Uutinen

Call of Duty: Finest Hourin kuvia

Vielä viime viikon E3-messuja muistellessamme törmäsimme Activisionin julkaisemiin kuviin kaikille kotikonsoleille saapuvasta Call of Duty: Finest Hour -FPS-pelistä. Toiseen maailmansotaan sijoittuvan ammuskelun parissa työskentelee tuore Spark-pelistudio, jonka henkilöstöstä löytyy lukuisia entisiä Medal of Honor -pelisarjan kehittäjiä.

Oheiset kuvat ovat pelin PS2-versiosta, eikä sen, kuten ei muidenkaan versioiden, julkaisuajankohdasta ole vielä tietoa.

Oliver
Uutinen

THQ:n Destroy All Humans!

THQ:n Destroy All Humans! kääntää scifi-räiskintöjen normaalin asetelman päälaelleen ja laittaa pelaajan Crypto-muukalaisen saappaisiin raivaamaan tietä Furonin miehitysjoukoille. Lähestymistavan tehtävään voi valita soluttautumisen ja tuhoamisen välillä, mutta päämääränä on aina ihmiskunnan tuhoaminen.

Muukalaisena Cryptolla on mahdollisuus ottaa ihmisiä hallintaansa mm. ajatustenluvun, hypnoosin tai klassisen "body snatch" -metodin avulla.

Oliver
Uutinen

Sonyn WRC 4 marraskuussa

Sony Computer Entertainment Europe (SCEE) ilmoitti julkaisevansa marraskuussa jatkoa WRC-rallipelisarjalleen. Nimensä mukaisesti WRC 4 : The Official Game of the FIA World Rally Championship on ainoa virallisesti lisensoitu rallipeli ja se sisältää kaikki kauden 2004 autot ja kuljettajat. Mukana ovat myös kauden uutuusautot, Peugeot 307 WRC ja Mitsubishi Lancer WRC 04, sekä uudet rallit Japanissa ja Meksikossa neljäntoista vanhan paikan lisäksi.
Oliver
Arvostelu

SingStar

Tie laulutaivaan tähdistöön on lanattu auki. Tartu mikkiin ja ota haaste vastaan.
SonJohn
Uutinen

E3 2004: Dance Dance Revolution Ultramix 2

Konamin tanssipeli, joka Euroopassa Dancing Stage -nimen alla paremmin tunnetaan, saa jatkoa Xboxilla. Luvassa on tietenkin enemmän kappaleita kuin koskaan ennen ja tuki Xbox Livelle, mutta myös uusia pelimuotoja. Live -tuki sisältää kaksinpelin, turnaukset sekä mm. ladattavia kappaleita ja hahmoja.

Niko Martiskainen
Uutinen

E3 2004: Teenage Mutant Ninja Turtles 2

Konami julkaisee nopeasti jatkoa vastikään ilmestyneelle Teenage Mutant Ninja Turtles -pelilleen. Jatko-osa sisältää nyt neljän pelaajan co-op -moodin ja yhden vielä nimeämättömän "vanhan kunnon" TNMT -kolikkopelin saa pelaamalla auki. Neljän pelaajan co-op -moodi perustuu FoxBoxin TMNT -sarjan toiseen tuotantokauteen. Luvassa on Konamin mukaan myös enemmän taitoa vaativa pelattavuus.

Peli ilmestyy kaikille nykykonsoleille, PC:lle ja GBA:lle tänä syksynä.

Niko Martiskainen
Uutinen

StarCraft: Ghost valmistumassa

Blizzardin myöhästellyt StarCraft: Ghost oli ensimmäistä kertaa pelattavana Xboxin lisäksi myös PlayStation 2:lla ja GameCubella perjantaina päättyneillä E3-messuilla.

Lähinnä PC:n StarCraft-strategiapeleistä tuttuun maailmaan sijoittuva StarCraft: Ghost lupaa taktista toimintaa synkissä scifi-ympäristöissä. Pelaajan hahmona on Nova, joka parinkymmenen vuoden Ghost-joukkojen koulutuksen jälkeen hallitsee monipuolisen ase- ja ajoneuvovalikoiman lisäksi myös yliluonnollisia voimia.

