Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Guitar Heron kehittäjästudio kerää Kickstarter-rahoitusta
Muun muassa Guitar Hero ja Rock Band -pelisarjoista tunnettu Harmonix on aloittanut Kickstarter-keräyksen.
Tavoite on kerätä 775 tuhatta dollaria. Kun keräystä on jäljellä 18 päivää, on kasassa reilut 38 tuhatta dollaria.
Mikäli tavoite täyttyy, aikoo pelistudio elvyttää vuonna 2003 julkaistun PlayStation 2 -pelin Amplitude ja tuoda sen PlayStation 3:lle ja PlayStation 4:lle.

Tarinoita rajamailta - ensimmäiset kuvankaappaukset
Telltale Gamesin ja Gearboxin työstämästä Tales from the Borderlands -pelistä on julkaistu ensimmäiset kuvankaappaukset.
Tarina kerrotaan kahden päähahmon, Rhysin ja Fionan näkökulmasta. Pelissä nähdään myös vault huntereita ja muita Borderland 2:sta tuttuja hahmoja.
Peli on tarkoitus julkaista vuoden 2014 aikana.

NHL-videopelisarja siirtyy uudelle sukupolvelle
NHL 15 on virallisesti julkistettu. EA kiusoitteli aiheella jo lauantaina sosiaalisessa mediassa.
Pelin uudet ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa PlayStation 4 ja Xbox One -pelikonsoleilla. NHL Collision Physics -järjestelmän ansioista jokainen pelaaja kentällä on jatkuvasti fysiikan kourissa. Kiekon fysiikat on rakennettu uudelleen ja jokainen liike tuntuu aidommalta. Kaikki jäällä oleva, jään pinta mukaan lukien, saattaa aiheuttaa kiekon arvaamatonta liikehdintää.

Traileri: The Last of Us: Reclaimed Territories
Sony julkaisi trailerin keskiviikkona PlayStation Storeen saapuvasta The Last of Us: Reclaimed Territories -lisäosasta.
Reilun minuutin mittaisella videolla esitellään uusia karttoja, aseita sekä kykyjä. Season Pasiin haltijoille koko paketti on luonnollisesti ilmainen, Uudet kartat, aseet ja kyvyt tulevat myyntiin myös erillisinä paketteina. Peliin tulee myös uusi automaattinen kivääri, joka on kaikille ilmainen.
The Last of Us saa tällä viikolla myös päivityksen 1.07, joka valmistelee pelin uutta sisältöä varten.

Transformers: Rise of the Dark Spark julkaistaan kesäkuussa
Helmikuussa julkistettu Transformers-peli sai julkaisupäivän.
Lisänimeä Rise of the Dark Spark kantavasta pelistä löytyy yli 40 pelattavaa hahmoa sekä neljän pelaajaan co-op-pelimuoto Escalation, joka on tuttu High Moon -studion aiemmista Transformers-peleistä.
Peli julkaistaan 27. kesäkuuta 2014 seuraaville alustoille: PlayStation 4, PlayStation 3, Xbox 360, Xbox One, Wii U, Nintendo 3DS ja PC.

Videovuoto: Beta-vaiheessa oleva PlayStation Now -pilvipalvelu
Tammikuussa julkistetusta PlayStation Now -pilvipalvelusta on nähty erilaisia vilauksia kuvien ja videoiden muodossa.
Tällä kertaa beta-vaiheessa olevasta palvelusta on vuodettu video, jolla nähdään käyttöliittymä, yhteystestaus, pelivalikoimaa ja kaksi peliä toiminnassa.
Palvelun lopullisesta julkaisusta, hinnoittelusta tai sisällöstä ei ole vielä virallista vahvistusta.

Xbox One saa uusia toimintoja toukokuun päivityksessä
Microsoft paljastaa Xbox Wire -sivustolla seuraavan käyttöjärjestelmäpäivityksen uudistuksia Xbox Onella.
Ensimmäinen uusi ominaisuus on Sound Mixer, joka mahdollistaa äänitasojen säätämisen kun ruudulla on kaksi sovellusta auki. Sound Mixerin avulla käyttäjä voi valita Snap-tilassa kumman sovelluksen äänet kuuluvat kovempana. Saman ominaisuuden avulla voi säätää myös Kinectin äänitasoa chat-käytössä.

