Olli Ouninkorpi
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Bulgarialaisen Haemimont Gamesin seuraava tuotos on kaupunkien rakentelun avaruuteen vievä Surviving Mars.
Ensimmäisen osan sisältöä reippaasti kierrättävä Yo-kai Watch 2 on yhä varsin kelvollinen lasten rooliseikkailu.
Argentiinalainen jalkapallolegenda Diego Maradona ja japanilainen pelikehittäjä Konami ovat sopineet riitansa.
Blizzard on paljastanut Overwatch-verkkoräiskintänsä tavaralaatikoiden sisältöön vaikuttavat todennäköisyydet.
Avoimen maailman verkkoräiskintä Tom Clancy's The Division avaa ovensa kaikelle kansalle tulevana viikonloppuna.
Joukkuepohjaista Overwatch-räiskintää on pelannut yli 30 miljoonaa virtuaalitaistelijaa, ilmoitti kehittäjä Blizzard pelin virallisella Twitter-tilillä.
Sony on julkistanut kuukausimaksullisen PlayStation Plus -verkkopalvelunsa toukokuun tarjonnan.
Tutkimusmatka Un'Goron viidakkoon on yllätyksetön ja yksitoikkoinen.
Frontier Developments ilmoitti tänään kahden nimikkeensä tulevista fyysisistä painoksista.
Electronic Artsin vuosittain ilmestyvän jalkapallopelisarjan tuorein painos FIFA 17 saapui tänään ladattavaksi EA Accessiin.
Kaksi uutta AAA-pelien työstämiseen keskittyvää Ubisoftin studiota avaa ovensa Euroopassa myöhemmin tänä vuonna.
Helmikuun lopussa julkaistun Torment: Tides of Numeneran ensimmäinen suorituskykyongelmiin keskittyvä päivitys julkaistiin tänään PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.
Niin Segan, Microsoftin kuin Electronic Artsinkin johtotehtävistä tuttu Peter Moore jätti eilen hyvästit pelialalle kirjeen ja muisteluvideon muodossa.
Nintendo paljasti Splatoon 2:n julkaisupäivän viime yön Nintendo Direct -lähetyksessä.
Autopallopeli Rocket Leaguen viime vuoden kesäkuussa julkaistu fyysinen painos on yltänyt miljoonan kappaleen myynteihin.