Oliver
Uutinen

Driv3rin uudet kuvat

Atari on julkaissut jälleen nipun kuvia pitkälti autoiluun keskittyvästä Driv3r -toimintapelistään. Pelin päähahmona on edelleen kansainväliseen autovaras-liigaan soluttautuva Tanner (äänenä Michael Madsen) ja tällä kertaa mukana on myös Tannerin poliisipari Tobias (Ving Rhames), jota pääsee lisäksi ohjastamaan joissain tehtävissä.
Oliver
Uutinen

Segan Phantasy Star jatkuu

Segan Phantasy Star Online -toimintaroolipeli on saamassa jatkoa Phantasy Star Universen muodossa. Muutaman kuvan ja vihjailevan kotisivun lisäksi muuta ei ole paljastettu, joten pelialustoista tai edes verkkopelistä ei ole vielä mitään tietoa.
Oliver
Uutinen

MGS3:SE:n E3-traileri

Otsikon koodikieli tarkoittaa tietenkin sitä, että Metal Gear Solid 3: Snake Eaterin E3-messuilla pyörinyt mittava traileri löytyy nyt kokonaisuudessaan pelin kotisivulta. Toistaiseksi tarjolla on vain hiukan pätkivä stream, mutta traileri tulee varmasti myöhemmin imuroitavaksi, kuten aikaisemmatkin videot.

  • MGS3:SE -E3-traileri, wmv-stream
  • Päivitys: Traileri löytyy imuroitavaksi PSX Nationista:

    Oliver
    Uutinen

    E3 2004: Starsky & Hutch 2 -kuvia

    Vielä jälkipuintina jo päättyneistä E3-messuista löytyy monenmoisia pelijulkaisuja. Yksi niistä on Empiren julkaisema jatko-osa Starsky & Hutch -pelille, josta messuilla saatiin kolme uutta kuvaa. Jatko-osasta ilmoitettiin pienimuotoisesti jo viime syksynä. Luvassa on uusi grafiikkamoottori, 70-luvun musiikkia sisältävä soundtrack ja pelillisenä uutuutena tällä kertaa autoista pääsee myös ulos jahtaamaan rikollisia.

    Niko Martiskainen
    Uutinen

    E3 2004: King Arthur

    Konami julkaisi niukasti lisätietoja tulevasta King Arthur -toimintaseikkailustaan E3-messuilla. Pelin tarina sijoittuu kuningas Arthurin ja hänen pyöreän pöydän ritariensa ympärille. Pelin viisi pelattavaa hahmoa ovat Arthur itse sekä Lancelot, Guinevere, Tristren ja Bors, joista jokaisella on oma aseistuksensa ja taitonsa. Pelin hahmoihin on haettu ulkomuoto suoraan tulevasta King Arthur -elokuvasta, joten mm.

    Niko Martiskainen
    Uutinen

    E3 2004: Donkey Kong: Jungle Beat

    Nintendon bongorummuilla pelattava Donkey Konga -rytmipeli saa jatkoa. Jatko-osa kulkee nimellä Donkey Kong: Jungle Beat, ja sen julkaisu tapahtuu näillä näkymin vasta vuonna 2005.

    Jungle Beatin peli-idea eroaa - ehkä hieman yllättäenkin - edeltäjästään, sillä nyt pelaajan tehtävänä on perinteisen musiikkipelin sijaan ohjata Donkey Kongia viidakon läpi kurittaen vastustajia, keräten banaaneja sekä väistellen erilaisia esteitä. Ohjaaminen tapahtuu edelleenkin rumpujen avulla, joten luvassa on taatusti erilainen toimintapelikokemus.

    Karva
    Uutinen

    Uusia kuvia Prince of Persian jatko-osasta

    Ubisoft julkaissut uusia kuvia Prince of Persia: The Sands of Timen jatko-osasta, jonka nimenä on toistaiseksi vain Prince of Persia 2.

    Edeltäjäänsä synkemmältä vaikuttavan pelin tapahtumat alkavat kymmenen vuotta The Sand of Timen jälkeen ja seikkailu vie vanhentuneen ja kokeneemman sankarimme kirotulle saarelle, jossa vastassa on valtava määrä uusia, pelottavia vastustajia.

