Uutiset

Uutinen

Viikon 1 lisäykset Nintendon latauspalveluihin

Vuoden ensimmäinen perjantai toi mukanaan lisäyksiä Nintendon latauspalveluihin. Tästä päivästä lähtien itseään voi viihdyttää esimerkiksi Ghost'n Goblinsin kolikkopeliversion parissa. Murhaavasta vaikeustasostaan tunnetun tasoloikan saa omakseen 800 pisteellä.

WiiWare:
  • Urbanix – 500
  • Ghost Mania – 500
Virtual Console:
  • Ghost’n Goblins – 800
hforad
Uutinen

Lisää Bionic Commandoa ladattavaksi helmikuussa

Capcom tuo Bionic Commando Rearmed 2:n Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle 2. helmikuuta. Uusretron toimintapelin voi ladata 1200 Microsoft-pisteellä eli alle 15 eurolla.

Alkuperäisen seikkailun uusversion jatko-osa pitää sisällään joitakin uudistuksia. Viikset kasvattanut päähenkilö osaa nyt muun muassa hyppiä. Lisäksi ylhäältä kuvatut toimintaosiot on jätetty kokonaan pois.
Paavo Niskala
Uutinen

Live Arcadessa juhlitaan taas helmikuussa

Microsoft käynnistää Live Arcadessa 16. helmikuuta House Party -kampanjan, jonka aikana latauspalveluun tuodaan viisi uutta peliä.

Kampanjan avaa Hard Corps Uprising. Kaksiulotteinen toimintapläjäys toimii esiosana Contra: Hard Corpsille, ja siitä olisi tarkoitus rakentaa oma uusi pelisarjansa.
Paavo Niskala
Uutinen

Torchlight virallisesti tulossa Live Arcadeen

Runic Gamesin Torchlight on virallisesti tulossa Live Arcadeen. Diablo-henkinen räime julkaistaan osana latauspalvelun House Party -kampanjaa, joka alkaa 16. helmikuuta.

Kehittäjät ovat joutuneet tekemään konsoliversioon lukuisia muutoksia, jotta se saataisiin toimimaan ohjaimella. Esimerkiksi hahmoa liikutetaan suoraan tatilla eikä hiiren kursorilla käskyttämällä.
Paavo Niskala
Uutinen

Kinectiä myyty yli 8 miljoonaa, Xbox 360:aa 50 miljoonaa (päivitetty)

Xbox 360:n Kinect-lisälaitetta on myyty tähän mennessä yli kahdeksan miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer kertoi asiasta CES-messuilla.

Ohjelmistojätin tavoitteena oli myydä Kinectiä viisi miljoonaa viime vuoden aikana.

Xbox 360:n kokonaismyynti on puolestaan ylittänyt 50 miljoonaa. Lisäksi Xbox Livessä on nykyään yli 30 miljoonaa aktiivista jäsentä. Verkkopalveluun liittyy uusi jäsen joka toinen sekunti.
Paavo Niskala
Uutinen

Kotimainen Kung-Fu Live kokeiltavaksi PS3:n Storeen

Muutama viikko sitten PS3:n Storessa julkaistusta Kung-Fu Live -mätöstä saatiin lupausten mukaisesti tänä vuonna demo, jossa Eye-kameralla ohjattavaan peliin voi tutustua ennen ostopäätöstä. Lisää liikkumista tarjoaa TV Superstars -Move-pelin demo.
Oliver
Uutinen

Huhuja tulevista Call of Duty -peleistä

Verkossa huhuillaan sekä Raven Softwaren että Infinity Wardin paiskivan töitä tulevien Call of Duty -pelien parissa.

MCV:n löytämä työpaikkalistaus hakee Ravenille tehosteartistia työstämään "vakiintunutta konsolipohjaista, realistista, ensimmäisen persoonan sotilasräiskintäpeliä".
Paavo Niskala
Uutinen

Kuntoilupelit sopivat paremmin kuntoutukseen

Wii Fitin kaltaiset kuntoilupelit eivät riitä korvaamaan perinteistä treeniä, Utahin yliopiston professori Dale Wagner linjaa. Hän vetoaa Standard-Examinerin haastattelussa useisiin tutkimuksiin.

– Interaktiiviset videopelit nostavat sykettä ja energiankulutusta verrattuna istumapeleihin. Sykkeen nouseminen vastaa kuitenkin vain intensiteettiä kevyestä kohtalaiseen, Wagner perustelee.
Paavo Niskala
Uutinen

EA sulkee taas verkkopeliensä palvelimia

Electronic Arts käynnistää vuoden sulkemalla vanhojen verkkopeliensä palvelimia. Ensimmäisenä vuorossa on The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth II lisälevyineen. Keski-Maan taistelukentät hiljenevät Xbox Livessä 11. tammikuuta.
Paavo Niskala
Uutinen

PlayStation Plus -tilaajien tammikuun etupaketti (päivitetty)

PlayStation Plus -palvelun tilaajat saavat taas uusia etuja ja tarjouksia kun kuukausittainen etupaketti vaihtuu.

MAG-pelaajien kannattaa huomioida 50% alennus Interdiction ja Escalation DLC-bundlesta.

Tammikuun 5. päivästä alkaen Plus-tilaajien edut ovat:

Ilmaiset PSN-pelit:
hartzu
Uutinen

He-Man ja muut Mattel-lisenssit THQ:lle

THQ ja Mattel ovat sopineet lisensseihin perustuvien videopelien valmistamisesta. Sopimus kattaa muun muassa Barbien, Fisher-Pricen, Hot Wheelsin, Masters of the Universen ja Polly Pocketin.

