Jaakko Herranen

Profile picture for user Jaakkimo

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Pullukan putkimiehen urheilu-ura jatkuu Mario Sports Superstarsissa

Nintendon ikoninen maskotti Mario ehtii alituisen prinsessan pelastamisen ohella myös harrastamaan astetta tervehenkisempiä lajeja. Nyt putkimies on päättänyt loikata kerralla useampien eri urheilulajien pariin.

Mario Sports Superstars heittää tutut hahmot kokeilemaan siipiään esimerkiksi jalkapallon, baseballin, tenniksen, golfin kuin ratsastuksenkin parissa. Kahinoihin voi loikata joko yksin, porukalla samalta sohvalta tai erilaisten verkkopelimuotojen muodossa.

Nintendo 3DS:lle ilmestyvä Mario Sports Superstars julkaistaan ensi kevään aikana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Suunnittele ikiomia Super Mario -kenttiä myös 3DS:llä

Super Mario Maker tekee tuloaan myös Nintendon 3DS-käsikonsolille.

Viime vuonna Wii U:lla julkaistu Super Mario Maker -rakentelupeli seurailee pelimekaanisesti hyvin tuttuja polkuja, joskin kenttien jakaminen verkon välityksellä on jouduttu karsimaan 3DS-versiosta. Pelaajien ladattavaksi on onneksi heitetty muutamia ennalta valittuja Wii U:lla kyhättyjä tuotoksia. Uusista ominaisuuksista mainittakoon kenttien rakentelu kaverin kanssa langattoman verkon kautta.

Nintendo 3DS:n Super Mario Maker julkaistaan joulukuun 2. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Huonoja uutisia Gran Turismo Sportia odotteleville – kaahailemaan päästään vasta ensi vuonna

Uusinta Gran Turismo -peliä odottaneille on tarjolla ikäviä uutisia: marraskuulle uumoiltu Gran Turismo Sport viivästyy aina ensi vuoteen saakka.

Gran Turismo -pelien luoja ja Polyphony Digitalin perustaja Kazunori Yamauchi puheli aiheen tiimoilta PlayStation Blogissa. Vaikea lykkäyspäätös tehtiin marraskuisen julkaisupäivän lähestyessä hitaasti mutta varmasti. Yamauchin mukaan kehittäjätiimi ei halua minkään asteisia kompromisseja kunnianhimoiseen visioonsa, ja siksi viimeistelytyö viekin suunniteltua kauemmin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Minecraft laajeni maksuttomalla, pelaajat toisiaan vastaan asettavalla päivityksellä

Minecraftin konsoliversio on saanut pelaajien keskinäisiin kahinoihin keskittyvän, maksuttoman laajennuksen.

Tumble-pelimuoto asettaa pelaajat toisiaan vastaan yhden palikkakerroksen paksuiselle areenalle. Taistelukentän alapuolella odottaa välittömästi turmioon vievä laavalammikko, joten tippuminen ei ole lainkaan suositeltavaa. Kokemusta voi laajentaa lisäksi maksullisella Battle Map Pack -karttapaketilla.

Tumble-moodi ilmestyi tänään PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle sekä Xbox Onelle.

Jaakko Herranen
Uutinen

The Witcher 3: Wild Huntin Game of the Year -painos sai näyttävän julkaisutrailerin

Puolalainen CD Projekt RED on saanut The Witcher 3: Wild Hunt -seikkailunsa pakettiin myös laajennusten osalta. On siis sangen oivallinen aika niputtaa kaikki sisältö samoihin kansiin Game of the Year Edition -versioksi.

The Witcher 3: Wild Hunt – Game of the Year Edition sisältää varsinaisen pääpelin lisäksi reilusti kehuja keränneet Hearts of Stone- ja Blood and Wine -laajennukset. Noiturin kolmannen tulemisen GOTY-paketti tarjoileekin roolipelaamista kymmeniksi, ellei sadoiksi tunneiksi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Reilun puolen tunnin siivu Final Fantasy XV -pelikuvaa

Square Enix on julkistanut reilun puolen tunnin mittaisen pelikuvapätkän tulevasta Final Fantasy XV -seikkailustaan.

Final Fantasy XV:n ohjaaja Hajime Tabata paljasti viime viikolla, että avoimen maailman samoilu muuttuu pelin puolivälissä astetta suoraviivaisemmaksi tarinan noustessa tärkeämpään rooliin. Tästä huolimatta Final Fantasy XV:n luvataan lohkaisevan elämästä noin 50 pelitunnin siivun.

Jaakko Herranen
Uutinen

Vihaiset linnut palaavat valkokankaille vielä toistamiseen

Suomalaisen Rovion ja Sony Picturesin työstämä Angry Birds -elokuva on niittänyt valkokankailla sen verran menestystä, että jatkoa on luvassa.

Rovion toimitusjohtaja Kati Levorannan mukaan Angry Birds -brändi elää ja voi edelleen vallan mainiosti. Äkäisten lintujen suosiosta kertoo niin elokuvan kuin pelienkin menestys. Pelkästään The Angry Birds Movie on niittänyt maailmanlaajuisesti liki 350 miljoonan dollarin lipputulot. Tulevaisuudessa siintää luonnollisesti myös uusia pelisovituksia aiheen tiimoilta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Phoenix Wrightin paluu näytillä prologin ja pelattavan demon verran

Kaikkien rakastama Phoenix Wright on tekemässä paluuta uuden Spirit of Justice -pelinsä myötä. Nyt tuoreinta oikeussalidraamaa voi testata demon verran.

Nintendo 3DS:n eShopista löytyvä Phoenix Wright: Ace Attorney - Spirit of Justice -maistiainen tarjoilee kokonaisen alkuasetelmia setvivän lakitupataistelun, jossa Phoenix Wrightiä vastaan asettuu mystinen Rayfa-papitar.

Phoenix Wright: Ace Attorney - Spirit of Justice julkaistaan Nintendo 3DS:llä syyskuun 8. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Vietä viikonloppu kaahaillen - Forza Motorsport 6 tarjolla ilmaiseksi

Microsoft heittäytyy tulevana viikonloppuna anteliaaksi heittämällä vuosi sitten ilmestyneen Forza Motorsport 6:n ilmaispelattavien nimikkeiden joukkoon.

Turn 10 Studiosin kiitosta kerännyt kaahailu on kokonaisuudessaan kultajäsenten ulottuvilla 450 auton ja 26:n eri lokaation kera, saavutuksia unohtamatta. Koko kauneus rullaa 1080p-resoluutiolla ja sulavalla 60 ruudun sekuntivauhdilla. Myös eteneminen tallentuu normaalisti, mikäli Forza 6:n pariin tekee mieli palata vielä myöhemmin.

Jaakko Herranen