Uutiset

Uutinen

Batman: Dark Tomorrow vasta ensi vuonna

GameCube Europe tuo vanhan kunnon Batmanin ystäville huonoja uutisia, sillä pelitalo Kemco on ilmoittanut tuoreimman lepakkomiehen seikkailuihin pohjautuvan Batman: Dark Tomorrow -pelin myöhästyvän ensi vuoden puolelle. Ylimääräinen aika käytetään pelin osa-alueiden hiomiseen.

Itse peli on kolmennesta persoonasta kuvattu toimintaseikkailu, jonka 30 kenttää sijoittuvat sarjakuvista tuttuihin paikkoihin, kuten Gotham City. Batman: Dark Tomorrow -pelin voimin Kemco toivoo tuovansa synkemmän otteen Batman-universumiin.

Guardian Viper
Uutinen

Nintendolla uusi ässä hihassaan?

GameCube Europe kertoo japanilaisen V-Jump -lehden vihjailleen Nintendon tekevän suuren ilmoituksen vuoden loppuun mennessä. Myös muissa lähteissä ollaan huhuiltu jotakin isoa olevan kehitteillä Nintendolla.

V-Jumpin mukaan tämän suuri ilmoitus tulisi vaikuttamaan GameCuben maailmanlaajuiseen myyntiin räjähdysmäisesti. Asiasta ollaan spekuloitu jo aikalailla, mutta toisaalta Nintendon toimet eivät ole olleet ennenkään täysin ennustettavissa. Nyt ei ole vielä tehtävissä muuta kuin odottaa Nintendon itse paljastavan asian laidan.

Guardian Viper
Uutinen

Japanin Star Fox Adventures -päivämyynneistä

N-Philes kertoo brittiläisen Raren ensimmäisen ja viimeisen GameCube-pelin Star Fox Adventuresin kavunneen Japanissa kärkipaikalle päivittäismyyntitilastoissa jo kahden päivän ajaksi. Peli julkaistiin nousevan auringon maassa syyskuun 27. päivä.

Tässä vielä viiden kärki päiväkohtaisesta myyntitilastosta:

Guardian Viper
Uutinen

Capcomin uudelle Megaman-pelille julkaisuaika Japanissa

Gamesarefun.com raportoi, että Japanin Capcom on ilmoittanut julkaisupäivät sen odotetulle pelille Rockman EXE: Transmission. Uusi Rockman-titteli, länsimaiselta nimeltään Megaman Battle Network, on luvassa Japaniin keväällä 2003. Capcom suunnittelee, että titteli käyttää hyväkseen GC/GBA-linkkikaapeliä. Näin ollen peli tukee Japanissa joulukuussa ilmestyvää Game Boy Advance -peliä Rockman EXE 3.

Rockman EXE 3:n ja Rockman EXE: Transmissionin länsimaista julkaisua ei ole vielä vahvistettu.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Raren historia ja tulevaisuus

Kuten kaikki tietävätkin jo, pitkään Nintendon kumppanina toiminut Rare on siirtynyt Microsoftin omistukseen.

Raren astuessa uuteen aikakauteen on hyvä kerrata CubeFINin uudessa artikkelissa tapahtumat, jotka ovat johtaneet nykytilanteeseen, sekä luoda myös katsaus yhtiön tulevaisuuteen Xbox-kehittäjänä. Artikkeliin pääset tästä.

Guardian Viper
Uutinen

Spy vs. Spy tulossa GameCubelle

Planet GameCube on julkaissut TDK:n paljastaman lehdistötiedotteen, jossa kerrotaan yhtiön saaneen oikeudet MAD-sarjakuvalehdestä tuttun Spy vs. Spy -strippiin. Yhtiö aikoo lehdistötiedotteen mukaan tuoda pelin kaikille seuraavan sukupolven konsoleille.

Spy vs. Spy on strippisarja, jossa valkoinen ja musta agentti vakoilevat toisiaan lopulta päättyen aina toisen sairaalareissuun. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tästä kissa ja hiiri -leikistä on ilmestynyt peli, vaan mm. NESillä nähtiin oma versionsa Spy vs. Spystä.

Guardian Viper
Uutinen

Rocky-pelin nettisivu ja ruutukaappauksia

Rage Software on avannut uuden nettisivun sen GameCubelle ja muille alustoille kehitteillä olevalle Rocky-nyrkkeilypelille, joka perustuu samannimiseen elokuvasarjaan.

