Uusi The Solus Project -video esittelee pelin vierasta maailmaa
Pian Early Accessiin saapuvasta selviytymispelistä The Solus Projectista on julkaistu uutta pelikuvaa. Videolla käydään läpi eri selviytymiselementtejä pahaenteisen selostuksen kera.
Pian Early Accessiin saapuvasta selviytymispelistä The Solus Projectista on julkaistu uutta pelikuvaa. Videolla käydään läpi eri selviytymiselementtejä pahaenteisen selostuksen kera.
Ruotsalaisen DICE-pelitalon kehittämää Mirror's Edge Catalystiä pääsee testaamaan jo hiukan ennen varsinaista ilmestymistä.
Julkaisija Electronic Arts ei suostunut vielä paljastamaan suljetun beetavaiheen ajankohtaa saati sisältöä, mutta innokkaita vapaaehtoisia haeskellaan jo studion kotisivuilla. Vuonna 2008 julkaistun Mirror's Edgen jatko-osa sai samassa yhteydessä tarinaan keskittyvän trailerin.
Faith päästetään irti toukokuun 26. toukokuuta PC:llä, Xbox Onella ja PlayStation 4:llä.
Bethesda paljasti odotetun Doom-räiskintänsä ilmestymispäivän. Julkaisija kertoili tiedotteen yhteydessä myös pelin erikoisversiosta.
Tyylikkääseen metallikoteloon pakattu Doom Collector's Edition sisältää varsinaisen pelin ohella 12 tuuman kokoisen paholaispatsaan. Paketin hintalappu asettunee 130 euron tienoille. Kaikki Doominsa ennakkoon tilaavat saavat ostoksensa yhteydessä Demon Multiplayer Pack -lisäpaketin, joka sisältää nipun erilaisia pinnotteita ja logoja aseita koristamaan.
Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa poiminta tämän kerran uutuuksista.
Super Mario Galaxy - Wiiltä tuttu tasoloikka saapuu Wii U:lle tällä päivämäärällä. Painovoimalla sekä erilaisilla planeetankappaleilla leikittelevä tuotos on yksi kehutuimmista Mario-seikkailuista.
Alun perin vuonna 1997 aloitellutta Oddworld-sarjaa on päivitelty pikkuhiljaa tuoreemmalle konsoliraudalle. Nyt Oddworld: New 'n' Tasty on saapumassa muutaman kuukauden viiveellä myös Wii U:lle.
Iloisen ja tietämättömän Abe-otuksen edesottamuksia seuraileva New 'n' Tasty sisältää Wii U:lle ominaiseen tyyliin mahdollisuuden pelata GamePad-ohjaimen näytöltä. Muutoin versio on hyvin pitkälti sama, kuin kesällä nähty PS4- ja Xbox One -painos.
Ubisoft on julkistanut Assassin's Creed -pelisarjansa seuraavan osan, joka tekeekin tuloaan käsi- ja kotikonsolien sijaan mobiililaitteille.
Näillä näkymin ainoastaan Applen iOS-laitteille vahvistettu Assassin's Creed: Identity -spin-off-seikkailu on ladattavissa 25. helmikuuta alkaen App Storesta noin 5 eurolla. Pelin kerrotaan sijoittuvan renessanssiajan Italiaan, ja se tarjoaa RPG-elementtiensä ansiosta pelattavaksi peräti neljä erilaista hahmoluokkaa. Näistä Berserker, Shadow Blade, Trickster sekä Thief ovat kaikki myös pelaajan itsensä muokattavissa.
Omaperäisellä visuaalisella tyylillään ihmetystä herättänyt Superhot on saanut julkaisupäivän PC:llä. Xbox One -versio seuraa muutaman viikon jälkijunassa.
Superhot eroaa tavanomaisista räiskinnöistä varsin mielenkiintoisella aikamekaniikallaan. Vaihtelevaan tahtiin etenevä aika mahdollistaa esimerkiksi Matrix-tyyliset hidastetut kohtaukset. Pelin maksutonta, selaimessa pyörivää prototyyppiä voi testata täällä.
Forza Motorsport 6 on saamassa nipun houkuttelevaa lisäsisältöä, josta ainakin Porsche-fanit lienevät innoissaan.
Jo valmiiksi laaja autovalikoima saa lisäyksenä peräti 20 Porsche-menopeliä. Lisäpaketti sisältää myös 48 uutta kisatapahtumaa sekä Virginia International Raceway -radan. Myöskään uusia saavutuksia ei ole unohdettu.
Vajaan parinkymmenen euron hintainen paketti julkaistaneen maaliskuun 1. päivä.
Square Enix julkisti Final Fantasy XV:sta uutta pelikuvaa Active Time Report -verkkolähetyksensä aikana.
Uusi pelivideo sijoittuu Niflheimin sotilastukikohtaan, jossa pääsankari Noctis ja tämän kumppanit pääsevät esittelemään hiottua pelimekaniikkaa niin hiippailukykyjensä kuin myös toiminnallisemman vauhdin merkeissä.
Lähetyksen yhteydessä yhtiö ilmoitti myös vahvistavansa pelille virallisen julkaisupäivän Hollywoodissa järjestettävässä tilaisuudessa, joka pidetään 31. maaliskuuta. Final Fantasy XV on työn alla sekä PlayStation 4:lle että Xbox Onelle.
Wii U:lle sekä 3DS:lle julkaistu Super Smash Bros. täydentyy vielä kerran ladattavalla lisäsisällöllä. Vihoviimeinen fanfaari on saadaan ilmoille hyvinkin pian, helmikuun neljäntenä päivänä.
