E3 2004: Kuvia Jade Empirestä
Muut E3 2004 -uutiset
25 To Life vie pelaajan tämän päivän suurkaupunkeihin ja poliisivoimien todellisuuteen taistelussa katurikollisuutta vastaan...tai katurikollisen todellisuuteen vältellessä kiinnijoutumista laitt
Pelien monet maailmat avautuvat Next Level –pelitapahtumassa Agorassa. Tapahtumassa päästään pelaamaan tuoreita GameCube-, Xbox-, Playstation 2- ja PC-pelejä komeissa puitteissa. Konsolipelejä pelataan kolmessa auditoriossa, joissa pelikuvaa ei tarvitse tihrustaa pienestä tv-ruudusta vaan se heijastuu isolle valkokankaalle
Tapahtumassa pelattavissa:
Conker, tuo rääväsuinen orava, tekee ensiesiintymisensä Xboxilla, kun Microsoftin mammuttiostos Rare tuo ensi vuoden alkupuolella Conker: Live and Reloaded -pelinsä konsolille. Live and Reloaded sisältää Nintendo64:n yhden parhaista peleistä, Conker's Bad Fur Dayn yksinpelin kokonaisuudessaan uudelleentehtynä sekä täysin uudet moninpeliominaisuudet.
Yhdysvallat siirtäessään ensimmäiset joukkonsa Vietnamiin 50-luvun loppupuolella, eivät tienneet joutuvansa sodan edetessä altavastaajaksi ja muodostavansa samalla kireimmät sotilaalliset ja poliittiset jännitteet maiden välillä.
BC on vuonna 1999 perustetun lontoolaisen Intrepidin käsialaa.
OutRun 2 tuo ajettavaksi kahdeksan eri Ferraria, jotka ovat Enzo Ferrari, Dino 246 GTS, 365 GTS/4 Daytona, Testarossa, 360 Spider, 288 GTO, F40 ja F50.
Kameo: Elements of Power sekoittaa samaan soppaan seikkailua, kevyttä ongelmanratkontaa ja tietysti myös taistelua. Pelin mielenkiintoisimpiin ominaisuuksiin lukeutuu päähahmo Kameon kyky kaapata erilaisia monstereita tai muita ökkiäisiä ja sitten muuntautua itse samanlaiseksi.
Sega tuo Otogi 2:n myös Eurooppaan. Toimintaa puhtaimmillaan, jatko-osa jatkaa tarinaa siitä mihin ensimmäinen osa, Otogi: Myth of Demons jäi. Kuten edeltäjänsäkin, Otogi 2 sijoittuu Japaniin ja perustuu aitoihin kansantaruihin. Pelin sankari Raikoh onnistui pelastamaan Japanin väestön demonien teurastukselta, mutta ei onnistunut kukistamaan kaikkia demoneita ennenkö hänen tuli jo palata haudan lepoon.
Jokunen viikko sitten Sega ilmoitti julkaisevansa seuraavan osan Team 17:n Worms -sarjalle. Worms Forts: Under Siege -nimen alla kulkeva jatko-osa uudistaa sarjaa edeltäjiään enemmän. Ensimmäistä kertaa peli sisältää huomattavasti enemmän reaaliaikastrategian piirteitä, kun madot käyvät toistensa kimppuun omista linnoituksistaan käsin.
Pelimekaniikaltaan tulevan Advance Warsin luvataan olevan samanlainen kuin edeltäjänsä, joskin pelaaja pääsee komentamaan joukkojaan nyt ensimmäistä kertaa reaaliaikaisesti täysin kolmiulotteisessa maastossa.
Pelaajan erikoisena tehtävänä onkin nousta maailman johtavan rikossyndikaatin johtoon, minkä saavuttamisessa häntä auttaa legendaarinen Bond-pahis ja pelaajan liittolainen Auric Goldfinger.
Alla olevat kuvat ovat Nykon PS2- sekä Xbox-ohjaimista. Palaamme asiaan kunhan GameCube-padin julkaisuaikataulusta saadaan parempaa tietoa.
