Olli Ouninkorpi
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Sony sai kuluvan vuoden aikana runsaasti kritiikkiä nuivasta suhtautumisestaan ristiinpelaamiseen.
Perinteinen japanilaisroolipeli ilmestyi 3DS:lle viime vuoden syyskuussa.
Pokémon GOsta löydetty mutteripäinen olio on täysin uusi pokémon, vahvistivat Nintendo ja The Pokémon Company tänään.
Mukaan on pakattu kuusi lajia, joihin voi osallistua enimmillään neljän pelaajan voimin.
Battle for Azeroth on mainio laajennuspaketti, vaikka sen uutuudet vaipuvatkin keskinkertaisuuteen.
Tänään julkistettu projekti on vielä varhaisessa vaiheessa.
Valikoiden taustalla pauhaa varsin erilainen kappale kuin mihin ihmiset ovat ravintoloissa ja radion äärellä tottuneet.
Vuonna 2005 perustetun studion uudet projektit eivät onnistuneet vakuuttamaan emoyhtiö NCSoftia.
Vuonna 2015 julkaistua rallattelua on kuultu myös oikeilla NHL-areenoilla.
Grasshopper Manufacturen kehittämän toimintaseikkailun oli alun perin määrä ilmestyä kuluvan vuoden aikana.
Yhtiö järjestää pelaajien yhtenäisyyttä korostavan suoratoistolähetyksen 6. syyskuuta.
The Boomsday Projectin lupaukset rohkeista kokeiluista jäävät pitkälti mainospuheiden tasolle.
Amnesia: Collection sisältää alkuperäisen pelin, Justine-laajennuksen sekä A Machine for Pigs -jatko-osan.
Kehutun seikkailupelin Switch-käännöksen oli alun perin tarkoitus ilmestyä tänään.
Avoimen maailman toimintaseikkailu julkaistiin alun perin vuonna 2011.