Viimeinen kattaus pitää sisällään kaksi uutta taistelijaa, yhden taisteluareenan sekä liudan Mii-hahmojen kostyymejä. Uudet hahmot ovat Bayonetta-pelien nimiosassa tavattava noita sekä tulevasta Fire Emblem: Fates -pelistä lainattu Corrin.
Konami on vahvistanut tuovansa uutta lisäsisältöä Metal Gear Solid V: The Phantom Painin kyljessä julkaistuun Metal Gear Online -verkkomoninpeliin.
Ensi maaliskuussa peli täydentyy neljällä Appeal Actions -hahmoeleellä sekä kolmella kartalla, joihin lukeutuvat myös tarinapuolella nähdyt Azure Mountain, Coral Complex sekä Rust Palace.
Sony esitteli Taipei Game Show'ssa, miten tuleva PS VR -virtuaalinäyttö voi toimia yhdessä TV-ruudun kanssa seurallisessa moninpelissä.
Ratchet & Clank -sarjasta ja Sunset Overdrivestä vastuussa oleva Insomniac Games loikkaa tulevalla julkaisullaan tyystin uudenlaisiin tunnelmiin. Song of the Deep vie kaksiulotteisen tutkimusmatkailun kokonaan veden alle.
Metroidvania-henkeä huokuvassa Song of the Deepissä ohjastetaan Merryniä, joka pyrkii piskuisen sukellusveneensä avulla löytämään kadonneen isänsä. Meren syvyyksissä vastaan asettuu luonnollisesti monenlaisia vaarallisia otuksia, kinkkisiä arvoituksia unohtamatta.
River City Ransom, joka tunnetaan myös nimellä Street Gangs, herätellään takaisin elävien kirjoihin ensimmäisen pelin uusioversiolla. 3DS:lle julkaistavasta nimikkeestä on nyt saatu ihmeteltäväksi tuore traileri.
Nimen River City Ransom SP saanut teos on kosolti paranneltu versio Nintendon 8-bittisellä NES-konsolille julkaistusta alkuperäisestä. Mukana on uusia tappelumekaniikoita, tarinakohtauksia sekä pelialueita. Uutta on myös paranneltu graafinen ilme, joka kuitenkin lainaa reilusti originaalista.
Ubisoftin Far Cry -sarjan alkukantaisille vesille syöksevä Far Cry Primal on saanut uutta pelikuvaa reilun tunnin edestä.
Kyseessä on täysin editoimatonta kuvamateriaalia seikkailun alkutaipaleilta, joten vastaantulevista juonipaljastuksista on syytä olla ainakin tietoisesti varuillaan. Uuden videokuvan lisäksi pelistä saatiin niin teräviä kuvakaappauksia kuin myös hieman konseptitaidettakin. Sekä uudet videot että kuvat ovat nähtävissä alapuolelta.
Sony on paljastanut helmikuun PlayStation Plus -pelinsä. Plus-jäsenyyden hinnalla tarjoiltavien nimikkeiden kruununa komeilee runsaasti kehuja haalinut Helldivers.
Uudet pelit:
Poistuvat pelit:
Microsoft on paljastanut helmikuun Games with Gold -julkaisut. Tällä kertaa kultajäsenten ulottuville on tuotu varsin laaja kattaus erilaisia seikkailu- ja toimintapelejä.
Xbox One -pelaajat voivat napata itselleen myös Xbox 360 -julkaisut, kiitos muutama kuukausi takaperin julkaistun taaksepäin yhteensopivuuden.
Xbox One:
Hand of Fate (koko helmikuun ajan)
Styx: Master of Shadows (16.2. - 15.3.2016)
Xbox 360:
Sacred Citadel (1.2. - 15.2.2016)
Failbetter ilmoitti jo lokakuussa kehittävänsä jatkoa Sunless Sealle. Nyt Lights in the Darkness -niminen video esittelee, mitä Zubmariner-lisäosa pitää sisällään.
Pelin kaksiulotteinen maailma saa syvyyttä valoista ja varjoista. Syvyysvaikutelmaa tarvitaan aikaisempaa enemmän, sillä Zubmarinerissa painutaan aaltojen alle sukellusveneeksi muuttuvalla laivalla. Merenpohjaan piirtyvät varjot paljastavat myös mahdollisia uhkia.
Sunless Sea on saatavilla PC:lle. Zubmarinerin julkaisupäivä ei ole tiedossa.
Youtube-kanava Smosh Games on julkaissut jälleen uuden rehellisen pelitrailerin. Tällä kertaa keihäänkärjen terävässä päässä on Nintendon Wii U:lle julkaisema Super Mario Maker.
Humoristisella otteella kunniansa saavat kuulla muun muassa pelaajien suunnittelemat mahdottomat kentät ja hölmöt ääniefektit. Päästäänpä liikkuvassa kuvassa myös kuulemaan pätkä Daruden Sandstormia pelin äänipalikoilla luotuna.
Capcomin kuuden pelaajan verkkoräiskintä Umbrella Corps julkaistaan toukokuun aikana PC:lle ja PlayStation 4:lle. Peli on saanut myös uuden trailerin.
Kolmannen persoonan kuvakulmasta pelattava Umbrella Corps lainaa useita eri ympäristöjä ja vihollisia Resident Evil -maailmasta. Tuttua sisältöä löytyy erityisesti sarjan neljättä ja viidennettä osaa pelanneille. Umbrella Corps tuo mukanaan myös 20 karttaa sisältävän The Experiment -yksinpelitilan.