    Oliver
    Uutinen

    PSP:lle väriä pintaan

    Polygon -lehden sivuilta löytyy muutama mielenkiintoinen kuva, jotka paljastavat, että Sonyn PSP:sta on luvassa muunkin värisiä malleja, kuin vain mustia.
    Oliver
    Uutinen

    Metal Gear Solid 3:n demo varastettu

    Eilen keskellä kirkasta päivää E3-messuilla, kaksi mieshenkilöä onnistui varastamaan Sonyn ja Konamin Playstation 2 -standilta Metal Gear Solid 3: Snake Eaterin yksikenttäisen demon. He saivat demon haltuunsa nojaamalla yksikköön, samalla kun avasivat yksinkertaisesti PS2:n luukun ja nappasivat levyn. LAPD tutkii tapausta varkautena ja etsii kahta 19-20 vuotiasta miestä. Valitettavasti voi olla jo liian myöhäistä estää demon leviäminen nettiin.
    Unreal-Hawk
    Uutinen

    E3 2004: Mario Pinball

    Ensi lokakuussa Game Boy Advancelle julkaistaan jenkeissä uusi Mario-pelin, tällä kertaa flipperin merkeissä. Kyseinen tuotos tunnetaan nimellä Mario Pinball, ja siinä on ideana selvittää tiensä läpi Sienimaailman kenttien tappaen Mario-peleistä tuttuja otuksia. Juoneltaan tuotos on hyvin perinteinen, sillä taas kerran Bowser ryöstää prinsessa Peachin.
    Kanis
    Uutinen

    E3 2004: DK: King of Swing

    Nintendo pukkaa markkinoille vaihteeksi hieman erikoisempaa peliä myös Game Boy Advancelle. Iso N nimittäin kaavailee julkaisevansa vuonna 2005 Yhdysvalloissa pelin nimeltä DK: King of Swing, jossa on sankarina vanha tuttu Donkey Kong. Uutukaisen pelisysteemi on todella erikoinen, sillä se perustuu lähes täysin apinamaisen kiipeilyn varaan. Pelin luvataan yhdistelevän tasoloikka- ja ongelmanratkontaelementtejä innovatiiviseen kenttäsuunnitteluun.
    Kanis
    Uutinen

    E3 2004: Rocky Legends

    Ubisoft paljasti muutamia yksityiskohtia koskien Rocky-nyrkkeilypelin jatko-osaa Rocky Legends. Venom Gamesin (ent. Rage Software) työstämä Rocky Legends toimii rakenteellisesti kuten edeltäjänsä, mahdollistaen treenauksen ja sparrauksen ennen ottelua pelitarinan suomissa puitteissa. Uusin installaatio mahdollistaa ensimmäistä kertaa myös uramoodin pelaamisen muillakin kuin itse päätähdellä ja nyt pääsee tykittämään eteenpäin Rockyn legendaarisilla vastustajilla, Apollo Creedilla, Clubber Langilla, sekä Ivan Dragolla.
    Corca
    Uutinen

    E3 2004: Acclaimilta 100 Bullets

    Acclaimin tuleva toimintarymistely 100 Bullets vie pelaajan mukaan kovaotteiseen rikostarinaan, jossa selvitetään mysteerisen agentti Gravesin toimia. Graves on tuntematon henkilö, joka antaa "asiakkailleen" mahdollisuuden kostaa heitä vaivaavat vihamiehet tieltään, lopullisesti. Hän tarjoaa asiakkaalleen aseen, 100 jäljittämätöntä luotia, tarvittavat todistusaineistot sekä täyden immuniteetin kostotoimia varten....mutta kuka on agentti Graves?
    Corca
    Uutinen

    E3 2004: FIFA 2005

    FIFA 2005, uusin päivitys EA Sportsin jalkapallosarjaan, oli myös esillä E3-messuilla. Pelissä on 350 virallista lisenssiä, 20 kansallista sarjaa ja 40 maajoukkuetta, sisältäen yhteensä 12000 pelaajaa. Uusi "first touch" -hallintajärjestelmä yhdessä uuden animaation kanssa lupaa reagoida pelaajan tekemisiin entistäkin nopeammin ja aidommin. Uusintoihin on pyritty hakemaan uutta tuntua uusilla kamerakulmilla, välipätkillä ja parantamalla kenttien ja pelaajien valaistusta.

