Jaakko Herranen

Profile picture for user Jaakkimo

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Massiivinen mobiilihitti Hill Climb Racing palaa moninpelin ja hahmokustomoinnin kera

Kempeleessä majaileva Fingersoft on tuomassa jatkoa muutaman vuoden takaiselle, mobiilipuolella suurmenestykseen kohonneelle Hill Climb Racing -hitilleen.

Hill Climb Racing 2 sekoittaa soppaa monipuolisesti kustomoitavilla hahmomalleilla sekä kilpailulllisella moninpelillä. Pelaaja voi myös järjestää yksityisiä kilpa-ajoturnauksia. Päristelemään päästään peräti 30 eri kentällä, maisemien muuttuessa matkan varrella. Myös ensimmäisestä pelistä tuttu seikkailumoodi on luonnollisesti edelleen mukana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Mario kirmailee Applen mobiililaitteille vielä ennen pahimpia jouluruuhkia

Nintendo on vahvistanut Super Mario Run -mobiilipelinsä ilmestyvän vielä ennen joulunpyhiä.

Super Mario Run marssittaa Nintendon ikonisen putkimiehen vihdoinkin myös puhelimille ja tableteille. Tällä kertaa kontrollit on tosin pidetty hyvin simppeleinä, sillä Marion loikkia ohjastetaan mobiililaitteen ruutua näpäyttämällä. Visuaalisesti Super Mario Run noudattelee New Super Mario Bros. -peleistä tuttua graafista tyyliä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Nintendon Miitomo-mobiilisovellus julkaistiin myös Suomessa

Nintendo on saanut suositun Miitomo-mobiilisovelluksensa julkaistua vihdoin myös Suomen kamaralla.

Miitomo antaa käyttäjiensä luoda oman Mii-hahmon. Sen oman tutun Miin saa siirrettyä sovellukseen kätevästi myös Wii U:lta tai Nintendo 3DS:ltä. Kun oma hahmo on luotuna, voi tälle ryhtyä haalimaan kavereita. Sosiaalisuuteen kannustava sovellus yhdistää ihmisiä hassunhauskojen kysymysten keinoin, ja lämminhenkisen rupattelun tulisi kehittyä liki vahingossa.

Jaakko Herranen
Uutinen

GTA Online heittää uudessa laajennuksessaan Tron-vaihteen silmään

Rockstar jatkaa ahkerasti päivittämänsä GTA Onlinen laajentamista. Tällä kertaa PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle tarjoillaan Disneyn Tron-elokuvien henkeä huokuvaa sisältöä.

Futuristista Nagasaki Shotaro -moottoripyörää päästään testaamaan upouudessa Deadline-pelimuodossa. Deadline heittää neljä urheaa peluria Shotaro-pyöriensä selkään tarkoituksenaan vältellä menopeleistä jälkeen jääviä valovanoja. Mukana on erikoiskykyjä buustista ajan hidastukseen sekä hyppyyn saakka.

Jaakko Herranen
Uutinen KonsoliFIN tien päällä

Youtube Creator Day 2016

Sisällön tuottaminen Youtube-palveluun, kavereiden kesken "tubettaminen" on kohonnut viime vuosien aikana hurjan suosituksi aktiviteetiksi erityisesti pelaajien keskuudessa. Myös KonsoliFIN on kohottanut hiljalleen päätä videomuotoisen sisällöntuottamisen saralla.

Jaakko Herranen
Uutinen

N7-päivän saldona myös upouusi Mass Effect Andromeda -traileri

Bioware on julkaissut varsin näyttävän ja suuren tieteisseikkailun henkeä huokuvan Mass Effect Andromeda -videomaistiaisen.

Perinteisen N7-päivän kunniaksi julkaistu traileri keskittyy aiempaa yksityiskohtaisemmin Mass Effect Andromedan tarinapuoleen. Eeppiseksi kasvavan juonikuvion keskiössä puuhastelevat sisaruspari Sarah ja Scott Ryder, onpa mukaan saatu myös kaksikon isäpappa Alec. Kolmikon ääninäyttelijöinä kuullaan Fryda Wolffia, Tom Taylorsonia sekä Clancy Brownia.

Jaakko Herranen
Uutinen

NES-klassikko Blaster Master saa ensi vuonna retrohenkistä jatkoa

80-luvun lopussa vanhalla kunnon Nintendo Entertainment System -konsolilla julkaistu Blaster Master on tekemässä paluuta uuden 3DS-nimikkeen voimin.

Liki 30 vuotta vanha alkuperäinen Blaster Master toimii myös Zero-lisänimeä kantavan uuden pelin kivijalkana. Räiskintää väritetään tästä huolimatta uudenkarheilla pelimekaanisilla kikoilla sekä ennennäkemättömillä alueilla ja pomotaisteluilla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Mystinen Akuma liittyy Street Fighter V:n mätkintäkarkeloihin

Demonimainen Akuma liittyy lähitulevaisuudessa Street Fighter V:n taistelijarepertuaarin jatkoksi. Hahmolla kiusoiteltiin Red Bull Battlegrounds -turnauksen päätteeksi.

Japanissa myös Goukina tunnettu Akuma teki ensiesiintymisensä Super Street Fighter II Turbo -mätkinnässä vuonna 1994. Sittemmin hyvin pitkälti Kenin ja Ryun taistelutyyliä muistuttavalla taktiikalla mittelevää Akumaa on nähty säännöllisesti myös sarjan muissa peleissä.

Jaakko Herranen