THQ suunnittelee toistaiseksi vain kolmen ensimmäisen lisenssin käyttämistä, joten He-Manin peliseikkailulja saataneen vielä odottaa.

Yhtiön suunnitelmiin kuuluu Mattel-lisenssien tuominen Wiin uDrawille ja sen tablettilisälaitteelle.
Paavo Niskala
Uutinen

Atarille uusi toimitusjohtaja

Atari on nimittänyt Jim Wilsonin uudeksi toimitusjohtajakseen. Hän toimi aikaisemmin pelitalon yhdysvaltalaisen sivukonttorin toimitusjohtajana ja emoyhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Atarin aikaisempi toimitusjohtaja, Jeff Lapin, ehti olla pestissään vain vuoden verran. Hänen vetäytymisensä syytä ei kerrottu.
Paavo Niskala
Uutinen

Suomen virallinen pelilista ja myydyimmät Xbox 360 -pelit viikoilta 51 - 52

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut viralliset listat Suomen myydyimmistä Xbox 360 -konsolin sekä kaikkien laitealustojen peleistä ajalta 20.12.2010 - 2.1.2011.

Vuoden 2010 viimeisen Xbox 360 -listan piikkipaikka meni Call Of Duty Black Opsille ja Vuoden peli -äänestyksissä menestynyt Red Dead Redemption nousi uudelleen kärkikymmenikköön.
Oliver
Uutinen

Suomen myydyimmät PS3- ja PSP-pelit viikoilta 51 - 52

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut viralliset listat Suomen myydyimmistä PS3- ja PSP-peleistä ajalta 20.12.2010 - 2.1.2011.

Vuoden 2010 viimeisellä PS3-listalla kärkipaikkansa piti tukevasti Gran Turismo 5, mutta PSP:llä autoilun selätti loppumetreillä LittleBigPlanet. PSP-listalle paluun teki SOCOM Fire Team Bravo 3.

PS3:
Oliver
Uutinen

Suomen myydyimmät Wii- ja DS-pelit viikoilta 51 - 52

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut viralliset listat Suomen myydyimmistä Wii- ja DS-peleistä ajalta 20.12.2010 - 2.1.2011.

Vuoden 2010 viimeisellä Wii-listalla kärkipaikkansa piti Wii Fit Plus. Hauskempaa kinkunsulatusta tarjoaa listan hännille paluun tehnyt Mario & Sonic at the Olympic Winter Games, joka DS-listalla nousi peräti kuudenneksi.

Wii:
Oliver
Uutinen

Tiger Woods sivuun seuraavan pelinsä kannesta

Toisin kuin aikaisempina vuosina, golflegenda Tiger Woods ei tänä vuonna ole keskeisessä asemassa nimikkopelinsä kansikuvassa.

EA Sportsin mukaan kyse ei kuitenkaan ole reaktiosta Woodsin yksityiselämän parisuhdeskandaaleihin, vaan tänä vuonna halutaan juhlistaa Masters-turnausta ja sitä myötä ensi kertaa pelisarjassa mukana olevaa Augusta National -kenttää. Woods nähdään kuitenkin vielä PS3:lle yksinoikeudella julkaistavan keräilypainoksen kannessa.
Oliver
Uutinen

Wiin ja DS:n USA-myynnit rikkoivat ennätyksiä

Vuosi 2010 oli Nintendolle menestys USA:ssa. Nintendo DS-tuoteperhe rikkoi 47 miljoonan myydyn laitteen rajapyykin ja DS on nyt USA:n kaikkien aikojen myydyin konsoli. Alkuperäinen DS tuli rapakon takana myyntiin marraskuussa 2004, joten temppuun vaadittiin kuutisen vuotta. DS-perheen seuraava jäsen 3DS tulee USA:ssa myyntiin maaliskuussa.
äS
Uutinen

PlayStation 3:n suojaukset kierretty lopullisesti

Kilpajuoksu PS3-hakkereiden ja Sonyn välillä sai ehkäpä lopullisen käänteen, kun ensimmäisenä PS3-suojaukset kiertämään onnistunut nimimerkillä Geohot esiintyvä hakkeri julkisti Sonyn PS3-ohjelmien salauksissa käyttämän pääallekirjoitusavaimen.

Tällä avaimella pystyy selvittämään käytännössä muut PS3:n pelien ja muiden ohjelmien, kuten firmwaren, käyttämät salausavaimet sekä purkamaan niiden salauksen ja siten tutkimaan näiden sisältöä.
hartzu
Uutinen

Huhu: Harmonix myytiin 50 dollarilla

Viacom myi Rock Band -studio Harmonixin 50 dollarilla Columbus Nova -sijoitusryhmälle, All Things Digital uutisoi. Sivusto vetoaa sisäpiirilähteisiin. Kumpikaan kaupan osapuolista ei ole kommentoinut väitettä.

Kauppaan liittyy pienen myyntihinnan ohella muita taloudellisia yksityiskohtia. All Things Digitalin mukaan sijoittajat lupautuivat muun muassa maksamaan musiikin hintavat lisenssimaksut sekä ottamaan kontolleen varastojen hyllyillä lojuvat pelit ja tarvikkeet.
Paavo Niskala