    Niko Martiskainen
    Uutinen

    E3 2004: NHL 2005

    FIFA:n ohella myös NHL 2005:stä on kuulunut tietoja messuilta, joista ei varmaankaan vähäisimpänä jo moneen kertaan mainostettu Live-tuki. Jo 13. kertansa ilmestyvä EA Sportsin NHL -sarja tuo pelattavaksi jokaisen 30:stä NHL-joukkueesta ja niiden lisäksi 39 joukkuetta Euroopan liigoista. Uusista liigoista on nyt mukana myös Saksan ja Tanskan liigat.

    Niko Martiskainen
    Uutinen

    E3 2004: Combat Elite: WWII Paratroopers

    Acclaim tuo suosittuun toisen maailmansodan aikakauteen oman virtuaalisen taistelukalustonsa työn alla olevan Combat Elite: WWII Paratroopers -sotapelin voimin.

    Combat Elite: WWII Paratroopers vie pelaajan amerikkalaisten sekä brittiläisten laskuvarjojääkäreiden mukaan saksalaisten sotajoukkojen selustaan Normandian maihinnousun aikaan, tarkoituksena estää Saksan sotakoneistoa jyräämästä koko Eurooppaa miehitysvaltansa alle. Taisteluita käydään mm.

    Corca
    Uutinen

    E3 2004: Project Zero 2: Crimson Butterfly Xboxille?

    Pelisivusto Teamxbox sekä muutamat pienemmät uutislähteet ovat väläytelleet Tecmon Playstation 2:lle vastikään ilmestyneen Project Zero 2: Crimson Butterfly -kauhupelin Xbox-version julkaisun varmistumista Microsoftin alustalle.

    Pohjois-Amerikan puolella Fatal Frame 2: Crimson Butterfly -nimen alla kulkeva julkaisu on saanut positiivisen vastaanoton niin pelimedialta kuin pelaajiltakin vahvan kauhutunnelman sekä visuaalisen toteutuksensa ansiosta.

    Corca
    Uutinen

    E3 2004: Itagaki puhuu DOA4:stä

    E3-messuilla median tentattavana ollut Team Ninjan pelisuunnittelija Tomonobu Itagaki on paljastanut 1UP-sivuston haastattelussa, että Dead or Alive 4 on edelleen suunnitteluasteella. Jo vuosia työn alla olleesta projektista kerrottiin sen verran, että kenttäsuunnittelu ja eri taistelutyyleihin kuuluvat taidot ovat pitkälti valmiita. Pelin yleinen tyyli poikkeaa selvästi aiemmista DOA-peleistä, sillä peli tulee Itagakin mukaan olemaan ”hyvin väkivaltainen”.
    Hakkiz
    Arvostelu

    Toca Race Driver 2

    Toca Race Driver 2:ssa on lähes kaikkea, mitä virtuaalikuski vain voi toivoa. Autoluokkia on aina formuloista rekkoihin ja ralliin. Mutta haukkaako Codemasters sittenkin liian suuren palan kerrallaan?
    Hakkiz
    Uutinen

    E3 2004: Notorious: Die to Drive

    Viime aikoina erinomaisia pelejä markkinoille suoltanut Ubisoft siirtyy autopelien vauhdikkaaseen maailmaan. Yhtiön seuraava projekti, Notorious: Die to Drive, ei kuitenkaan kuulu perinteisten autopelien kastiin, vaan se yhdistää ketujengien aseilla ratkaistavat välien selvittelyt ja kiiltävät autot. Peli-idea muistuttaa siis melko paljon PC:llä muutama vuosi sitten nähtyjä Interstate-hurjasteluita.

    Pelin edetessä pelaaja haalii mainetta, kunniaa sekä tietysti rahaa, jolla parannellaan autoja ja aseita.

