Petri Kataja

Petri Kataja kuvatus

Pelejä on pelattu iät ja ajat. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Mystical Ninja Starring Goemon, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, EarthBound ja Red Dead Redemption II.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Dragon Age: Inquisition on valmis

Marraskuun lopulla julkaistava Dragon Age: Inquisition on mennyt kultaan, kertoo pelin vastaavana tuottajana toimiva Mark Darrah. Biowaren blogin kautta kerrottu tieto tarkoittaa sitä, että nimike on valmis monistukseen julkaisua varten.
Petri Kataja
Uutinen

Mario ja kumppanit aloittavat mätkeen kotikonsoleilla etuajassa

Tarjolla on ilouutisia Wii U -pelaajille. Euroopan Nintendo on vahvistanut tulevan Super Smash Bros. -mätkintäpelin saapuvan myyntiin viikkoa aiottua aikaisemmin.

Alun alkaen joulukuun viidennelle päivälle kaavailtu peli saapuu Eurooppaan jo 28.11. Aikaistettu julkaisuajankohta tuo mätkinnän markkinoille yhtä aikaa nimikkeen kanssa toimivien Amiibo-figuurien kanssa.

Alta löytyy uuden ajankohdan vahvistava Twitter-viesti.
Petri Kataja
Uutinen

Indiekauhu nostaa niskavillat pystyyn myös PS4:llä

PlayStation 4 -pelaajilla on horisontissa lisää pelättävää, sillä aiemmin muun muassa Xbox Onelle lupailtu Grave on tekemässä tuloaan myös Sonyn konsolille.

Grave on ensimmäisen persoonan nimike, jossa päiväsaikaan tutkitaan aavikon muuttuvia alueita ja yöaikaan koetetaan pysyä elossa hirviöiden keskellä. Apuna monstereita vastaan käytetään erilaisia valonlähteitä tulitikuista taskulamppuihin.
Petri Kataja
Uutinen

Pienen mittakaavan PS4-räiskintä esillä trailerilla

Alun alkaen Wii U:lta tuttu Nano Assault NEO kääntyy PlayStation 4:lle. Mikroskooppisen pieneen mittakaavaan sijoittuva räiskintä nähdään Sonyn konsolilla nimellä Nano Assault NEO-X. Tulevasta versiosta on nyt julkaistu traileri, jonka voi ottaa suurennuslasin alle tutkittavaksi alta.
Petri Kataja
Uutinen

Bayonettaa tuplana Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Huomion keskipisteenä tällä viikolla ovat kuitenkin Wii U:lle perjantaina saapuvat Bayonetta ja Bayonetta 2. Ohessa muutamat poiminnat tarjonnasta.
Petri Kataja
Uutinen

Xbox Onella suunnataan hiljaiseen unien maailmaan

Aiemmin PC:lle ja Macille saapuvaksi vahvistettu Silence - The Whispered World 2 tekee tuloaan myös Xbox Onelle.

Seikkailua ja ongelmanratkontaa sisältävä kakkososa on henkistä jatkoa The Whispered Worldille, joka näki päivänvalon vuonna 2010 PC:llä ja Macillä. Tulevan tuotoksen tarina seuraa orpopoika-Noahia, joka pyrkii pelastamaan pikkusiskonsa matkaamalla unista koostuvassa Silence-maailmassa. Tuleva seikkailu on Daedalic Entertainment -studion ensimmäinen julkaisu konsoleille.
Petri Kataja
Uutinen

Nintendo Direct paljastaa uutta Super Smash Bros.:sta

Nintendo on paljastanut seuraavan Nintendo Direct -presentaationsa aiheen ja ajankohdan. Torstain ja perjantain välisenä yönä päästään seuraamaan Super Smash Bros. -aiheista videoesitystä.

Suomen aikaa yhdeltä yöllä esitettävä Direct-presentaatio pitää ennakkoilmoituksen mukaan 50 välttämättä nähtävää ja uutta asiaa tappelupelistä. Esityksen voi katsoa aikanaa tämän linkin kautta.
Petri Kataja
Uutinen

Kimara Donkey Kong -tasoloikkaa Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla nimikkeillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat.

Lone Survivor: The Director's Cut - Wii U:n uutukainen on kauhunimike, jossa pelaaja pistetään pakenemaan epidemian valtaamasta kaupungista. Selviytymistapa on itse valittavissa, sillä eteenpäin voi joko hiipparoida tai ammuskella, syöden ja leväten tai lääkkeiden voimalla. Traileri.
Petri Kataja
Uutinen

Conan O'Brien hahmoksi Batmanin Lego-seikkailuun

LEGO Batman 3: Beyond Gotham -toimintaseikkailu on saanut omakseen nipun uusia hahmoja. Mukana menossa ovat muun muassa Arrow-televisiosarjan kaarti, Duck Dodgers -piirrettyhahmo, monet sarjakuvasankarit ja hieman yllättäen myös talk show -juontaja Conan O'Brien.

Punatukkainen O'Brien toimii seikkailussa eräänlaisena oppaana, joka perehdyttää pelaajalle eri puolia pelimaailmasta. Virallisen kuvan hahmosta voi nähdä uutisen lopusta.
Petri Kataja
Uutinen

Mega Man ja Monster Hunter ne yhteen soppii

Länsimaihin ensi vuoden alulla saapuva 3DS-peli Monster Hunter 4 Ultimate lainaa varusteita ja vaateparsia muista pelisarjoista. Aiemmin paljastettujen ominaisuuksien listalle voidaan nyt lisätä Mega Man -aiheisia varusteita.
Petri Kataja
Uutinen

The Evil Withinin viimeinen traileri on täynnä kauhua ja punatavaraa

Resident Evil -pelejä työstäneen Shinji Mikamin uusi kauhunystyröitä kutkuttava peli saapuu kauppoihin muutaman päivän kuluttua. Ennen julkaisupäivää ihmeteltäväksi saadaan vielä yksi viimeinen traileri, josta ei verta tai kauhuelementtejä puutu.

Pelaajat päästetään selvittämään massamurhaa etsivä Sebastian Castellanosin kengissä. Kapuloita rattaisiin isketään reilusti muun muassa epäkuolleiden ja lihamyllyjen muodossa. Näistä voi saada paremman kuvan alta löytyvän trailerin kautta.
Petri Kataja