Uutiset

Uutinen

WaveBird paranee entisestään

GameCube Europe -sivuston mukaan Mitsubishi on ilmoittanut, että Nintendo tulee käyttämään tulevissa GameCuben WaveBird -ohjaimissa kyseisen yhtiön 2.9GMz:stä langatonta antennisiru -teknologiaa. Tämän ansiosta WaveBirdit tulevat toimimaan kauempana kuin aikaisemmin, sekä myös patterien elinikä on suurempi kuin aikaisemmilla ohjaimen versioilla.

Lisää asiasta pian!

Guardian Viper
Uutinen

Marion ja Pikminien uudet kujeet

IGN Cube kertoo itsensä Shigeru Miyamoton vahvistaneen Playboy-lehden japanilaisen vastineen sivuilla kahden uutuuspelin olevan kehitteillä. Jep, lehti sisältää muutamia pelejä käsitteleviä sivuja ja niillä Miyamoto kertoo työnimillä Pikmin 2 ja Mario 128 kulkevien nimikkeiden todellakin olevan kehityksessä.

Mitään yksityiskohtia peleistä ei juurikaan ole, mutta Miyamoton mukaan Mario 128:ssa pelaajat tulevat tuntemaan uutuuden tunteen, joka puuttui Super Mario Sunshine -pelistä.

Guardian Viper
Uutinen

Väkivaltaiset pelit pannaan Hondurasissa

Hondurasin pelimarkkinat kokivat kovan kolauksen sikäläisen kongressin päätettyä väkivaltaisten pelien pistämisestä pannaan. Laki astuu voimaan puolen vuoden päästä ja tänä aikana on kauppojen ja levittäjien luovuttava verellä mässäilevien pelien toimittamisesta kuluttajille. Erityisen maininnan epäilyttävästä sisällöstään ovat saaneet esimerkiksi sellaiset PlayStation 2:llakin nähdyt ja myös Suomessa myytävät tuotemerkit kuin Legacy of Kain, Shadow Man ja Turok.
saintbert
Uutinen

Wolverine's Revenge myös GBA:lle

Planet GameCube tiedottaa, että Activision on tuomassa tuoreinta Marvel-lisenssillä varustettua X-Men: Wolverine’s Revenge -peliään myös Game Boy Advancelle.

Wolverine’s Revengeä kehittää GBA:lle Vicarious Visions -pelitiimi, joka on vastuussa samaisen käsikonsolin Tony Hawk’s Pro Skater -sarjasta, sekä GameCuben Star Wars: Jedi Knight II - Jedi Outcast -pelin käännöstyöstä.

Guardian Viper
Uutinen

RARE taskussa, Sega edessä?

Maailmalla liikkuu taas huhuja Microsoftin uusista hankinnoista. Kuiskutellaan että tällä kertaa Microsoftin kelkkaan houkuteltaisiin ei vähempää kuin Sega. Todisteita asiasta ei vielä ole, mutta Tokion pörssi on ottanut huhut tosissaan, sillä Segan osakekurssi lähti huhun levittyä erittäin jyrkään nousuun. Luonnollisesti kumpikaan yhtiö ei ole kommentoinut asiaa.

Pitää myös muistaa että MS & Sega -huhuja liikkui jo viimekesänä. Ja kun muistellaan mitä tapahtui RARE:lle, ei uutista ehkä kannata ohittaa kovinkaan kevyesti.
Wombut
Uutinen

Sega-bundlet loppumassa kesken?

Suomessakin myynnissä oleva Xboxin Sega-bundle uhkaa loppua kesken merkittävimmistä liikkeistä Isossa-Britannissa vielä ennen joulua. Reiluhkosti mainosaikaa TV:ssä käyttänyt joulutarjous käynnistyi 1. marraskuuta ja sen luvataan olevan voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Microsoft ja Sega tuskin kuitenkaan odottivat aivan näin kovaa kysyntää, sillä tarjoushan on nimenomaan joulumyyntiin suunnattu ja myyjät tuskin haluaisivat myydä eioota asiakkailleen näin joulun alla.
Hakkiz
Uutinen

Mediaa Quaken GBA-versiosta

Planet GameCube on julkaissut sivuillaan kaksi videota ja lukuisia ruutukaappauksia Game Boy Advancen tulevasta Quake -pelistä, joka ei varmaankaan enempää esittelyjä kaipaa.

