Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Microsoftin uusi musiikkipeli: Alpine Legend
Microsoft tuo huhtikuun 1. päivän kunniaksi kauppoihin Alpine Legend -musiikkipelin, jossa pelaajat voivat päästää valloilleen sisäisen jodlaajansa.
Pelistä saadaan kaksi erikoisversiota, joista toinen sisältää peräti kolme torvea.
Uskomattoman debyyttitrailerin voi tarkistaa pelin kotisivuilta lähdelinkin takaa.
Pelistä saadaan kaksi erikoisversiota, joista toinen sisältää peräti kolme torvea.
Uskomattoman debyyttitrailerin voi tarkistaa pelin kotisivuilta lähdelinkin takaa.
Uutinen
Fallout 3:n laajennuksessa edelleen jotain vialla
Bethesda myöntää yhtiön virallisessa blogissa, että Fallout 3:n The Pitt -laajennuksessa on edelleen ongelmia, jotka voivat aiheuttaa pelin jäätymisen. Kehittäjät tutkivat tilannetta yhteistyössä Microsoftin kanssa.
Laajennus julkaistiin Xbox Livessä alun perin viime tiistaina ja vedettiin nopeasti sen jälkeen pois virheellisen englanninkielisen paketin takia. Korjattu versio laitettiin esille seuraavana päivänä, mutta ilmeisesti joitakin ongelmia jäi paikkaamatta.

The Godfather II:een moninpeli ja lisäsisältöä
Electronic Arts lisää ilmaisella päivityksellä The Godfather II:een Don Control -pelitilan ennen pelin ensi viikon julkaisua. Maksullista lisäsisältöä mafiatoimintaan saadaan 23. huhtikuuta.
Laajennukset on jaettu useampaan pieneen pakkaukseen, jotka kustantavat erikseen ostettuna 1180 Microsoft-pistettä. Ladattavaksi tuodaan myös The Corleone Bundle, joka sisältää kaikki kolme laajennusta 800 Microsoft-pisteen hintaan.

The Dishwasher: Dead Samurai Live Arcadessa
Live Arcadeen saatiin tänään veristä viihdettä, The Dishwasher: Dead Samurai saapui 800 Microsoft-pisteen hintalapulla ja K18-ikärajalla varustettuna verkkopalveluun.
Uutinen
World at Warin karttapaketti kelpaa pelaajille
Activision kertoo Call of Duty: World at Warin ensimmäisen karttapaketin kelvanneen yli miljoonalle pelaajlle avausviikonloppunaan. Microsoftin mukaan karttapakettia ladattiin Xbox Livestä ennätysmäärä avausviikolla.
Uudet kartat saatiin Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle 19. maaliskuuta noin kymmenen euron hintaan. Laajennukseen sisältyy neljä tuoretta taistelukenttää, joista yksi on suunniteltu erityisesti Nacht der Untoten -pelimuodolle.

Banjo-Kazooiehen uusia haasteita
Raren kehittämä Banjo-Kazooie: Nuts & Bolts saa lisäsisältöä 7. huhtikuuta. Lord of Games' Lost Challenges -laajennus kustantaa 400 Microsoft-pistettä.
Lisäpaketti pitää sisällään uuden areenan, 12 tuoretta haastetta ja saavutusta sekä seitsemän moninpelimuotoa. Haasteiden läpäiseminen palkitaan Klungon uudella seikkailupelillä.
Lisäpaketti pitää sisällään uuden areenan, 12 tuoretta haastetta ja saavutusta sekä seitsemän moninpelimuotoa. Haasteiden läpäiseminen palkitaan Klungon uudella seikkailupelillä.
Uutinen
XNA-pelin tuotolla ei lennetä kuuhun
GamerBytesin koostamien Community Games -pelien myyntitietojen mukaan verkkopalvelussa julkaistuilla peleillä on ainakin toistaiseksi huonot mahdollisuudet muuttua todelliseksi rahasammoksi.
Community Games tarjoaa kotikehittäjille mahdollisuuden tuoda XNA-työkaluilla tehdyn pelinsä kaupallisille markkinoille. Palvelu lanseerattiin käyttöön Xbox 360:n syyspäivityksen mukana viime marraskuussa. Se ei ole kuitenkaan saatavilla kaikissa Xbox Live -maissa, kuten esimerkiksi Suomessa.

