Olli Ouninkorpi
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Square Enixin ennakkoon nauhoitettu lähetys esitetään 11. kesäkuuta.
Bungie muistutti Destiny 2:n Warmind-laajennuksen huomisesta julkaisusta trailerin voimin.
PlayerUnknown's Battlegroundsin "personal trade"-ominaisuus on toistaiseksi pois käytöstä.
Suursuositun Fortniten neljäs kausi pyörähti käyntiin tänään.
Pelimuoto sisältää kaikki 32 MM-kisoihin selviytynyttä joukkuetta sekä 12 virallista stadionia.
Nintendo julkaisi tänään tilinpäätöksensä 31. maaliskuuta päättyneeltä tilikaudelta.
Toiminnantäyteinen räiskintä julkaistiin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja PC:lle jo viime vuoden lokakuussa.
Kehittäjät paljastavat lisää huomisessa suoratoistolähetyksessään.
Games with Gold -palvelun toukokuun kattaus on selvillä.
Hearthstonen kehittäjäjoukon kasvoina tunnettu Ben Brode ilmoitti tänään siirtyvänsä uusien haasteiden pariin.
Buffalo Bills turvautuu tuoreella mainosvideollaan Fortnite Battle Royalen suursuosioon.
Arcade-tyylisen baseball-pelin oli alun perin määrä ilmestyä viime vuoden syyskuussa.
Uusi tehtävätyyppi lähettää 16 metsästäjää luolassa odottavan lohikäärmeen kimppuun.
Kaikki laajennukset sisältävä ja visuaalisesti ehostettu painos näki päivänvalon PlayStation 4:llä jo kaksi vuotta sitten.