heinäkuussa sarjan 15-vuotissynttäreiden kunniaksi.
The King of Fighters XII uudistaa sarjan visuaalista ilmettä uudelleen piirretyillä hahmoilla sekä taustoilla. Kehittäjät lupaavat lopputuloksen olevan ennennäkemättömän huikea.
The King of Fighters XII uudistaa sarjan visuaalista ilmettä uudelleen piirretyillä hahmoilla sekä taustoilla. Kehittäjät lupaavat lopputuloksen olevan ennennäkemättömän huikea.
Uutinen
Xbox 360:n uusi käyttöliittymä pakolliseksi
DarkZero-verkkosivu raportoi, että Microsoft on tekemässä Xbox 360:lle viime syksynä julkaistusta päivityksestä pakollisen. Päivitystä toimitetaan pelilevyjen mukana, eikä niiden pelaaminen onnistu ilman uuden käyttöliittymän asentamista.
Sivuston mukaan ensimmäisinä peleinä kohtelun saavat Major League Baseball 2k9 ja Tom Clancy's HAWX.
Sivuston mukaan ensimmäisinä peleinä kohtelun saavat Major League Baseball 2k9 ja Tom Clancy's HAWX.
Uutinen
Capcom: Xbox 360 oli ainut tie lännen markkinoille
Capcomin Keiji Inafune kertoo yhtiön verkkosivuille lisätyssä haastattelussa, että hänen mielestään Xbox 360 oli ainut keino lyödä läpi länsimaisilla markkinoilla.
– Uskallan sanoa nyt, että uskoin Xbox 360:n todella olleen ainut keino länsimaisille markkinoille murtautumiseen, ja vein tämän olettamuksen loppuun saakka, Inafune muistelee.
– Uskallan sanoa nyt, että uskoin Xbox 360:n todella olleen ainut keino länsimaisille markkinoille murtautumiseen, ja vein tämän olettamuksen loppuun saakka, Inafune muistelee.
Uutinen
Peggle pian Live Arcadeen
PopCap Games vahvistaa, että addiktiiviseksi osoittautunut Peggle-pulmapeli saapuu DS:n ja iPhonen ohella myös Live Arcadeen tässä kuussa. Pelin saa huhtikuussa Xbox 360:lle myös osana PopCap Arcade Volume 2 -kokoelmaa.
Yhtiö kehuu hyödyntävänsä jokaisella alustalla niiden erityisominaisuuksia, mikä tarkoittaa Xbox 360:n tapauksessa verkkopeliä.
Yhtiö kehuu hyödyntävänsä jokaisella alustalla niiden erityisominaisuuksia, mikä tarkoittaa Xbox 360:n tapauksessa verkkopeliä.
Uutinen
Master Chief palaa vielä
USA Today kertoo Microsoftin virallisen Halo-pääjehun, Frank O'Connorin, vihjailleen haastattelussa, että Master Chief palaa vielä joskus.
– En usko, että olemme nähneet Master Chiefiä vielä viimeistä kertaa, "Frankie" lausahti.
– En usko, että olemme nähneet Master Chiefiä vielä viimeistä kertaa, "Frankie" lausahti.
Uutinen
Jaossa maistiaisia Xbox 360:n ninjamätöstä
From Softwaren kehittämä Ninja Blade on mennyt kultaan. Pelin demo julkaistaan Xbox Liven kauppapaikalla 9. maaliskuuta, mutta onnekkailla pelaajilla on mahdollisuus kokeilla ninjatoimintaa jo tänään.
KonsoliFIN-jäsenet voivat päästä etukäteen käsiksi demoon yksinkertaisesti lähettämällä keskustelualueella allekirjoittaneelle yksityisviestin, jossa vastataan kysymykseen: Mihin kaupunkiin Ninja Blade sijoittuu?

Halo 3:ssa pelattu miljardi matsia
Bungie levittää verkkosivuillaan ilosanomaa, jonka mukaan Halo 3:n verkkopelissä on ylitetty miljardin verkkomatsin raja. Lukuun on laskettu vain seuranhakujärjestelmässä pelatut ottelut. Vanhan Xboxin kirkkaasti suosituin verkkopeli, Halo 2, ei ole vielä rikkonut 800 miljoonan rajaa.
Jos kaikkien pelaajien verkotaistoissa viettämä aika laskettaisiin yhteen, tulokseksi saataisiin noin 64 000 vuotta.
Jos kaikkien pelaajien verkotaistoissa viettämä aika laskettaisiin yhteen, tulokseksi saataisiin noin 64 000 vuotta.