    Karva
    Uutinen

    E3 2004: Tekken 5 kuvia ja tietoa

    Tekken 5 sijoittuu aikaan kun Tekken 4 on ollutta ja mennyttä sekä Heihachi Mishima on kuollut. Mutta aika tuo myös mukanaan kolme täysin uutta hahmoa, jotka onkin jo kerrottu PS2finin uutisissa. Hahmot ovat Asuka Kazama, Feng Wei sekä Raven. Kuvista käy myös ilmi, että vanha kunnon Jack olisi tekemässä paluuta Tekkenin kehiin. Tekken 5 ilmestyy kolikkopelinä vielä tänä vuonna ja vuoden 2005 aikana Playstation 2:lla. Kaikki pelistä julkaistut kuvat löytyvät lähdelinkin takaa.
    Unreal-Hawk
    Uutinen

    Uusia kuvia Jakista ja Ratchetista

    Sony Computer Entertainment America (SCEA) on julkaissut muutamia uusia kuvia odotetuista tasohyppelyistään, Jak 3:sta ja Ratchet and Clank: Up Your Arsenalista.

    Pelien jo aikaisemmin uutisoituihin tietoihin ei tullut lisäyksiä. Jak 3 jatkaa edellisten pelien tarinaa aikaisempaa laajemmissa ympäristöissä ja Ratchet and Clank: Up Your Arsenal tarjoaa suurimpana uudistuksenaan nelinpeliä jaetulla ruudulla ja verkkopeliä kahdeksalle.

    Oliver
    Uutinen

    Pandora Tomorrown julkaisupäivä selville

    Xboxille jo julkaistun Splinter Cell Pandora Tomorrown PlayStation 2 -versio saapuu kauppoihin kesäkuun 10. päivä ja GameCube-versio heinäkuun 1. päivä.

    Sekä PS2:lle ja Cubelle on luvassa uusi viidakkotehtävä, pomminpurku-tehtäviä, vaihtoehtoisia reittejä tehtävien suorittamiseen sekä monipuolinen tilastointi- ja pisteytysjärjestelmä, joka antaa palautetta suoritusten tehokkuudesta. PS2-versio tukee myös USB-kuulokemikrofonia, jonka kautta saa tilanneraportteja ja jolla pidetään yhteyttä muuhun tiimiin.

    Oliver
    Uutinen

    Capcomilta Fighting Evolution

    Capcom ei ole ilmeisesti kuullut huhuja 2D-pelien kuolemasta, vaan ilmoitti julkaisevansa PlayStation 2:lle ja Xboxille uuden 2D-taistelupelin, jonka työnimenä on Capcom Fighting Evolution.

    Fighting Evolutionissa taistellaan kaksi kahta vastaan pelihahmoilla, jotka ovat peräisin Capcomin aikaisemmista mätöistä. Ainakin seuraavat hahmot vanhoine taistelutyyleineen ovat luvassa:

    Oliver
    Uutinen

    Devil May Cry 3:n uudet kuvat

    Capcom on julkaissut uusia pelikuvia ensi talvena Eurooppaankin saapuvasta Devil May Cry 3:sta.

    Aikaan ennen ensimmäistä peliä sijoittuva Devil May Cry 3 kertoo päähahmo Danten taistelusta kaksoisveljeään Virgiliä vastaan ja seikkailunsa aikana Dante kohtaa monia muitakin vihollisia ja hahmoja, kuten salaperäisen Arkhamin ja naisen nimeltä Lady, jonka missiona on tuhota kaikki demonit, mukaan lukien Dante.

    Oliver
    Uutinen

    Juicedin uudet kuvat

    Uusia kuvia Juiced-autopelistään julkaistessaan, Acclaim toisteli jo aikaisemmin kertomiaan tietoja pelistä.

    Monipuolisesti tuunattavaksi on siis tarjolla viitisenkymmentä lisensoitua autoa. Autot ja virittely maksavat kuitenkin rahaa ja sitä tienataan kilpailuista. Rahaa palaa myös vaurioituneen auton korjaamiseen. Syksyllä PlayStation 2:lle ja Xboxille ilmestyvästä pelistä löytyy myös moninpeli verkossa ja jaetulla ruudulla.

    Oliver
    Uutinen

    Gran Turismo World avattu

    Sony Computer Entertainment Europe (SCEE) on avannut Gran Turismo -sarjan peleille omat kotisivut osoitteessa www.granturismoworld.com. Sivuilta löytyy tietoa sarjan tulevista ja myös aikaisemmista peleistä selvällä suomenkielellä.
    Oliver