Uutiset

Uutinen

Pelikauppa kukoistaa Suomessa

Vaikka talousuutiset lietsovat epävarmuutta, ovat Suomen pelimarkkinat tänä vuonna ennätysvauhdissa.

FIGMAn Top10-listan pelien myynti on loppuvuonna kasvanut peräti 36 prosenttia viime vuodesta ja platinaan oikeuttavan 20 000 kappaleen myynnin on tämän vuoden julkaisuista saavuttanut seitsemän peliä.
Oliver
Uutinen

Japani vieläkin monsterien otteessa

Parissa viikossa jo yli 2,5 miljoonaa myynyt Monster Hunter Freedom 3 pysytteli edelleen vankasti Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärjessä.

Suoraan toiselle sijalle nousi Level-5:n ja animejätti Studio Ghiblin DS-peli Ni no Kuni: The Ebony Wizard, jonka myynti ei varmastikaan aivan vastannut odotuksia. Pelistä ilmestyy versio myös PS3:lle ensi vuoden aikana.
Oliver
Uutinen

Gears of War 3 sivuutti VGA-show'n taktisesti

Viime viikonlopun Spike TV Video Game Awards -show'ssa nähtiin lukuisia tulevien pelien trailereita ja jotain odotettiin myös Gears of War 3:sta. Epic Gamesin Cliff Bleszinski paljasti, että VGA-show päätettiin viime hetkellä jättää väliin, sillä ajoitus oli väärä.
Oliver
Uutinen

Joulukalenterissa pelataan jääkiekkoa

KonsoliFINin joulukalenterin 16. luukussa luodaan katsaus NHL 11:n virtuaaliliigoihin. KonsoliFINissä pyörii useita aktiivisia kiekkosarjoja, joiden ympärille on ehtinyt muodostua tiivis ja yhä kasvava yhteisö. Artikkelin bittilätkän maailmasta voi lukea täältä.

hforad
Uutinen

Deus Ex ja PS3:n Final Fantasy XIV myöhästyvät

Square Enix ilmoittaa siirtävänsä Deus Ex: Human Revolutionin julkaisun tammi-maaliskuulta huhtikuussa alkavalle uudelle tilivuodelleen. PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle kehitteillä olevan pelin uutta julkaisuajankohtaa ei määritelty vielä tarkemmin.

Samalla päätettiin jo aikaisemmin maaliskuulle myöhästyneen Final Fantasy XIV Onlinen PS3-version siirtämisestä jonnekin tulevaisuuteen. PC-versio pelistä ilmestyi heikolla menestyksellä syyskuussa.
Oliver
Uutinen

Mass Effect 2:n PS3-versio käyttää Mass Effect 3:n pelimoottoria

BioWare ilmoitti blogissaan arvostelu- ja myyntimenestystä Xbox 360- ja PC-versioilla saavuttaneen Mass Effect 2 -avaruusroolipelin PlayStation 3 -version "menneen kultaan" eli olevan valmis ja matkalla monistettavaksi.

Samassa yhteydessä pelin tuottaja Jesse Houston kertoo podcastissä PS3-version taustoista ja miten kehitykseen käytetty vuoden lisäaika on vaikuttanut lopputulokseen.
hartzu
Uutinen

Joululahja Gran Turismon pelaajille

Gran Turismo 5:n normaalin version ostaneille on luvassa pieni joululahja, sillä 24.12 PlayStation Storeen tulee ladattavaksi ilmaiseksi kolme Chrome Line -sarjan premium-autoa.

Saataville tulevat autot ovat Lamborghini Murciélago LP 640, BMW M3 Coupe ja Jaguar XJ13.
hartzu
Uutinen

Lisää tietoa Gran Turismon tulevista päivityksistä

Polyphony Digitalin johtaja Kazunori Yamauchi valottaa Gran Turismo 5:n lähitulevaisuuden suunnitelmia uudessa Famitsu-lehden haastattelussa.

Yamauchi on aiemmin antanut joitan vinkkejä Twitter-tilinsä kautta, mutta nyt hän tiedottaa päivitysten luonteesta virallisempaa reittiä. Seuraava päivitys tulee tapahtumaan vielä joulukuun aikana ja Yamauchin mukaan se tulee olemaan "merkittävä".
hartzu
Uutinen

Suomalaispeleille kaksoisvoitto vuoden pelit -listalla

Suomalaisella peliteollisuudella on aihetta ylpeyteen, sillä arvostetun Time-lehden vuoden parhaat pelit -listalla voiton vei suomalaiskaksikko.

