Uutiset

Uutinen

TOCA Race Driver kauppoihin keväällä

TOCA Race Driver on ollut myynnissä Playstation 2:lle jo jonkin aikaa ja kun luvatusta Xbox-versiosta ei ole kuulunut mitään varmaa, on monet jo ehtineet epäillä pelin jäävän vain PS2:n ja PC:n omistajien iloksi. Nyt Codemasters on kuitenkin vihdoin vahvistanut julkaisevansa pelin Xboxille maaliskussa 2003 muutamien uudistuksien kera. Näihin kuuluvat mm. parantuneet grafiikat, Dolby Digital Surround 5.1 -äänet, aika-ajot ja maksimissaan 20:n auton kilpailut PS2-version 14:sta auton sijaan.
Hakkiz
Uutinen

Euroopan konsolimyyntiarvioita

GameCube Advanced -sivusto kertoo, että useat markkinatutkijat ovat ennustaneet Nintendon myyvän Euroopassa 2,5 miljoonaa GameCube-konsolia vuoden loppuun mennessä.

Samaisten tutkijoiden mukaan kilpakumppani Microsoftin Xbox-konsolia tultaisiin myymään vastaavasti 1,5 miljoonaa kappaletta, eli näillä näkymin Nintendo olisi vetämässä pitemmän korren asian suhteen. Katsotaan miten tarkkaan ennustukset tulevat pitämään paikkansa.

Guardian Viper
Uutinen

Virtua Fighter 4: Evolution Cubelle?

Gamesarefun.com -sivusto kertoo Japanilaisen Dorimaga-lehden reportoineen Segan tulevista suunnitelmista. Kyseisen lehden mukaan Sega olisi tuomassa Virtua Fighter 4: Evolution -peliä GameCubelle, PlayStation 2:lle ja Xboxille, mutta kyseessä on toistaiseksi vielä vahvistamattomia huhupuheita.

Virtua Fighter 4: Evolution on alkuperäisen Virtua Fighter 4:n paranneltu versio, joka Dorimagan mukaan ilmestyisi Japanissa mainituille konsoleille helmikuussa 2002.

Guardian Viper
Uutinen

PS2 myynyt Suomessa 140.000

PS2 myy Suomessa edelleen kuin häkä, nyt se on jo joka kuudennessatoista kotitaloudessa. Eli 140.000 kappaletta myyty.

Hämmästyttäväksi PS2:n hurjan myynnin tekee se, että PS2 on markkinoiden kallein konsoli. Sen mukana ei tule ilmaisia pelipaketteja, ohjaimia tai mitään ekstrakrääsää.

Freebieiden sijasta PS2:lle on tarjolla 400 PS2-peliä. Jos niistä ei löydy sopivaa, myös vanhan Pleikkarin 1300 peliä ovat pelattavissa.

Jore
Uutinen

Digital Illusions vuonna 2003

Ruotsin kovin pelitalo, Digital Illusions CE, on paljastanut myyntitietojaan ja tulevia julkaisuja. DICE:n ensimmäinen Xbox-peli, Rallisport Challenge on tähän mennessä saavuttanut 450 000 kappaleen myynnin. Pelihän julkaistaan PC:lle lähiaikoina.

Firmalta tulee näillä näkymin 3 Xbox-peliä vuonna 2003, eikä yksikään kuullosta heikolta. Tiimi tuottaa Midtown Madnessin seuraavan eli kolmannen osan. Peli ilmestyy vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Rallisport Challenge saa jatkoa. Rallisport Challenge 2 ilmestyy DICE:lta ensi vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Niko Martiskainen
Uutinen

Final Fantasy Tactics Advance -traileri

IGN Pocket on julkaissut sivustollaan trailerin Squaren Final Fantasy Tactics Advance -pelistä. Kyseinen traileri on otettu lisälevykkeestä, jonka japanilaiset pelaajat saavat kaupan päälle tilatessaan GameCuben The Legend of Zelda: Kaze no Takuto -pelin ennakkoon. Kyseinen video on Quick Time -tiedosto ja sen katselemiseksi suositellaan tallentamaan kohde nimellä omalle koneellesi.

Final Fantasy Tactics Advance -traileri, mov-tiedosto

Guardian Viper
Uutinen

Zelda: Ocarina of Time ja Ura-Zelda – mediaa ja tietoja

Guardian Viper 1.12.2002:

Planet GameCube on julkaissut paljon tietoja ja mediaa japanilaisten The Legend of Zelda: Kaze no Takuto -pelin ennakkotilaajien pikku bonuksesta, eli ekstra-levykkeestä joka sisältää pelit The Legend of Zelda: Ocarina of Time ja Ura-Zelda.

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Hideo Kojiman GBA-pelistä uusia tietoja

Gamers.com- ja Nintendojo-sivustot kertovat japanilaisesta The Nihon Kogyo Shimbun -lehdestä poimittuja yksityiskohtia Metal Gear -sarjan luojan Hideo Kojiman uudesta tulevasta Game Boy Advance -nimikkeestä.

Bokura no Tayou, kuten pelin japaninkielinen työnimi kuuluu, liittyy jotenkin aurinkoon, sillä kahden edellä mainitun sivustojen käännökset nimestä ovat My Sun ja Our Sun.

Guardian Viper
Uutinen

Pokémon ja GBA Japanin myyntitilastojen kärjessä

GameCube Europe on julkaissut pientä tilannekatsausta Japanin konsoli- ja pelimyynneistä. Game Boy Advancen ystävät ilahtuvat varmasti, että uusien Pokémon Sapphire- ja Pokémon Ruby -pelien ansiosta pieni kannettava taskukonsoli on kavunnut tilastojen kärkeen. Myös kyseiset pelit ovat tällä hetkellä pitävät ensimmäistä ja toista sijaa Japanin myydyimpien pelien listalla. Myös GameCuben myynti on noussut mukavasti, kuten alla olevista listoista voitte itse havaita.

Konsolit:

Guardian Viper
Uutinen

Metroid-pelien myyntilukuja Yhdysvalloista

Amerikan Nintendo on julkaissut lehdistötiedotteen, jossa se kertoo 18. päivä tätä kuuta julkaistun Metroid Primen myyneen kaikkiaan 250.000 kappaletta ensimmäisen myyntiviikkonsa aikana. Peli on yhtiön hehkutuksen mukaan saavuttanut myyntitavoitteensa. Lisäksi tiedote täsmentää, että Metroid Prime myy 50% nopeammin, kuin Microsoftin Xbox Live -nettipalvelupaketti. Game Boy Advancen Metroid Fusion on sensijaan myynyt 100.000 kappaletta samalla aikavälillä.

Fusion on jo kaupoissa Euroopassa, mutta Primea saamme odottaa ainakin ensi maaliskuuhun. Lisää pian.

Esa Mäkijärvi