NHL 14 -pelin Suomen mestaruus ratkottu
Lauantaina kisailtiin Helsingin Nosturissa virtuaalilätkän Suomen mestaruudesta.
NHL 14 -pelin Suomen mestariksi julistettiin Johannes ”JHQX” Ojala, joka taisteli tiensä voittoon 48 finalistin joukosta. Palkinnoksi hän sai PlayStation 4 -konsolin, Sony KDL-50W805 -taulutelevision sekä paikan JVGUSA-matkalle New Yorkiin.

NHL 15 julkistetaan maanantaina - EA kiusoittelee Facebookissa
Facebookiin ilmestyi lauantaina oheinen kuva, jonka yläpuolella lukee ”Are You Ready?”.
Julkaisun teki EA SPORTS NHL, joka on NHL-videopelisarjan virallinen Facebook-sivu. Kuvassa esiintyy luku 15 ja päivämäärä 5.5.2014. Maanantaina on luvassa lisätietoa NHL 15 -pelistä.
Viime vuosina NHL-pelit ovat tulleet myyntiin tyypillisesti syksyllä.

Xbox-pelaajat pääsevät nauttimaan uuden Call of Dutyn lisäosista ensimmäisenä
Loppuvuodesta julkaistavan Call of Duty: Advanced Warfaren tuleviin lisäosiin pääsevät käsiksi ensimmäisenä Xbox-pelaajat.
Microsoft kertoi asiasta samalla kun se uutisoi pelin virallisesta julkistuksesta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta Call of Duty -pelisarjan historiassa, sillä esimerkiksi Call of Duty: Ghostsin kohdalla tehtiin samanlainen sopimus.
Call of Duty: Advanced Warfare julkaistaan 4. marraskuuta 2014.

Super Time Force esittäytyy uudessa trailerissa
Sivustakuvattu indie-ammuskelupeli Super Time Force valmistautuu julkaisuun uuden trailerin merkeissä.
Capybara Gamesin kehittämässä pelissä on tärkeää muistaa juosta, hyppiä, ampua ja ennen kaikkea kuolla parikymmentä kertaa. Kun pelihahmo kuolee tai pelaaja keskeyttää kierroksen vapaaehtoisesti, voi hän kelata ja katsella aiempaa suoritusta sekä päättää aloittaako kierroksen alusta vai jatkaako peliä aiemmasta kohdasta.
Peli julkaistaan Xbox 360 ja Xbox One -pelikonsoleille toukokuun 14. päivä.

Disney Infinity saa jatkoa syksyllä
Disney julkisti seuraavan osan Disney Infinity -pelisarjaan. Uusi peli kantaa nimeä Disney Infinity: Marvel Super Heroes.
Aloituspakkaus sisältää Avengers-pelisetin, kaksi minipelilevyä sekä seuraavat kolme Avengers-hahmoa: Thor, Black Widow ja Iron Man. Kaikki ensimmäisen osan hahmot, voimalevyt sekä alusta toimivat uuden pelin kanssa. Myös lelulaatikon tallennukset ovat yhteensopivia uuden osan kanssa. Uusia hahmoja on tulossa noin 20 ja voimalevyjä jopa 80.

Battlefield 4 saamassa vihdoin kaivatun ryhmätoiminnon
Kavereiden kanssa samassa ryhmässä pelaaminen on vihdoin helpottumassa Battlefield 4:ssa, kun DICE on tuonut beta-testiin squad join -toiminnon pelin konsoliversiohin.
Uutinen
DRIVECLUB-trailerilla nähdyt autot tunnistettu
DRIVECLUB esittäytyi näyttävän trailerin voimin tiistaina. Videolla nähdään yhteensä 18 autoa, joiden tunnistaminen on haastavaa. Dualshockers-sivusto päätti selvittää, mitkä kaikki autot pätkässä nähdään. Lähdelinkistä löytyy kuvankaappauksia videosta ja vertailuksi kuvia aidoista autoista.
Sivuston mukaan videolla nähdään seuraavat autot:
• Ferrari F12 Berlinetta
• Pagani Zonda R
• BAC Mono
• Aston Martin V12 Vantage S
• RUF Rt 12 R
• RUF CTR 3 Clubsport
• Hennessey Venom GT
• Koenigsegg Agera R

Infamous Second Sonissa nähdyt paikat tosielämässä
Infamous Second Sonissa seikkaillaan ympäri Seattlea ja pelissä nähdään paljon yksityiskohtia, jotka ovat oikeasti olemassa.
Alta löytyvissä kuvissa nähdään kuvankaappaus pelistä ja sama paikka todellisuudessa. Kuvista voi bongata Sonic Boom -levykaupan, legendaarisen Space Needlen, paikallisen junan, vihreän taksin ja muutaman muun asian.