Jaakko Herranen

Profile picture for user Jaakkimo

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Unchartedin elokuvasovitus sai uuden käsikirjoittajan

Pidemmän aikaa kehityslimbossa pyörinyt Uncharted-elokuvaprojekti on saanut uuden käsikirjoittajan.

Nathan Draken elokuvadebyytin kynäilee näillä näkymin Joe Carnahan. Miehen meriittilistalta löytyvät esimerkiksi The Grey, Smokin' Aces sekä The A-Team. Carnahan olisi muutoin valmis toimimaan myös Uncharted-projektin ohjaajana, mutta ensi vuonna ilmestyvä ohjaustyö Bad Boys 3 estänee moiset suunnitelmat. 

Jaakko Herranen
Uutinen

Rainbow Six Siege muuttuu viikonloppuna ilmaispelattavaksi Xbox Onella

Ubisoft heittäytyy tulevana viikonloppuna anteliaaksi heittämällä Rainbow Six Siege -räiskintäänsä Xbox Liven kultajäsenille ilmaispelattavaksi.

Moninpeliin painottuva Rainbow Six Siege tarjoilee varsin mellevän kattauksen normaaliräiskintöjä taktisempaa sodankäyntiä. Yhteenotot käydään pääsääntöisesti sisätiloissa, jolloin yhteistyö ja kommunikaatio nousevat poikkeuksellisen suureen rooliin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Remedyn seuraava projekti paljastui CrossFire 2 -räiskinnäksi

Remedyn seuraava suuremman mittaluokan projekti on paljastunut ChinaJoy 2016 -tapahtuman yhteydessä. Espoolaisstudio työstää CrossFire 2 -räiskintää yhteistyössä Etelä-Korealaisen Smilegaten kanssa.

Alkuperäinen CrossFire debytoi Aasian markkinoilla vuonna 2007. Ilmaisräiskintä onkin sittemmin saavuttanut erityisesti Itä-Aasian markkinoilla reilusti suosiota, mutta länsimainen menestys on tästä huolimatta jäänyt vähäiseksi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pokémon GO Plus -lisälaitteen julkaisu viivästyy

Megamenestys Pokémon GO:n kylkiäisiksi kaavailtu, ranteeseen kiinnitettävä Plus-lisälaite viivästyy uumoillusta heinäkuun julkaisustaan.

Reilun 40 euron hintaisen Pokémon GO Plus -laitteen avulla taskumonnien pyydystämisen lupaillaan olevan entistä helpompaa, sillä puhelinta ei tarvitse kaivaa taskusta jokaista Rattataa tai Drowzeetä varten. Nintendo ei kerro viivästykselle selkeää syytä, mutta uuden tiedon valossa laite saapuu kauppoihin syyskuun lopussa.

Jaakko Herranen
Uutinen

WWE-pomo saapuu jälkikasvuineen WWE 2K17 -kehään

Säännöllisesti kehävierailujakin tehnyt WWE-pomo Vince McMahon jälkikasvuineen saapuu osaksi WWE 2K17:n massiivista hahmorepertuaaria.

Vauhdikkaan perheen mukanaolon paljasti tytär Stephanie McMahon Twitterissä. Edellä mainittujen lisäksi mukaan on kelpuutettu Stephanien isoveli Shane McMahon. Kolmikon mukanaolo kasvattaa entisestään WWE 2K17:n jo valmiiksi valtaisaa hahmokaartia. Mukana on yhteensä liki 200 showpainijaa lukuisilta eri vuosikymmeniltä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Huhut liikkuvat villeinä Nintendon NX-konsolin ympärillä – kannettava laite käyttää pelikasetteja

Eurogamerin useat eri lähteet ovat saaneet mahdollista vihiä Nintendon tulevan NX-konsolin tiimoilta. Huhujen mukaan luvassa on täysin uudenlainen näkemys kotikonsolista.

Vielä toistaiseksi koodinimellä NX kulkeva projekti on sangen omaperäinen kannettavan laitteen ja kotikonsolin hybridi. Laite sisältää suurehkon näytön, jonka molemmin puolin löytyy irroitettavat ohjaimet. NX:llä voisi siis pelata kätevästi tien päällä tai vaihtoehtoisesti myös kotona, sillä laitteen saa yhdistettyä suoraan myös siihen olohuoneessa jököttävään televisioon.

Jaakko Herranen
Uutinen

Loikkaa uuden South Park -pelin kulisseihin tuoreella esittelyvideolla

Supersankarimaailmaan loikkaava South Park: The Fractured But Whole esittäytyy tuoreella, uutta pelikuvaa sisältävällä videolla.

Vajaan kahdeksan minuutin mittaista videoesittelyä luotsaavat itseoikeutetusti South Park -sarjan luojat Matt Stone sekä Trey Parker. Kaksikko kertoilee esimerkiksi kuinka jatko-osan luomisprosessi lähti aikoinaan liikkeelle. Myös päivitetty ja entistä taktisempi taistelususysteemi saa videolla reilusti huomiota.

Jaakko Herranen
Uutinen

Blue Beetle ja Wonder Woman liittyvät Injustice 2:n hahmokaartiin

Injustice 2 -mätkintää työstävä NetherRealm Studios vahvisti kaksi uutta vahvistusta pelinsä värikkääseen hahmorepertuaariin.

Mukaan karkeloihin liittyvät Mystery Men Comics -sarjakuvassa vuonna 1939 ensiesiintymisensä tehnyt Blue Beetle sekä pari vuotta myöhemmin debytoinut Wonder Woman. Ihmenainen nähtiin myös alkuperäisessä Injustice-pelissä, sinisen koppakuoriaisen ollessa täysin uusi tuttavuus Injusticen tarjoamilla turpakäräjillä.

Jaakko Herranen