Uutiset

Uutinen

Ensimmäisen Valkyria Chroniclesin PS4-versio vahvistui Eurooppaan

Aiemmin vain Japaniin vahvistetun Valkyria Chronicles Remasteredin PlayStation 4 -version on julkistettu saapuvan myös Eurooppaan.

Alun perin vuonna 2008 PlayStation 3:lle julkaistu Valkyria Chronicles nähtiin vuoden 2014 puolella myös PC:llä remasteroidussa muodossa. PC-vastineensa tavoin Valkyria Chronicles Remasteredin PS4-versio tukee 1080p-resoluutiota sekä pyörii 60 ruudun sekuntivauhdilla, minkä lisäksi se tarjoaa kaiken PS3:lla nähdyn lisäsisällön.

Henrik Savonen
Uutinen

Etsivä-Pikachun ensitraileri on mielenkiintoisen omituinen

Oletko koskaan miettinyt miltä Pikachun ihmismäisempi puheääni kuulostaisi? Jos olet, voit saada ainakin suuntaa-antavan vastauksen upouutta 3DS-peliä esittelevältä trailerilta.

Julkistetun tuotoksen nimi kääntyy englanniksi muotoon Detective Pikachu: Birth of a New Duo. Tuttu taisteluturrikka suuntaakin pimeille kujille tutunoloisen hatun ja ihmisapulaisen kera. Erikoista on alkuasetelman lisäksi myös Pikachun ääni, sillä sähköhiiri vaihtaa oman nimensä hokemisen sujuvaan japaninkieliseen puheeseen.

Petri Kataja
Uutinen

Mighty No. 9 viivästyy jälleen kerran

Keiji Inafunen kehittämä Mega Man -henkinen seikkailu Mighty No. 9 myöhästyy jälleen kerran.

Helmikuuksi uumoillun tasoloikinnan kolmas suurempi viivästyminen johtuu tällä kertaa yllättäviä haasteita tarjoavasta verkkokoodista. Ongelmien keskeiseksi syyksi mainitaan pelin laajahko alustavalikoima. Julkaisu olisi tarkoitus tuoda Windowsille, Macille, Linuxille, PlayStation Vitalle, PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle, Xbox Onelle, Wii U:lle ja 3DS:lle.

Jaakko Herranen
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

Lovers in a Dangerous Spacetime ehtii PlayStation 4:lle ystävänpäiväksi

Asteroid Base on ilmoittanut Lovers in a Dangerous Spacetime -pelinsä saapuvan PlayStation 4:lle 9. helmikuuta. Julkaisu ehtii konsolille siis sopivasti ennen ystävänpäivää.

Lovers in a Dangerous Spacetimessa kahden pelaajan tehtävänä on ohjata avaruusaluksensa läpi erilaisten vaarojen, hallinnoiden samalla suojakilpiä ja aseita. Tarvittaessa toisen pelaajan voi korvata teköalykumppanilla.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Minecraft: Story Mode saapuu Wii U:lle

Telltalen episodimainen Minecraft: Story Mode pääsee alkuun pian myös Wii U:lla. Tammikuun 21. päivä ilmestyvän Order of the Stone -nimisen avausjakson voi ostaa erikseen tai osana loput neljä jaksoa sisältävää Season Passia.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Taktista silmää vaativa Door Kickers saa jatkoa

KillHouse Gamesin kehittämän Door Kickersin on vahvistettu saavan jatkoa.

Vuoden 2014 lokakuussa julkaistun pelin jatko-osa, Door Kickers 2: Task Force North, tulee keskittymään debyyttiosassa nähdyn SWAT-erikoisjoukkojen sijaan Yhdysvaltain sotilasryhmän taktikointiin Lähi-idässä. Tuoreen pelialueen- ja ryhmän mukana nähdään myös uusia aseita ja muita varusteita. Yksinpelikampanjan ohella jatko-osan tarinapuoli on mahdollista suorittaa myös yhteistyömoninpelin muodossa.

Henrik Savonen
Uutinen

Microsoft julkisti viikon Deals With Gold -tarjoukset

Xbox-puhemies Larry "Major Nelson" Hryb on tiistaiseen tapaansa paljastanut kuluvan viikon Deals With Gold -tarjoukset. Tuttuun tyyliin hintalapuista on lohkaistu pois muutaman kymmenen prosentin siivu.

Tarjoukset ovat voimassa tammikuun 25. päivään saakka. Suorat latauslinkit voi haeskella kätevästi Major Nelsonin blogista.

Jaakko Herranen
Uutinen

Cities: Skylines saa tupruttavan laajennuksen

Suomalaisen Colossal Orderin kehittämä Cities: Skylines laajenee kuluvan vuoden aikana. Snowfall-laajennus tuo peliin nimensä mukaisesti lumiset maisemat.

Lumisia tienoita täytyy luonnollisesti aurata, ja talvipakkasilla pelaajan kyhäämä kaupunki vaatii astetta tehokkaamman sähkölämmityksen. Suomalaisille lienee myös varsin tuttua, että pakkanen ja ankara lumisade heittävät kapuloita julkisten kulkuneuvojen rattaisiin. Peräti 30 uutta rakennustyyppiä tuovat vaihtelua tuttuihin kaupunkimaisemiin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ensimmäiset pelikuvat vielä julkistamattomasta Turtles-pelistä

PureXbox-verkkosivusto on saanut käsiinsä kuvakaappauksia vielä julkistustaan odottelevasta Turtles-lisenssiin pohjautuvasta mätkinnästä.

Kuvien perusteella Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattan päästää toiminnan ytimeen kerralla kaikki neljä kilpparia. Sarjakuvamainen visuaalinen tyyli jatkaa kehittäjä Platinum Gamesin Transformers: Devastationin jalanjäljissä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Viivästynyt Cobalt on saanut uuden julkaisupäivän

2d-tasoräiskintä Cobalt julkaistaan 2. helmikuuta PC:lle, Xbox Onelle ja Xbox 360:lle. Peliä kehittää Oxeye Game Studio ja sen kustantajana toimii Minecraftista tunnettu Mojang. Cobaltin julkaisu lykkääntyi alkuperäisestä päivämäärästä neljä kuukautta, mutta toisaalta viivästyminen mahdollisti pelin hiomisen ja loppuvuoden julkaisujen ruuhkan välttämisen.

Jarmo Kuutti