Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
BEYOND: Two Souls demo ladattavissa 2. lokakuuta
Sony on paljastanut lokakuussa myyntiin tulevan BEYOND: Two Souls -pelin demoversion julkaisupäivän. Demo saapuu PlayStation Storeen ladattavaksi 2. lokakuuta.
Uutinen
The Last of Us päivitys 1.03 toi uuden pelimuodon
Päivitys 1.03 tuo The Last of Us moninpeliin uuden haastavan pelimuodon Interrogation. Pelimuoto on kaksiosainen, jonka ensimmäisessä osassa on suoritettava viisi kuulustelua. Kun joukkue on suorittanut kuulustelut, paljastetaan heille vihollisen lukitun tarvikelaatikon sijainti. Voittajaksi julistetaan se joukkue, joka avaa vihollisen laatikon ensimmäisen.
Uutinen
Nintendon vastaus käsikonsolikilpailuun on Nintendo 2DS
Nintendo julkisti uuden laitteen suosittuun DS-käsikonsolisarjaan. Uusi tulokas tunnetaan Nintendo 2DS:nä. Laitteen ominaisuudet ovat vastaavat kuin 3DS-konsolissa, mutta 3D-näyttö on karsittu pois. Näin olleen 3DS-pelit toimivat konsolissa, mutta vain 2D-tilassa. Laite on taaksepäin yhteensopiva DS-pelien kanssa.
Kuten 3DS-konsolissa, löytyy tästäkin laitteesta kaksi näyttöä ja samanlaiset painikkeet. Erona kuitenkin on se, ettei laite taivu niin sanottuun kuljetusasentoon, vaan on jatkuvasti auki.
Kuten 3DS-konsolissa, löytyy tästäkin laitteesta kaksi näyttöä ja samanlaiset painikkeet. Erona kuitenkin on se, ettei laite taivu niin sanottuun kuljetusasentoon, vaan on jatkuvasti auki.
Uutinen
Sony julkisti eri värivaihtoehtoja DualShock 4:stä
PlayStation 4:n julkistuksesta lähtien on konsolin yhteydessä esitelty vain mustaa peliohjainta. DualShock-ohjaimen historiassa on nähty useita värivaihtoehtoja ja ei jää musta tässäkään sukupolvessa ainoaksi ohjaimen väriksi.
Mustan ohjaimen lisäksi DualShock 4 nähdään ainakin sinisenä ja punaisena. PlayStation 4 julkaistaan Suomessa 29. marraskuuta. Suomalaisille kaupoille on annettu tieto, ettei 15. elokuuta jälkeen tehtyjä ennakkovarauksia taata julkaisupäiväksi.

Osta vuoden PlayStation Plus -jäsenyys, Sony tarjoaa kolme kuukautta kaupan päälle
Sony kertoi Gamescom-messuilla pitämässään lehdistötilaisuudessa lisäävänsä kolme kuukautta kaikkiin vuoden PlayStation Plus -tilauksiin, jotka on tehty ajalla 21.8 - 20.9.2013. Vuoden jäsenyyden hinta on 49,95 euroa.
Suurin etu jäsenyydestä on kuukausittain päivittyvä pelikokoelma. Muita etuja on pelitietojen tallennus pilveen, ajoitetut lataukset, alennuksia peleistä ja aikaisempi pääsy betatesteihin. Jäsenyyden hankkiminen on sijoitus myös tulevaan, sillä PlayStation 4:llä pelaaminen verkossa edellyttää PS Plus -jäsenyyttä.

Battlefield 4:n betatesti alkaa lokakuussa
Kaikille avoin betatesti alkaa lokakuussa, ilmoittaa DICE virallisilla Battlefield-sivuilla. Tarkempi päivämäärä kerrotaan myöhemmin. Testissä pääsee pelaamaan Conquest-pelimuotoa kartassa Siege of Shanghai. Betatestiin voi osallistua PlayStation 3-, Xbox 360- ja PC-pelaajat.
Samaan aikaan alkaa yksinoikeutettujen betatesti, johon pääsee osallistumaan Battlefield 4 Digital Deluxe Editionin ennakkotilaajat, Battlefield 3 Premium -jäsenet sekä Medal of Honor Warfigher Limited Editionin ja Digital Deluxe Editionin omistajat. Tämän betatestin tarkempi sisältö paljastetaan myöhemmin.

Battlefield 4 Premium ja lisäosat julkistettu
DICE tuo Premium-jäsenyyden Battlefield 4:ään. Battlefield 4 Premium on kertamaksullinen lisäpalvelu, jonka ostamalla pelaajasta tulee Premium-jäsen. Palvelu esiteltiin EA:n lehdistötilaisuudessa Gamescom-messuilla. Aiheesta julkaistiin esittelyvideo, jossa paljastettiin myös kaikkien lisäosien nimet. Palvelun hinta on 49,90 euroa.
Videolla nähdään vilaus Second Assault -lisäosan kartoista. Kartat ovat ennestään tuttuja Battlefield 3:sta ja oletettavasti ne ovat
Videolla nähdään vilaus Second Assault -lisäosan kartoista. Kartat ovat ennestään tuttuja Battlefield 3:sta ja oletettavasti ne ovat
Uutinen
Ilmainen LittleBigPlanet Hub julkistettu
LittleBigPlanet Hub on täysin ilmainen PlayStation 3:lle kehitetty peli, joka tarjoaa tuttua LBP-meininkiä.
Pelaaja pääsee pelaamaan LBP ja LBP 2 -pelien ensimmäisiä maailmoja, joka tarkoittaa yhteensä 16 kenttää. Myös kenttäeditori on käytettävissä. Pelaaja voi luoda omia pelikenttiä ja jakaa niitä muiden kanssa. Viikoittain järjestettävät haasteet tarjoaa täysin uuden tavan pelata LittleBigPlanettiä.
Mikäli pelaaja on aiemmin pelannut LBP tai LBP2 -peliä, voi hän siirtää profiilin ja aiemmin ostetun sisällön suoraan peliin.