Mikäli olet miettinyt miltä kyseinen teos mahtaa näyttää kannettavalla käsikonsolilla, kannattaa käydä katsomassa itse tältä sivulta, jolta kyseiset ruudut ja videot löytyvät.

Guardian Viper
Uutinen

Crazy Taxi kaahailee Game Boy Advancelle

Gamers.com-sivuston mukaan THQ ja Sega ovat tuomassa Game Boy Advancelle myös uuden Crazy Taxi -pelin, aiemmin ilmoitetun Jet Set Radio -pelin lisäksi.

Crazy Taxi: Catch a Ride -niminen kaahailu tulee sisältämään 4 kuskia ja taksia, 9 pelimoodia sekä kaksi uutta kaupunkia. Pelissä tulee varmasti olemaan kaikille haastetta tarpeeksi, sillä mukana on 5 eri vaikeustasoa.

Guardian Viper
Uutinen

Square Enixiltä peli GameCubelle

Cube Europe ja Cube Nation raportoivat, että hiljattain muodostettu Square Enix -pelitalo on työstämässä Parasite Eve Rebirth -peliä GameCubelle ja PlayStation 2:lle. Kyseinen peli tulee olemaan suoraa jatkoa PSOnella nähdylle kahdelle Parasite Eve -tittelille ja mukana on tietojen mukaan ainakin innovatiivinen taistelusysteemi, digitalisoitu ääninäyttely ja uskomaton grafiikka.

Hyvää joutuu kuitenkin aina odottamaan. Parasite Eve Rebirth nähdään Japanissa vasta ensi vuoden loppupuolella. Eurooppa ja Yhdysvallat saavat odotella aina vuoden 2004 alkuun saakka.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Ikaruga-nettisivu avattu

Infogrames ja Treasure ovat avanneet japaninkielisen nettisivun odotetulle Ikaruga-räiskintäpelille, joka julkaistaan GameCubelle Japanissa 16. päivä marraskuuta. Osoitteesta Ikaruga-atari.net löytyy mm. Treasuren alkuperäistä taidemateriaalia pelistä ja mahdollisuus laittaa omia Ikarugan piste-ennätyksiään erityiselle ranking-listalle.

Infogrames on vihjaillut pelin mahdollisesta Euroopan ja Yhdysvaltojen julkaisusta, mutta ainakaan toistaiseksi mitään konkreettista ei ole vielä vahvistettu. Lisää pian.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Sega Sports -pelit nyt myös Eurooppaan

Pelit-lehden mukaan Infogrames on vahvistanut julkaisevansa Sega Sports -sarjan pelejä Euroopassa ensi kevään aikana. Maalis-huhtikuun aikana päivänvalon näkevät pelit NBA2K3, NFL2K3 ja NHL2K3. Kaikki edellämainitut urheilutittelit julkaistaan GameCubelle, Xboxille ja PlayStation 2:lle.

Sega Sports -pelit ovat Yhdysvalloissa saavuttaneet kriitikkojen keskuudessa suuren suosion erinomaisen toteutuksensa ansiosta. Infogramesin ansiosta nyt myös me Eurooppalaiset saamme nauttia laadukkaasta Segan urheiluviihteestä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

GameCube Game Boy Player -yksityiskohtia

GameSpot kertoo Nintendo of American paljastaneen uutta tietoa tulevasta GameCube Game Boy Player -lisälaitteesta, jolla voidaan pelata Game Boy Advancen, sekä sen edeltäjien pelejä televisioruudulla.

Laite asennetaan GameCuben pohjaan, ja paketti sisältää myös boottauslevykkeen, joka täytyy laittaa pyörimään GameCubeen ennen GCGB Playerin käyttöä.

Guardian Viper
Uutinen

Jet Set Radio saa jatkoa Game Boy Advancella

GameSpot tiedottaa THQ:n ja Segan ilmoittaneen tuovansa Game Boy Advancelle Jet Set Radio -pelin. Peli on sarjan kolmas osa, jonka edeltäjät ollaan nähty Segan Dreamcastilla ja Microsoftin Xboxilla.

Pelissä tulee olemaan edeltäjistään tuttu tehtäväpohjainen yksinpeli, jossa pelaajat voivat rullaluistella ympäri kaupunkeja maalaillen graffitteja ja vältellen poliiseja sekä kilpailevia jengejä. Mukana on myös 5 multiplayer-moodia, joihin lukeutuu Out Tag, Turf Wars, Jet, Throw Down ja Tricky.

Guardian Viper