Olli Ouninkorpi
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Ensimmäisen persoonan roguelike-räiskintä STRAFE lykkääntyy toukokuulle.
Ilmaispelattava MMORPG Tera julkaistaan Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle myöhemmin tänä vuonna, vahvisti julkaisija En Masse Entertainment tiedotteessaan.
Blizzard on ilmoittanut tulevista korotuksista Hearthstonen pelin sisäisten ostosten hintoihin Euroopassa. Ratkaisua perustellaan muuttuneella markkinatilanteella.
Englannin Valioliigan Tottenham Hotspurissa pelaava hyökkääjä Harry Kane on valittu EA Sportsin helmikuun kuukauden pelaajaksi.
The Divisionin vuoden pituista taivalta juhlistetaan viikon kestävällä tapahtumalla. Myöhemmin tänä vuonna on tulossa myös kaksi ilmaista laajennusta.
Steepin extreme-talvilajeihin pääsee tutustumaan ilmaiseksi tulevana viikonloppuna kaikilla alustoilla.
Ainakin yhden uuden ajoneuvon sisältävä päivitys julkaistaan No Man's Skyhin myöhemmin tällä viikolla.
Torment: Tides of Numeneran kehittäjä inXile Entertainment on ilmoittanut työskentelevänsä konsoliversioissa esiintyviä suorituskykyongelmia korjaavan päivityksen parissa.
CI Games ilmoitti tänään julkaistussa tiedotteessaan Sniper Ghost Warrior 3:n kokevan jo kolmannen myöhästymisensä.
Deck13 Interactiven kehittämä toimintaroolipeli The Surge julkaistaan loppukeväästä konsoleille ja koneille.
Electronic Arts paljasti They Shall Not Pass -karttapaketin julkaisupäivän tuoreella trailerilla.
NHL 17:n suositun Hockey Ultimate Team -pelimuodon neljännen kilpailullisen kauden kokoonpanovaatimukset pakottavat käyttämään muitakin kuin kultakortteja.
Kahdeksankertainen olympiavoittaja Usain Bolt esiintyy japanilaisella Pokémon Sunin ja Moonin mainosvideolla.
Electronic Arts on paljastanut ensimmäiset tiedonjyvät kolmesta uudesta Battlefield 1:n karttapaketista nimien ja lyhyiden kuvausten muodossa.
Joukkoliikenteeseen keskittyvä Mass Transit tulee olemaan Cities: Skylinesin neljäs laajennuspaketti.