Uutiset

Uutinen

Xicatin Zanzarah paljastettu konsoleille

GameCube Europe ja Planet Nintendo kertovat Xicat -pelitalon ilmoittaneen kehittävänsä GameCubelle, PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle uutta Zanzarah -peliä, joka tulee yhtiön mukaan olemaan suunnattu enemmänkin naispuolisille pelaajille.

Pelissä mysteerinen menninkäinen vie Amy-niminen sankarittaren Zanzarah-nimiseen maailmaan tarkoituksena, mitäs muutakaan, kuin pelastaa kyseinen paikka sitä vainoavista voimista. Peli ilmestynee ensi vuoden puolella.

Guardian Viper
Uutinen

Reign of Fire -pelin uusi traileri

Bam! Entertainment on julkaissut uuden trailerin tulevasta Reign of Fire -pelistään. Kyseessähän on siis peliversio tulevasta samannimisestä elokuvasta, jossa ihmiskunnan pahimpana riesana ovat valtavat lohikäärmeet. Pelissä on mahdollisuus pelata joko ihmisillä tai lohikäärmeillä.

Tämän ihan mielenkiintoisen oloisen pelin trailerin löydät siis vaikkapa tästä linkistä. Muistathan tallentaa videon omalle koneellesi.

Guardian Viper
Uutinen

Suomen pelibisnes kukoisti alkuvuodesta

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys Figma ry. kertoo pelimarkkinoiden kasvaneen edelleen vuoden 2002 ensimmäisellä puoliskolla. Suomalaiset käyttivät peräti 21,4 miljoonaa euroa konsoli- ja PC-pelaamiseen. Kasvua edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta on peräti kymmenen prosenttia.

Uusien Xbox- ja Gamecube-laitteiden pelimyynti ei ollut vielä vuoden alkupuoliskolla tilastollisesti merkittävää, mutta niiden ennustetaan nostavan pelien kokonaismarkkinoita.

Jore
Uutinen

MS ja Lik-Sang oikeudessa

Microsoftin Australian edustaja vahvisti CNET:lle, että Microsoft on haastanut Hong-Kongilaisen nettikaupan Lik-Sangin oikeuteen. Tarkempia tietoja oikeusjutusta ei ole tullut esiin, mutta se voisi olla yksi selitys sille miksi nettikauppa on ollut kiinni viime aikoina. Lik-Sangin sivustolla ilmoitetaan serverivirheestä jo toista viikkoa ja huhut jopa kaupan konkurssista olivat lähteneet liikkeelle. Syitä oikeusjuttuun ei ole myöskään vielä selvillä, mutta CNET epäilee syyn olevan siinä, että Lik-Sang on yksi maailman suurimmista mod-piirien jälleenmyyjistä.
Niko Martiskainen
Uutinen

Infogrames leikkaa Euroopan joukkojaan

Infogrames on leikannut jopa 60% Euroopan tiimin työpaikoista, kertoo ranskalaisen sanomalehti Les Echos. Tämä on osa yritystä korjata julkaisijan taloudellisia ongelmia, ja säästöjä oletetaankin tulevan jopa 25 miljoonaa euroa vuodessa. Jo aiemminhan Infogrames peruutti monien yllätykseksi Grand Prix 4:n julkaisun Xboxille, mikä oli osa Ison-Britannian tiimin irtisanomista. Infogrames on viimeisimpien irtisanomisien jälkeen lopettanut 630 työpaikkaa tänä vuonna. Saa nähdä, miten tämä vaikuttaa tuleviin Euroopan julkaisuihin.
Niko Martiskainen
Uutinen

Julkistuksia

Sega of Japan ilmoitti tuovansa Japanissa myyntiin Panzer Dragoon Ortasta erikoispainoksen, jossa pelin mukana tulee soundtrack CD, joka sisältää musiikkia alkuperäisestä pelistä, Panzer Dragoon Zwei:sta ja Panzer Dragoon Sagasta. Euroopan tai Amerikan mahdollisesta julkaisusta ei ole tietoa.
Niko Martiskainen
Uutinen

Star Fox Adventures viikon myydyin peli Japanissa

CubeFIN uutisoi aiemmin Raren Star Fox Adventures -pelin päiväkohtaisesta myyntimenestyksestä Japanissa. Nyt GameCube Europe on julkaissut Japanin viikon myydyimpien pelien listan ja mikäs se sieltä ensimmäisenä löytyykään? Nimikkeiden perässä olevat numerot ovat pelin viikon aikana myyty kappalemäärä.

