Tiukkaa toimintaa Death By Degrees -trailerissa
Lokakuussa on luvassa From Softwaren Kuon, joka on noin tuhannen vuoden takaiseen Kiotoon sijoittuva selviytymiskauhistelu. Pelin englanninkielinen kotisivu löytyy osoitteesta kuon.agetec.com.
Kolmatta osaa työstää Ubi Softin Montrealin kehitysosasto, joka työskenteli myös alkuperäisen agenttihiippailun parissa.
Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Mike Werb ja Michael Colleary, joiden aikaisempia hengentuotteita ovat mm. Face Off ja ensimmäinen Tomb Raider -elokuva.
Kolmenkymmenen tason joukosta löytyy yhtälailla lintuperspektiivistä kuvattuja toimintapläjäyksiä kuin ensimmäisen persoonan ajo-osuuksia.
Lisäksi Allard valoi haastattelussa uskoa siihen, että Halo 2 tulee vaikuttamaan positiivisesti Xboxin sekä varsinkin Xbox Liven kysyntään.
X-Men Legends on toimintaroolipeli, jossa tutun mutanttipoppoon on jälleen pelastettava maailma.
Tällä kertaa pelin kaupunki on jaettu viiteen maanteillä toisiinsa yhdistettyyn alueeseen, joissa pystyy ajelemaan vapaasti ympäriinsä. Autojen rakentelu on edelleen tärkeä osa peliä ja palkintorahojaan voi tuhlata moniin uusiin osiin. Mukaan luvataan myös kolmea uutta pelimuotoa aikaisempien lisäksi ja verkkopelituki on vahvistettu ainakin PlayStation 2:lle ja Xboxille. Peli ilmestyy lisäksi GameCubelle, GBA:lle ja PC:lle.
Virallista lisätietoa on varmasti luvassa pian.
Nyt Nintendon tulevia Cube-pelejä on esitelty E3-messuilla, joten kysymys kuuluu: Mikä niistä näyttää lupaavimmalta?
Kotisivulta löytyy traileri ja kuvia pelistä, joten mikäli aihepiiri kiinnostaa, suuntaa tiesi tänne. Dead Rush nähdään GameCuben lisäksi PlayStation 2:lla ja Xboxilla.
Vaikka pelistä onkin jo tietoja saatavilla, se ei kuitenkaan ollut mukana jo takanapäin olevilla E3 2004 -messuilla.
Relentless Softwaren kehittämään peliin luvataan yli viittäkymmentä lisensoitua raitaa miksattavaksi ja omaa lisäväriä niihin saadaan efektien ja samplejen avulla. Tukea löytyy myös USB-kuulokemikrofonille, jonka avulla voi mm. asetella seuraavaa biisiä valmiiksi samalla kun varsinainen setti pauhaa kaiuttimista.
Biisilistaa ja muuta tarkempaa tietoa saatanee syksyisen julkaisun lähestyessä.
Empire julkaisee kesäkuussa Mashed -ajopelin, joka massasta poiketen on yläperspektiivistä kuvattu. Neljä kilpailijaa ottaa mittaa toisistaan 13 eri radalla kilpailussa, jossa voiton saavuttamiseksi keinot ovat vapaat. Autoihin saa erilaista aseistusta, mm. konekivääreitä, ohjuksia tai liekinheittimen. Toisia kilpailijoita voi myös runnuttaa ilmaiskujen avulla.
Oikaisu: Edellisessä uutisessani uutisoin virheellisesti, että Donkey Kong: Jungle Beat olisi Donkey Kongan jatko-osa. Näin ei tietenkään ole, vaan Jungle Beat on täysin itsenäinen toimintapeli, joka kuitenkin hyödyntää tuttua rumpuohjainta.
Rare on yksi pelitaloista, jotka ovat saaneet haltuunsa Nintendo DS:n kehitystyökalut ja E3-messuilla selvisi myös se, että firmalla on tosiaankin kaksi peliä työn alla tulevalle laitteelle. Tämän myönsi Microsoft Game Studiosin Ken Lobb GameCube Advancedin toimittajan lyhyessä haastattelutilaisuudessa. Lobb oli aiemmin johtotehtävissä Nintendolla ennen siirtymistään Microsoftille ja vastaa nykyään MS:n ja Raren välisistä suhteista.
Halo 2 ilmestyy Xboxille 9. marraskuuta 2004.
Käytännössä kauppa tarkoittaa sitä, että vuoden lopulla Sega ja Sammy liittyvät tytäryhtiöinä pelistudioineen kaikkineen uuteen hallinnolliseen Sega Sammy Holdings -emoyhtiöön.