Osoitteesta rockythegame.com löytyy paljon tietoja pelistä ja elokuvista, sekä mukava määrä erilaista imuroitavaa. GameCube-version lisäksi mukana on mielenkiintoista juttua myös GBA-versiosta, joka sekin näyttää ihan siedettävältä tekeleeltä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Uusia yksityiskohtia Capcomin Glass Rose -pelistä

Saksalainen GameCube-Universe -sivusto on raportoinut, että Capcomin aiemmin GameCubelle vahvistettu Glass Rose -peli on nyt saanut uuden nimen. Tästä lähtien titteli tunnetaan nimellä Critical Bullet - 7th Target ja kyseessä on jonkinlainen Metal Gear Solid -tyyppinen toimintapeli.
Esa Mäkijärvi
Uutinen

Videomaanantai

Viikonlopun aikana on taas ilmestynyt nettiin muutamia katsomisen arvoisia videopätkiä. Ensinnäkin ennen Project Egona tunnetun ja nykyisin virallisestikin Fable -nimeä kantavan pelin traileri on julkaistu verkossa. Traileri on sama kuin mm. OXMUK:n kansilevyllä muutaman kuukautta takaperin. Kuitenkin useimmille varmasti uusi, ja aina katsomisen arvoinen.

Fable (iso)
Niko Martiskainen
Uutinen

BMX XXX:n nettisivu ja traileri

Acclaim on avannut uuden nettisivun sen tulevalle aikuiseen makuun suunnatulle BMX XXX -pelille. Osoitteesta bmxxxx.com löytyy pelin tietoja ja ruutukaappauksia. Mukana myös myös pelin uunituore traileri, jonka voit imuroida tästä.

BMX XXX ilmestyy GameCubelle ja muille alustoille loppuvuodesta.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Uuden Xboxin uudet kujeet

Netissä on liikkunut juttua kuinka Microsoft on pistänyt markkinoille uudistetun Xboxin, jossa ei toimi yksikään nykyinen mod-piiri. Tämähän ei kauaa modaajia estele mutta nyt soppaan on tullut lisää maustetta, sillä virallisilla Lord Of The Rings - forumeilla on tullut ilmi että Microsoft teki muutakin.

According to the developer, Microsoft has installed new security into titles manufactured after September 15th, security features that prevent titles from being played on modded systems.
Wombut
Uutinen

LucasArts päivittelee nettisivujansa jälleen

LucasArts on jälleen päivitellyt kotisivujaan urakalla. Sivustolle on ilmaantunut uutta tietoa ja materiaalia eri peleistä. Ensinnäkin Star Wars: The Clone Wars -pelistä on paljastettu uutta tietoa, kuten uusia maailmoja. Nämä uudet paikat ovat metsäinen Kashyyk Moon, myrkkyjä ja jätteitä täynnä oleva Raxus Prime, sekä kuuma ja kuiva Thull.
Guardian Viper
Uutinen

Capcomin tulos reilusti tappiollinen

Capcom on ilmoittanut, että yhtiö odottaa tuottavansa tappiota kaikkiaan 12.7 miljardia jeniä (n. 100 miljoonaa euroa) maaliskuussa 2003 loppuvana tämänhetkisenä finanssivuotena. Alunperin yhtiö ilmoitti tuottavansa noin 4 miljardia jeniä voittoa, mutta nyt tulos painui tappiolliseksi. Syyksi mainittiin mm. firman pelien odotettua huonompi myynti ja kalliit kehityskustannukset.

Tietojen mukaan Capcomilla on hieman velkavaikeuksia ja huhujen mukaan jokin suuri yhtiö olisi ostamassa firmaa itselleen. Myös mahdollisista työntekijävähennyksistä liikkuu vastaavia tietoja.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Setti Mario Party 4 -skannauksia

Ranskalainen pelisivusto newtechnix.com on julkaissut sivuillaan Famitsu-lehdestä otettua skannauskuvia GameCubelle loppuvuodesta julkaistavasta Mario Party 4 -pelistä. Kuvissa näkyy muutamia uusia minipelejä ja yhdessä kuvista on havaittavissa myös Daisyn kuva, joten on hyvin todennäköistä, että tämä prinsessa on pelattavana hahmona myös lopullisessa versiossa.

- skannaus #1

Esa Mäkijärvi