1. Star Fox Adventures (GC) - 135,700
2. Super Mario Advance 3 (GBA) - 56,000
3. Mr Oji Tennis (PSX) - 50,800

Guardian Viper
Uutinen

Phantasy Star Onlinen kuukausimaksun etuja

Gamers.com kertoo Segan vahvistaneen GameCuben Phantasy Star Online Episode I & II -pelissä olevan online-tuen ansiosta myös mahdollisuus imuroida uusia seikkailuja peliin. Tämä toiminto kuuluu kuukausimaksun suomiin etuihin. Yhdysvalloissa kuukausimaksuksi ollaan ilmoitettu 8.95 dollaria, mutta Euroopan suunnitelmista ei toistaiseksi ole tietoa. Peliä voi myös pelata perinteisesti nelinpelinä jaetulla ruudulla, jolloin koko homma on tietenkin ilmaista.
Guardian Viper
Uutinen

Ensimmäinen Pelaaja-lehti ilmestyy 10.10.

Pelaaja-lehden kansiSuomen pahasti setääntyneet pelilehtimarkkinat saavat kivikovan uutuuden, kun Pelaaja-lehti kolahtaa lehtihyllyille 10.10.

Lehti ilmestyy satasivuisena kerran kuukaudessa. Mukana ovat kaikki pelijärjestelmät tasapuolisesti edustettuina: tietokoneet, Playstation 2, PS One, GameCube, Game Boy Advance, Xbox ja kolikkopelit.

Jore
Uutinen

Brittien kaahauspäivä

Räväkästä Turok-kampanjastaan jo ennestään tunnettu Acclaim Entertainment kohauttaa jälleen. Acclaim on nimittäin luvannut maksaa jokaisen 11.10. ylinopeutta ajavan britin sakot osana Burnout 2:n mainoskampanjaa. Brittien liikenneministeriö tuomitsee tapauksen vastuuttomana ja vaarallisena, sillä heidän mukaansa temppu rohkaisee ihmisiä ajamaan lainvastaisesti ja vaarallisesti.

Acclaim itse ei näe asiaa samalla tavalla. Heidän mukaansa kyse on vain siitä, että he tarjoavat vähän lohduketta käräytetyille ihmisille sillä perustelulla, että Acclaim on vauhdikkaiden ihmisten puolella.

designed
Uutinen

PES 2 kauppaan 25.10.

Jalkapallopelien kuningasarja Pro Evolution Soccer saa jatkoa 25.10., jolloin PES 2 ilmestyy kauppoihin - osana PS2-syksyn hurjaa pelitarjontaa. Toptronicsin mukaan peliä tullaan markkinoimaan voimakkaasti elokuvateattereissa, MTV Nordicilla, Eurosportilla ja tietysit GameWorld-messuilla.

Pelistä on pulistu kovasti myös PS2FINin BBS:ssä, linkki alla.

Jore
Uutinen

Ensimmäinen Pelaaja-lehti ilmestyy 10.10.

Pelaaja-lehden kansiSuomen pahasti setääntyneet pelilehtimarkkinat saavat kivikovan uutuuden, kun Pelaaja-lehti kolahtaa lehtihyllyille 10.10.

Lehti ilmestyy satasivuisena kerran kuukaudessa. Mukana ovat kaikki pelijärjestelmät tasapuolisesti edustettuina: tietokoneet, Playstation 2, PS One, Gamecube, Game Boy Advance, Xbox ja kolikkopelit.

Jore
Uutinen

Ensimmäinen Pelaaja-lehti ilmestyy 10.10.

Pelaaja-lehden kansiSuomen pahasti setääntyneet pelilehtimarkkinat saavat kivikovan uutuuden, kun Pelaaja-lehti kolahtaa lehtihyllyille 10.10.

Lehti ilmestyy satasivuisena kerran kuukaudessa. Mukana ovat kaikki pelijärjestelmät tasapuolisesti edustettuina: tietokoneet, Playstation 2, PS One, Gamecube, Game Boy Advance, Xbox ja kolikkopelit.

Unreal-Hawk
Uutinen

Tarantinon Kill Bill -elokuvasta peli

GameSpot kertoo Vivendi Universalin Black Label Games -pelitiimin saaneen oikeudet kääntää peliksi tuleva Quentin Tarantinon elokuva Kill Bill. Elokuvan ja pelin tarina pyörii salamurhaajan ympärillä, joka joutuu petetyksi oman pomonsa toimesta. Elokuvan pääosissa nähdään Uma Thurman ja Lucy Liu.

Black Label suunnittelee julkaisevansa peliversion PC:lle ja jokaiselle konsolille elokuvan DVD-julkaisun yhteydessä vuoden 2004 toisella neljänneksellä.

Guardian Viper
Uutinen

Game Boy Colorin Shantae saa jatkoa Cubella

Planet GameCube kertoo WayForward Technologiesin aloittaneen kehittämään GameCubelle jatko-osaa Game Boy Colorin tasoloikkapelille Shantae. Peli on vielä erittäin varhaisessa vaiheessa, eikä siitä ole ilmennyt juurikaan yksityiskohtia.

Tiedetään kuitenkin, että WayForward on etsimässä julkaisijaa pelille. Lisää pelistä pian.

Guardian Viper