Blizzard kiistää puheet seuraavasta Xboxista
Blizzard Entertainmentin edustajat ovat kertoneet GameSpotille, että yhtiö ei tee yhteistyötä Microsoftin kanssa seuraavan konsolin merkeissä.
GamesIndustry uutisoi aiheesta viime viikolla, kun Blizzardin Rob Pardo osallistui Game Developers Conferencessa paneelikeskusteluun, jossa mietittiin muun muassa konsolien tulevaisuutta.
GamesIndustry uutisoi aiheesta viime viikolla, kun Blizzardin Rob Pardo osallistui Game Developers Conferencessa paneelikeskusteluun, jossa mietittiin muun muassa konsolien tulevaisuutta.
Uutinen
Gears of War 2:n hyiset kartat ladattavissa
Gears of War 2:n Snowblind Map Pack on ladattavissa Xbox Liven kauppapaikalta. Reilut 80 megatavua tilaa vievä karttapaketti sisältää neljä moninpelikenttää, jotka saa omakseen 800 Microsoft-pisteellä.
Pakettiin kuuluvat Courtyard, Fuel Depot, Grind Yard ja Under Hill, jotka kaikki ovat talviteemaisia taistelutantereita. Fuel Depot on ensimmäisestä Gears of Warista tuttu kartta, muut ovat uusia ympäristöjä.

Kuvamateriaalia uudesta Operation Flashpointista
Codemasters on päästänyt valloilleen tuoretta kuvamateriaalia Operation Flashpoint: Dragon Risingista. Tuoreen trailerin voi katsastaa täältä. Peli julkaistaan Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle kesällä.
Uutinen
Saints Row 2:een lisää pelattavaa ja Tera Patrickia
Eurogamer paljastaa Saints Row 2:n saavan ensimmäisen laajennuksensa 16. huhtikuuta. Volitionin suunnitelmiin kuuluu yhteensä kolme laajennusta.
Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle noin kymmenen euron hintaan julkaistava Ultor Exposed koostuu kolmesta tehtävästä, jotka ovat vapaasti pelattavaissa prologin suorittamisen jälkeen. Pornotähti Tera Patrickin voi ottaa mukaan puhdistamaan katuja pahuuden siemenistä.

GDC: LittleBigPlanet karkasi Lionheadilta
Peter Molyneux näytti Game Developers Conferencessa pitämässään tilaisuudessa Lionhead Studiosin erilaisia kokeiluja vuosien varrelta. Yksi näistä oli eräänlainen PlayStation 3:n LittleBigPlanet-tasoloikan esiaste.
Uutinen
Alien Hominid HD vitosella Xbox Livestä
Microsoft tarjoilee Xbox Liven kultajäsenille viikon tarjouksena Alien Hominid HD:n puoleen hintaan. The Behemothin vauhdikkaan 2D-räiskinnän voi noutaa verkkopalvelusta siis 400 Microsoft-pisteellä eli alle viidellä eurolla.
Uutinen
Huhu: Alkuperäiset Max Paynet Xbox 360:lle
Yhdysvaltalaisista peli-ikärajoista vastaava Entertainment Software Rating Board listaa verkkosivuillaan Max Paynen ja Max Payne 2: The Fall of Max Paynen alustoiksi Xbox 360:n, joten pelit saattavat olla tulossa ladattavaksi Xbox Liveen.
Xbox.comissa kerrotaan, että molempien pelien Xbox-versiot ovat yhteensopivia Xbox 360:n kanssa.
Xbox.comissa kerrotaan, että molempien pelien Xbox-versiot ovat yhteensopivia Xbox 360:n kanssa.
Uutinen
GDC: Dead Rising 2:een luvassa paljon, paljon zombeja
Blue Castle Gamesin johtava hahmoartisti, Izmeth Siddeek, kertoi MTV Multiplayerin mukaan Developers Conferencessa, että studion tavoitteena on saada Dead Rising 2:ssa ennennäkemätön määrä hahmoja ruudulle.
– Dead Rising 2 piirtää enemmän hahmoja kuin missään muussa videopelissä. Kaikki muu on alistettu tälle vaatimukselle, Siddeek kertoi.
– Dead Rising 2 piirtää enemmän hahmoja kuin missään muussa videopelissä. Kaikki muu on alistettu tälle vaatimukselle, Siddeek kertoi.