Jaakko Herranen

Profile picture for user Jaakkimo

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Karmiva Resident Evil 7 -demo tekee tuloaan myös PC:lle ja Xbox Onelle

Jo useampaan otteeseen PlayStation 4:llä laajentunut Resident Evil 7 -demo on tekemässä piakkoin tuloaan myös Xbox Onelle sekä PC:lle, kertoo kehittäjä Capcom.

Kesäkuisten E3-messujen jälkimainingeissa PS4:lle ilmestynyt pelattava demo on sittemmin laajentunut jo kahteen otteeseen paljastaen aina hieman lisää karmivan kartanon salaisuuksia. Midnight-nimellä kulkeva viimeinen päivitys julkaistiin viime viikonloppuna. Säikyttely tukee myös PlayStation VR -virtuaalikakkuloita.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sega suunnittelee useampia lisensseihinsä perustuvia tv-sarjoja ja elokuvia

Japanilaisjätti Sega pyrkii hyödyntämään useita peleihinsä perustuvia lisenssejä myös television ja elokuvien puolella.

Varietyn mukaan Segan ja Hakuhodo DY Holdingsin omistama Stories International on lyönyt hynttyyt yhteen Circle of Confusion -tuotantoyhtiön kanssa. Jälkimmäisen meriittilistalta löytyy tuotantoportaan tehtävät esimerkiksi Fear of the Walking Deadin, Powersin sekä juuri startanneen Dirk Gently -sarjan parissa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ni No Kuni II: Revenant Kingdom sai uuden trailerin – julkaisu varmistui ensi vuodelle

Level-5:n työstämä Ni No Kuni II: Revenant Kingdom on saanut PlayStation Experience -tapahtuman yhteydessä uunituoreen trailerin.

Parin minuutin mittaisella videolla käydään pääasiassa läpi Ni No Kuni II:n tarjoamia tarina-asetelmia, mutta tarjolle on heitetty myös silmäys varsinaita pelikuvaa. Alkuperäistä seikkailua yhteistyössä Level-5:n kanssa työstänyt japanilainen animaatiostudio Ghibli ei ole tällä kertaa mukana kehitystyössä, vaikkakin visuaalinen anti tuo edelleen vahvasti mieleen legendaarisen studion elokuvat.

Jaakko Herranen
Uutinen

Odotettu Crackdown 3 julkaistaan ensi vuoden aikana

Reilut pari vuotta sitten julkistettu Crackdown 3 on tarkoitus tuoda kauppoihin ensi vuoden aikana, mikäli Microsoft Studiosin Dave Johnsonia on uskominen.

Johnsonin mukaan Crackdown 3:n julkaisuajankohtaa ei ole kuitenkaan lyöty vielä lukkoon, ja peli saattaa päätyä kauppoihin jopa reilusti ennen loppuvuotta. Crackdown 3:n oli tarkoitus olla pelaajien ulottuvilla jo kuluvan vuoden aikana, mutta seikkailun kampanjapuolen työstäminen vaati loppupeleissä lisää kehitysaikaa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Legendaarinen MechWarrior-sarja saa viidennen osansa vuonna 2018

Kanadalainen Piranha Games on paljastanut työstävänsä jatkoa legendaariselle MechWarrior-räiskintäsarjalle.

MechWarrior 5: Mercenaries heittää pelaajan tuttuun tyyliin hektiselle sotatantereelle jättimäisen robotin puikkoihin. Luvassa on täysin yksinpeliin painottuva räiskintä, jossa pelaajan valinnoilla ja lähestymistavalla tulee olemaan suuri merkitys. Aiheen tiimoilta saatiin jo useamman minuutin mittainen videomaistiainen, pelin kehitystyön ehdittyä toistaiseksi pre-alpha-vaiheeseen saakka.

Jaakko Herranen
Uutinen

Nintendo julkaisi kaksin kappalein uusia The Legend of Zelda: Breath of the Wild -videoita

Nintendo on esitellyt The Game Awards -gaalan yhteydessä ensi vuonna ilmestyvää The Legend of Zelda: Breath of the Wild -peliään.

Videomaistiaiset tarjoilevat niin perinteisempää trailerintynkää kuin myös Nintendon Bill Trinen ja Nate Bihldorfin seikkailua pelin tarjoamassa, hulppean kokoisessa avoimessa maailmassa. Nähdäänpä ensiksi mainitulla myös vilaus tämänkertaisesta Zelda-prinsessastakin. Pelikuva on napattu Breath of the Wildin Wii U -versiosta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Areenaräiskintä Gigantic avautuu kaikkien testattavaksi PC:llä ja Xbox Onella

Areenaräiskintöjen ruuhkaisille markkinoille halajava, Motiga-studion työstämä Gigantic loikkaa kaikille avoimeen testivaiheeseen joulukuun alkupäivinä.

Tarjolle heitetään kolme moninpelikarttaa sekä 16 sankarista koostuva, viikoittain vaihtuva hahmoruletti. Jokaisen sankarin uniikki kykyvalikoima vaatii erilaisten pelityylien omaksumisen omasta hahmovalinnasta riippuen. Viiden hengen tiimien tarkoituksena on saada vastustajajoukkueen Guardian-hirviö pois päiviltä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Indiehitti Stardew Valley julkaistaan vielä kuluvan vuoden aikana myös konsoleille

Vuoden alkupuolella PC-puolella julkaistu Stardew Valley saapuu joulukuussa myös PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle. Onpa suunnitelmissa Nintendo Switch -painoskin.

Yhdysvaltalaisen Eric Barone -indiesuunnittelijan kyhäämässä Stardew Valleyssä seuraillaan toimistotyöstä maaseudun rauhaan pakenevaa päähahmoa. Pelaajan kontolle jää huolehtia protagonistin ajankäytöstä ja energiankulutuksesta. Kunnianhimoisena tavoitteena olisi saada aikaiseksi menestyvä maatila, toimivan parisuhteen perustamista unohtamatta.

Jaakko Herranen