Petri Kataja

Petri Kataja kuvatus

Pelejä on pelattu iät ja ajat. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Mystical Ninja Starring Goemon, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, EarthBound ja Red Dead Redemption II.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Vitan vapaussota saapuu Eurooppaan kahdessa eri muodossa

Toimintaroolipeli Freedom Wars saapuu Eurooppaan sekä fyysisenä pelipakettina että digitaalisena julkaisuna, kerrotaan PlayStation.Blogissa.

Tarina asettaa pelaajan tulevaisuuteen, jossa saasteet ovat tehneet tuhojaan maapallolle. Eri yhteisöt taistelevat niistä harvoista resursseista, joita planeetalla on enää tarjolla. Menoa vaikeuttaa pelaajan tulilinjallensa ottavat jättimäiset viholliset, joita kaatamaan päästään joko yksin tai moninpelinä maksimissaan kahdeksan hengen voimin.
Petri Kataja
Uutinen

Miekkaa, magiaa ja mäiskettä kolmen hahmon verran Super Smash Bros. -kaksikkoon

Wii U:lle ja 3DS:lle tuloaan tekevä Super Smash Bros. -mätkintä on saanut tänään tukun uusia pelattavia hahmoja. Äsken irti päästetyllä kolmiminuuttisella trailerilla paljastettiin Fire Emblem -sarjasta tuttujen Lucinan ja Robinin ottavan osaa turpasaunoihin. Videolla vilahtaa myös F-Zero-kaahailuista tuttu Captain Falcon, joten myös hänet voi löytää tulevan nimikkeen hahmovalikoimasta.
Petri Kataja
Uutinen

Mortal Kombat X:n Raiden esittäytyy brutaalilla videotrailerilla

Ei liene mikään yllätys, että Mortal Kombat -sarjan hahmovalikoimaan jo alusta asti kuulunut Raiden löytyy myös tulevasta Mortal Kombat X:stä. Ukkosenjumalan uusista tappavista liikkeistä voi saada esimakua juuri julkaistusta klipistä, jossa Raiden ottaa yhteen X-osaa varten luodun täysin uuden Kotal Kahn -taistelijan kanssa.
Petri Kataja
Uutinen

Upouusi Super Smash Bros. -ottelija astuu esille maanantaina

Nintendon Wii U -kotikonsolille ja 3DS-käsikonsolille saapuvan Super Smash Bros. -mäiskinnän uusin hahmolisäys esitellään maanantaina. Erityisen esittelyvideon muodossa paljastettavaa ottelijaa ei ole sarjan peleissä aiemmin nähty, mutta paljon muuta tulevasta ei ole vielä tiedossa.
Petri Kataja
Uutinen

Heavenly Sword -filmi on täynnä taistelua uudella trailerillaan

Heavenly Sword -peliin perustuva Heavenly Sword: The Movie on saanut julkaisupäivänsä, minkä kunniaksi tuotos on esitteillä uudella trailerilla.

Vuonna 2007 PlayStation 3:lle ilmestynyt toimintanimike pyörii nimensä mukaisesti Heavenly Sword -nimisen säilän ympärillä. Elokuvan juoni noudattelee peliä, joten päähahmona myös filmissä nähdään miekanvarteen tarttuva Nariko.
Petri Kataja
Uutinen

The Wolf Among Usin kausi pakettiin ensi keskiviikkona

Episodimaisesti julkaistava The Wolf Among Us näkee uusimman kautensa viimeisen jakson ensi viikolla. Murhan ja korruption saatteleman tarinan päätöksestä on myös päästetty valloilleen traileri, jonka voi katsastaa alta.

Tarkempi päivämäärä Cry Wolf -nimen saaneelle episodille on Euroopassa 9.7. sekä PlayStation 3:n että Xbox 360:n latauskaupoissa.


Petri Kataja
Uutinen

Päivitetty Guacamelee! ja cross-buy-ostoksia Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalveluissa on tarjolla tällä viikolla muun muassa meksikolaista mäiskettä, pyöriviä vyötiäisiä, Pokémoneja piirrettäväksi ja seikkailujen saari. Nyt saatavilla on myös pelijätin ensimmäinen askel cross-buy-pelien maailmaan, sillä Squids Odysseyn yhden version ostamalla saa toisen ilmaiseksi. Ohessa muutama poiminta tarkemmassa tarkastelussa.
Petri Kataja
Uutinen

Mutanttikilpparit ahtautuvat taskuusi

Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat voivat löytyä taskustasi loppukesästä. Activision on nimittäin ilmoittanut tuovansa Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvan lisenssillä ratsastavan pelin 3DS-käsikonsolille.

Magic Pockets -studion kehittelemässä hack-n-slash-pelissä otetaan ohjattavaksi koko kilpparinelikko, joista jokaisella on omat vahvuutensa nopeudesta muita suurempiin hyökkäysvoimiin. Sankarien erikoiskykyjä on myös mahdollista jatkokehittää tarinan edetessä.
Petri Kataja