Olli Ouninkorpi
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Laaja kulkuvälinevalikoima ei kykene kannattelemaan kokonaispakettia, joka kärsii niin ymmärrettävistä kuin ihmeellisistäkin ongelmista.
Vintage Pack -lisäosa pitää sisällään muun muassa kaksi puista vuoristorataa.
Game Critics Awards palkitsi jälleen vuoden parhaat E3-pelit.
Koko viikon kestänyt tapahtuma päättyi tänään.
Codemasters julkaisi tänään 2.0-päivityksen Onrush-kaahailuunsa.
Microsoft paljasti heinäkuun Games with Gold -kattauksen.
Kehittäjien mukaan luvassa on 20 minipelin verran hupia koko perheelle.
Pelaajat pääsevät viikonlopun aikana käsiksi kaikkeen pääpelin sisältöön.
Matrix Softwaren roguelike-seikkailun oli alun perin tarkoitus ilmestyä kevään aikana PlayStation 4:lle ja Vitalle.
Blizzard promoaa vajaan kahden kuukauden päässä siintävää Battle for Azeroth -laajennusta ilmaisviikonlopulla.
EA Sports esitteli viime yönä NHL-pelisarjansa seuraavan painoksen.
NHL 19 on pääsarjan 28. peli.
Warriors Orochi 4:ssä on Koei Tecmon mukaan 170 pelattavaa hahmoa.
Nimikkeen on määrä ilmestyä ensi vuoden aikana.
Noin 15 vuotta vanhan koodin ja nykytekniikan yhteensovittaminen on ollut kehittäjien mukaan paikoin haastavaa.