Ykkösenä komeilee Remedyn Alan Wake ja kakkostilalla Rovion Angry Birds.
hartzu
Uutinen

DC Universe Online -beta PlayStation Plus -tilaajille

Supersankarien ja superpahisten maailmaan sijoittuvan MMO-peli DC Universe Onlinen beta-versio on nyt ladattavissa Storessa PlayStation Plus -palvelun tilaajille.

Peli perustuu nimensä mukaisesti DC Comicsin klassisiin hahmoihin ja paikkoihin. Pelaaja voi käyttää supervoimiaan esimerkiksi Lepakkomiehen, Teräsmiehen, Vihreän Lyhdyn, Jokerin tai Ihmenaisen rinnalla Gotham Cityssä, Metropoliksessa ja muissa DC universumiin sijoittuvissa paikoissa.
hartzu
Uutinen

Housemarquen seuraava peli sai rahoituksen

Juuri julkaistusta Dead Nation -zombiräiskinnästä ja aiemmasta Super Stardust HD -menestyksestä vastannut helsinkiläinen Housemarque on saanut rahoituksen uutta projektiaan varten.

Peliteollisuuteen ja media-alaan investoiva sijoitusyhtiö Mediatonic rahoittaa Housemarquen tulevaa projektia 300 000 eurolla.
hartzu
Uutinen

Ensimmäinen Uncharted 3 gameplay-video

Vasta julkistettu Uncharted 3: Drake's Deception sai varsinaisen ensiesittelynsä viime yönä Suomen aikaa Late Night with Jimmy Fallon -ohjelmassa USA:ssa.

Naughty Dogin Evan Wells ja Christophe Balestra olivat ohjelmassa vieraana ja demosivat ensimmäistä kertaa itse peliä.
hartzu
Uutinen

PS3:n Mass Effect 2 -demo ensi viikolla

Electronic Arts on vahvistanut, että BioWaren Mass Effect 2 -scifi-roolipelin demo saadaan PlayStation 3:n Storeen Euroopassa 22. joulukuuta. Demon sisältöä ei kuitenkaan paljastettu.

Mass Effect 2 julkaistaan PS3:lle 21. tammikuuta eli noin vuosi Xbox 360 - ja PC-versioiden jälkeen. EA:n lupausten mukaan Mass Effect 3 saadaan kaikille kolmelle alustalle yhtäaikaisesti ensi vuoden lopulla.
Oliver
Uutinen

Legendaarinen Tetris tekee paluun

Lukemattomia kertoja versioitu klassikkopeli Tetris saa jälleen uuden version kun EA Mobile tekee pelistä PS3-konsolille todellisen HD-version.

Ensi vuoden alussa PlayStation Storessa julkaistavassa versiossa on 1080p-teräväpiirtografiikka ja se sisältää Dolby Digital 5.1 -ääniraidan.

Uutuutena mukana on kuusi erilaista moninpelimuotoa verkossa ja paikallisesti. Näistä kolme on saatavilla vain PS3-versiossa.
hartzu
Uutinen

SingStariin massiivinen biisipäivitys

SingStar saa vuoden viimeisessä SingStore-päivityksessä suuren määrän uusia kappaleita ladattavaksi. Kotibileitä ja illanistujaisia vauhdittamaan voi valita esimerkiksi vuoden aikaan sopivasti jouluaiheisia kappaleita, eri vuosikymmenten klassikoita sekä lukuisia eri song-packeja.

Song-packeina valittavissa on esimerkiksi 70- ja 80-lukujen teemat, The Cure-, Bon Jovi- ja Kings of Leon-yhtyeiden paketit sekä Oklahoma!-musikaalin teemapaketti.
hartzu
Uutinen

Joulukalenterissa vietetään Lucian päivää

Joulukalenterin 13. luukku on avattu. Tänään vietämme valon juhlaa Lucian päivän merkeissä. Koska keskuudestamme ei löytynyt vapaaehtoista kaunista naista kantamaan kynttilöitä päässään, joudumme laulamaan laulumme hivenen erilaiselle Lucia-neidolle.

Luukku 13: Demon's Souls
Rottamopo
Uutinen

Black Ops edelleen Britannian myydyin

World of Warcraft: Cataclysm oli vuoden suurin PC-julkaisu Britanniassa, mutta jäi silti Call of Duty: Black Opsin ja FIFA 11:n taakse kolmanneksi Chart-Trackin kokoamalla brittilistalla.

Muita uutuuksia ei listalla nähty, mutta suurimman nousun teki 68 prosenttia myyntiään parantanut Donkey Kong Country Returns.

Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 49:
Oliver