Gran Turismo 6 kurvailee PlayStation 3:lle joulukuussa
PlayStationin yksinoikeuspelisarja Gran Turismo täydentyy joulukuussa uudella tulokkaalla, kun Gran Turismo 6 julkaistaan PlayStation 3:lle. Pelin maailmanlaajuinen julkaisupäivä on 6. joulukuuta.
Uutinen
PlayStation 4 kauppoihin marraskuussa
Sony on julkistanut PlayStation 4:n julkaisupäivän Gamescom-messuilla pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Seuraavan sukupolven PlayStation-pelikonsoli saapuu kauppojen hyllyyn Suomessa marraskuun 29. päivä.
Suomessa konsolin myyntihinta on 449 euroa. Osa konsolia ennakkomyyvistä kaupoista on ilmoittanut myyneensä julkaisuun varatun kiintiönsä loppuun.
Suomessa konsolin myyntihinta on 449 euroa. Osa konsolia ennakkomyyvistä kaupoista on ilmoittanut myyneensä julkaisuun varatun kiintiönsä loppuun.
Uutinen
Xbox One ennakkotilaajille kaksi peliä, tarjous voimassa vielä tämän päivän
Microsoftin Jarno "K1LLI" Kallunki-Mättö tiedotti tänään Twitterissä, että kaikki jo ennakkoon tilanneet ja tänään ennakkotilauksen tekevät saavat Xbox Onen kanssa kaksi peliä veloituksetta. Mitkä kaksi peliä on kyseessä, sitä ei vielä tiedetä. Pelien luvataan olevan AAA-luokkaa.
Mikäli mielit hyötyä edusta, tilaa Xbox One vielä tämän vuorokauden puolella.
Mikäli mielit hyötyä edusta, tilaa Xbox One vielä tämän vuorokauden puolella.
Uutinen
Xbox One -yksinoikeuspeli Fable Legends julkistettu
Fable on nähty kahdella aikaisemmalla Xbox-pelikonsolilla ja niin myös tulevalla Xbox Onella. Tänään julkistettu Fable Legends on Xbox Onen yksinoikeuspeli.
Pelissä voi kehittyä taitavaksi miekkailijaksi tai erikoistua velhoksi tai noidaksi. Co-op kaverin kanssa onnistuu verkon yli ja ryhmäpelissä tyhjät paikat voi täyttää tekoälyllä. Vaihtaminen yksin- ja moninpelin välillä onnistuu saumattomasti. Tämä tarkoittaa sitä, että kaveri voi liittyä peliisi ja poistua siitä milloin vain.

Xbox Onen julkaisupelit julkistettu
Microsoft on paljastanut Xbox Onen julkaisupelit. Listalla on yli 20 titteliä, joiden joukossa Battlefield 4, Call of Duty: Ghosts ja FIFA 14. Xbox Onen tarkka julkaisupäivä on vielä paljastamatta, Suomeen konsoli saapuu vuoden 2014 alussa.
Uutinen
Killzone: Mercenaryn avoin moninpelibeta aukeaa tällä viikolla
Killzone: Mercenaryn julkaisuun on kaksi viikkoa, mutta avoin moninpelibeta on vielä edessä ennen pelin julkaisua. Sony julkaisi PlayStation Blogissa selviytymisoppaan peliä varten ja samalla kertoi betan tarkemmat aikataulut.
Beta aukeaa PlayStation Plus -jäsenille 21. elokuuta ja loput pelaajat voivat liittyä taisteluun 28. elokuuta. Testijakso kestää aina syyskuun 3. päivään.
Beta aukeaa PlayStation Plus -jäsenille 21. elokuuta ja loput pelaajat voivat liittyä taisteluun 28. elokuuta. Testijakso kestää aina syyskuun 3. päivään.
Uutinen
Arvostelussa Brothers: a Tale of Two Sons
Elokuun alkupuolella Xboxin latauspalvelussa julkaistu Brothers: a Tale of Two Sons kävi arvostelupenkissä ja tuomioksi julistettiin täydet viisi tähteä.
"Harvoin pelin nimi kertoo sisällöstä näin selkeästi. Brothers: a Tale of Two Sons kertoo nimensä mukaisesti veljeksistä, joiden elämä on kovaa vauhtia suistumassa raiteiltaan. Äiti on hukkunut jo aiemmin kalastusreissulla, mutta myös isä sairastuu yllättäen hengenvaarallisesti. Ainoana oljenkortena perheen kaksi poikaa lähtevät uskaliaalle matkalle hakemaan isänsä parantavaa yrttiä."