Uutinen
Street Fighter IV -karkelot kaipaavat kovia taistelijoita
KonsoliFIN järjestää Street Fighter IV -mätkintäpelin parissa kaksi turnausta, yhden molemmille konsoliversioille. Turnaukset käydään verkossa pudotuspeliperiaatteella, jossa kolme voittoa riittää pääsylippuun jatkokierroksille.
Xbox 360 -turnaukseen voi ilmoittautua täällä ja PS3-turnaukseen täällä. Tarkemmat säännöt voi tarkistaa kyseisistä ketjuista. Ilmoittautuminen päättyy 15. maaliskuuta.
Xbox 360 -turnaukseen voi ilmoittautua täällä ja PS3-turnaukseen täällä. Tarkemmat säännöt voi tarkistaa kyseisistä ketjuista. Ilmoittautuminen päättyy 15. maaliskuuta.
Uutinen
GTA IV -lisäri rikkoi Liven ennätyksiä
Microsoft kertoo Grand Theft Auto IV:n The Lost and Damned -lisäepisodin keränneen Xbox Liven ladattavalle sisällölle tähän saakka suurimmat ensimmäisen päivän tuotot. Tarkempia lukuja vanhasta saati uudesta ennätyksestä ei kuitenkaan annettu.
Microsoftin mukaan laajennus sai GTA IV -pelaajat heräämään jo ennen viikkoa ennen episodin julkaisua, mikä näkyi kasvaneissa pelaajamäärissä.
Microsoftin mukaan laajennus sai GTA IV -pelaajat heräämään jo ennen viikkoa ennen episodin julkaisua, mikä näkyi kasvaneissa pelaajamäärissä.
Uutinen
Xbox 360:n punainen ohjain Eurooppaan
Microsoft tuo samanaikaisesti punaisen Resident Evil 5 -teemaisen Xbox 360 -myyntipakkauksen kanssa kauppoihin punaisen ohjaimen. Väriä lukuun ottamatta tavallisen padin kaveriksi saadaan Pelaa ja lataa -paketti.
Resident Evil 5 ja siihen liittyvät teematuotteet julkaistaan 13. maaliskuuta Euroopassa. Rajoitetun ajan myytävän ohjainpakkauksen suositushinta on Iso-Britanniassa 40 puntaa eli noin 45 euroa.

Bioware palkkaa lisää väkeä Mass Effect 2 -tiimiin
Bioware luo Electronic Arts Montrealin yhteyteen uuden studioryhmän, raportoi Gamasutra. Yhtiö palkkaa tiimiin 30 työntekijää, joiden tehtävänä on tukea Mass Effect 2:n kehitystyötä. Liike ei vaikuta muiden projektien etenemiseen.
Uutinen
Tällä viikolla Live Arcadessa: Watchmen
Live Arcadessa nähdään pitkästä aikaa suuremman kaliiberin julkaisu, sillä keskiviikkona verkkopalveluun saapuu sarjakuvasta tehtyyn elokuvaan perustuva Watchmen: The End is Nigh. Hintaa toimintapelille tulee muhkeat 1600 pistettä eli alle 20 euroa.
Peli saapuu viikon mittaan myös PlayStation 3:lle ja PC:lle digitaalisia jakelukanavoja pitkin. Watchmen-leffa hyökkää elokuvateattereihin perjantaina.
Peli saapuu viikon mittaan myös PlayStation 3:lle ja PC:lle digitaalisia jakelukanavoja pitkin. Watchmen-leffa hyökkää elokuvateattereihin perjantaina.
Uutinen
Xboxin huoltotuki loppuu maaliskuussa
Microsoft aikoo päästää alkuperäisen Xboxin lopullisesti haudan lepoon maaliskuun alussa, kun konsolin korjauspalvelut lopetetaan. Yhtiö tarjoaa edelleen teknistä tukea kaikille sekä päivityskampanjan takuuvoimaisen konsolin omistajille.
Xbox saapui markkinoille marraskuussa 2001 Pohjois-Amerikassa ja maaliskuussa 2002 Euroopassa.
Xbox saapui markkinoille marraskuussa 2001 Pohjois-Amerikassa ja maaliskuussa 2002 Euroopassa.
Uutinen
Riddick miehistelee tuoreissa videoissa
Atari on julkaissut pari uutta videota The Chronicles of Riddick: Assault on Dark Athena -tomintapläjäyksestään. Vin Dieselin ääninäyttelemä Riddick pistää videoissa haisemaan hieman eri lähestymistavoilla.