Mielenkiintoisen pelistä tekee tiimipohjainen moninpeli verkossa, joka tukee 16:ta pelaajaa kuulokemikrofoneineen. Puolensa voi valita poliisien erikoisjoukoista tai raskaasti aseistetuista gangstoista. Moninpelimuodot yli tusinalla kaupunkimaisemiin sijoittuvalla kartalla ovat niitä tavallisia tyyliin "capture the stash" ja niin edelleen.
Mahdollisista hintapolitiikan muutoksista Euroopassa ei ole ilmoitettu.
Yleisölle näytetyssä videossa nähtiin Gran Turismo, Ridge Racer, Wipeout, Dynasty Warriors, Tony Hawk's Pro Skater, Medievil, Ape Escape, Spider-Man, Metal Gear Solid ja vielä nimeämätön Capcomin taistelupeli.
Activision: Lemony Snicket's A Series of Unfortunate Events, Shark Tale, Shrek 2: The Game, Spider-Man 2
Atari: Duel Masters, DBZ: Buu's Fury, DBZ: Super Sonic Warriors, Terminator 3: Redemption
IHRA Drag Racing 2005 hyödyntää edellisosien tapaan IHRA (International Hot Rod Association) lisenssiä tarjoten 24 ammattikuskia 11 virallisen radan ja lukuisten hevosvoimahirmujen kera.
Golden Eye: Rogue Agent istuttaa pelaajan poikkeuksellisesti sankarihahmon sijasta erotetun 00-agentin pöksyihin tämän hamutessa kaikin tavoin maailman suurimman rikollisorganisaation johtajuutta, vastassaan legendaarinen tiedemies Dr. No. Vastaan tulee muitakin Bond-elokuvista tuttuja hahmoja, kuten Oddjob (kuva 3), Scaramanga, Xenia Onatop sekä hehkeä Pussy Galore.
Suuren luokan toimintaelokuvien liukuhihnatuottaja Jerry Bruckheimerin vastuulla oleva elokuvaprojekti kertoo eeppisen tarinan Kuningas Arthurin legendasta, johon myös videopeli nojaa.
Electronic Arts ei tehnyt sopimusta Microsoftin kanssa takki auki, vaan tarjoaa yhteensä huimat 15 Live-peliä tänä vuonna. Peleihin kuuluu:
Xboxin ja Xbox Liven jatkuvasta kehittymisestä puhunut Xbox-pomo J. Allard kertoi, että Livessä on jo nykyisin aina tekemistä. Pelien pelaamisen lisäksi palvelussa voi järjestää omia turnauksia, puhua pälpättää kavereiden kanssa ja ladata tai vaihtaa pelien sisältöä.
Strategiaa ja toimintaa yhdistelevässä pelissä pitäisi päästä myös suoraan ohjaamaan komennossaan olevien yksiköiden lentokoneita, laivoja ja sukellusveneitä. Yksinpelissä voi ottaa amerikkalaisten tai japanilaisten puolen ja lisäksi löytyy tiettyihin yksiköihin keskittyviä ura-tehtäviä. Moninpeliä tarjoillaan verkossa 16:lle.
Spider-Man 2 perustuu tietysti ensi kesän hittielokuvaan ja sitten edellisen pelin on Hämis oppinut uusia liikkeitä ja kontrollejakin on viilattu. X-Men: Legends ei puolestaan perustu elokuviin, vaan toimintaroolipelissä on tehtävänä koota täydellinen X-Men -ryhmä taistelemaan Magneton juonia vastaan.
Virallista tietoa pelistä on vielä niukasti, mutta eri lähteiden mukaan siitä pitäisi löytyä yli 200 seura- ja maajoukkuetta. Saksan, Espanjan, Italian, Ranskan, Englannin ja Hollannin joukkueet löytyvät omilla nimillään, mutta pelaajien nimet ovat ilmeisesti vieläkin väännöksiä oikeista nimistä.