Petri Kataja

Petri Kataja kuvatus

Pelejä on pelattu iät ja ajat. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Mystical Ninja Starring Goemon, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, EarthBound ja Red Dead Redemption II.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

3DS:n Tales of the Abyss myöhästyy parilla viikolla

Namco Bandain Tales of the Abyss -roolipeli myöhästyy parilla viikolla aiemmin ilmoitetusta päivämäärästä. 3DS-pelin uusi julkaisupäivä Euroopassa on nyt 25. päivä marraskuuta.

3DS:lle ilmestyvä Tales of the Abyss on uusversio PlayStation 2:lle ilmestyneestä samaa nimeä kantaneesta pelistä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun nimike nähdään Euroopassa, sillä sen kotikonsoliversio ei koskaan saapunut tälle markkina-alueelle.
Petri Kataja
Uutinen

Sininen Wii-bundle saapuu syksyllä Mario ja Sonic seuranaan

Nintendo on julkistanut tuovansa uuden konsolipaketin markkinoille tänä syksynä. Paketista löytyvä Wii on saanut uuden värikerraston, sillä kyseisen bundlen konsoli on sininen. Itse laitteen, ohjaimen ja johtojen lisäksi mukana saapuu Mario And Sonic At The London 2012 Olympic Games -urheilupeli.
Petri Kataja
Uutinen

Zelda: Skyward Swordista esitteillä alkuvideo

The Legend of Zelda: Skyward Swordista on julkistettu viimeisimpien viikkojen sisään huomattavan paljon videomateriaalia. Sama trendi näyttää jatkuvan vieläkin, sillä nyt ihmeteltävänä on ensi kuussa kauppoihin saapuvan pelin alkuvideo ja muutama muu juuri julkaistu filminpätkä.
Petri Kataja
Uutinen

Sotilaita ja kissoja Nintendon latauspalveluihin

Tällä viikolla Nintendon latauspalveluihin ilmestyy kolme uutta nimikettä.

3DS:n Virtual Consolen pelikirjasto laajenee vähemmän tunnetulla Catrap-nimikkeellä. Pelissä ohjataan kahta kissamaista hahmoa läpi eri kenttien, jotka on tarkoitus tyhjentää vastaantulevista hirviöistä. Hahmot työntävät palikoita eri suuntiin ja hyppivät niiden päällä sadassa eri kentässä. Kyseessä lienee ensimmäinen peli, jossa pelitilannetta voi kelata taaksepäin, esimerkiksi tehtyjen virheiden korjaamiseksi.
Petri Kataja
Uutinen

Uusissa Zelda-trailereissa romanssinpoikanen ja miekkailua

Marraskuussa kauppojen hyllyille ilmestyvästä The Legend of Zelda: Skyward Swordista on päästetty verkkoon uusia trailereita. Uudet videonpätkät esittelevät Linkin harjoittelemassa miekankäyttöä, sekä viettämässä aikaa Zeldan kanssa. Tarjolla on lisäksi Japanin markkinoille tarkoitettu puolitoistaminuuttinen esittelyfilmi.
Petri Kataja
Uutinen

Professor Layton vs. Ace Attorneystä tekstitetty traileri

Nintendon 3DS-käsikonsolille kehitettävästä Professor Layton vs. Ace Attorney -pelistä on julkistettu hetki sitten uusi japaninkielinen traileri. Ensi vuoden puolella Japanissa ilmestyvän pelin tuomisesta Eurooppaan ei ole vielä tietoa, mutta englantia ymmärtävien pelaajien iloksi kyseinen traileri on nyt myös tekstitetty fanien voimin.

Level 5:n kehittelemä Phoenix Wrightin ja Hershel Laytonin yhteispeli yhdistää kahden eri pelisarjan hahmot tutkimaan yhteistä tapausta, jossa videossa esiteltyä naista syytetään noidaksi.
Petri Kataja
Uutinen

Sherlock Holmes ratkomaan jäistä arvoitusta 3DS:llä

Nintendon 3DS-käsikonsolille julkaistaan Sherlock Holmesin tähdittämä peli kaikille etsiväntyöstä nauttiville. Nimen Sherlock Holmes and The Mystery of the Frozen City saanut nimike julkaistaan näillä näkymin vuoden 2012 alkupuolella.
Petri Kataja
Uutinen

Wiille loma-aktiviteetteja marraskuussa

Wille julkaistaan yli 50 erilaista aktiviteettia sisältävä Go Vacation -minipelikokoelma marraskuussa. Namco Bandain kehittämässä nimikkeessä eri kilpalajeihin pääsee ottamaan osaa 1-4 pelaajan voimin.
Petri Kataja
Uutinen

Crysis-kehittäjät innoissaan Wii U -konsolista

Crytek-pelistudiolla ollaan innoissaan Nintendon tulevasta Wii U -konsolista. Crysis-peleistä tutuksi tulleen pelistudion Avni Yerli on kertonut äskettäisessä haastattelussa, että yhtiö on kiinnostunut Wii U:sta ja samalla vahvistetaan myös se, että yhtiön hallusta löytyy laitteen kehitysyksikkö.
Petri Kataja
Uutinen

Mega Man Legends 3 -kehittäjän ei annettu jatkaa pelin parissa

3DS-käsikonsolille suunnitellun Mega Man Legends 3:n kehitys lopetettiin viime heinäkuussa monien pelisarjan fanien pettymykseksi. Keiji Inafune, Mega Man -hahmon isä, jätti sarjaa julkaisseen Capcom-peliyrityksen viime vuoden loppupuolella. Hän on kertonut äskettäisessä haastattelussa, että hän olisi halunnut jatkaa työskentelyä sinisen robotin parissa, mutta yhtiö ei hänen kertomansa mukaan kokenut hänen panoksensa olevan tarpeellinen.
Petri Kataja
Uutinen

Square Enixin 3DS-roolipeli esitteillä kuvina ja trailerina

Square Enix kehittelee 3DS-käsikonsolille Bravely Default: Flying Fairy -roolipeliä. Erikoisesti nimetystä tuotoksesta julkistettiin Nintendon 3DS-tapahtuman yhteydessä traileri ja kuvakaappauksia, jonka lisäksi Siliconera-sivusto on saanut jo etukäteen selville, miltä nimikkeen augmented reality -ominaisuudet näyttävät.
Petri Kataja