Jyri Jokinen

Profile picture for user jryi

Yli kahdenkymmenen vuoden ajan peliarvosteluja, blogeja ja artikkeleita kirjoittanut peliharrastaja. Kiinnostunut erityisesti bisneksestä ja teknologiasta myös videopelialan ulkopuolella.

Jyri liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2005. Alkuun hän toimi lähinnä arvostelijana, pukaten ulos satunnaisen artikkelin ja huikeat kolme uutista. Vuonna 2011 Jyri oli yhdessä Paavin ja Tontsan kanssa käynnistämässä KonsoliFIN Podcastia, jota hän isännöikin reilun sadan jakson ajan. Nyt Jyri on sivuston vastaava päätoimittaja, ja koodailee uutta toiminnallisuutta minkä viitsii. Jos tunnet suunnatonta intohimoa Drupal-kehittämiseen ilman korvausta, ota yhteyttä; Jyri tarvitsee jatkuvasti apua.

Siviilissä Jyri harrastaa TV:n katselua, lukemista, kahvakuulan heiluttelua ja matkustelua niin paljon kuin aikaa ja rahaa riittää. Jyrillä on kaksi maisterintutkintoa, tietosuoja-ammattilaisen sertifikaatti ja Museokortti.

Olen myös Mastodonissa

Valitse näytettävät sisältötyypit

Blogi

F2P - vuosikymmenen tärkein peli-innovaatio

Miksi ihmeessä kukaan viitsii valittaa ilmaispeleistä? Kyseessähän on pelaajaystävällisin liikahdus tällä teollisuudenalalla sitten 1980-luvun, sillä nyt vihdoin päästään ostamasta sikoja säkeissä.

Miksi peli maksaa?

Työelämässä pitempään palloilleiden on vaikea välttyä kuulemasta aina silloin tällöin termiä "bisnesmalli". Se on hähmäinen käsite, jota on yritetty määritellä enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Jotain tekemistä sillä on kuitenkin sen kanssa, miten tuotetta myydään ja miten sen hinta määritellään.

Jyri Jokinen
Podcast

KonsoliFIN Retrocast 004: CTR tarkoittaa Crash Team Racingia

Neljänteen osaan ehtinyt Retrocast-sarja muistelee tänään muutamaakin viimeisintä retroiluartikkelia. Jyri, Niklas ja Markus vuodattavat koko laajan asiantuntemuksensa Crash Bandicootista, minkä jälkeen Niklas saa yksinäisenä sutena perustella valintaansa omaksi ensimmäiseksi retrokohteekseen.

Podcast

KonsoliFIN Retrocast 003: Metroid Prime

Jo kolmanteen osaan päässyt KonsoliFIN Retrocast käsittelee tällä kertaa Markus "FelisLeo" Hirsilän hehkuttamaa Nintendo-helmeä, Metroid Primea. Kahden ulottuvuuden vaihtumista kolmeen, ensimmäisen persoonan näkökulmaa tutkiskelupelissä ja naishahmojen mullistavaa merkitystä 90-luvun peli-scenessä ovat pohtimassa myös Jyri "jryi" Jokinen ja Antti-Jussi "maagiset" Heikkilä.

Podcast

KonsoliFIN Retrocast 002: Betrayal at Krondor

Kaikkien aikojen toisessa KonsoliFIN Retrocastissa keskustellaan tällä kertaa vuoden 1993 roolipelitapauksesta, Betrayal at Krondorista. Puhetta johtaa tuttuun tyyliin Jyri "jryi" Jokinen. Mukana keskusteluissa Markus "FelisLeo" Hirsilä sekä Antti-Jussi "maagiset" Heikkilä.

Jutustelua kuunnellessa voi katsoa, minkälaisesta eepoksesta on kyse tiirailemalla oheisen muutaman minuutin tiivistelmän pelimekaniikasta:

Artikkeli Retromuistelot

Tikulla silmään

KonsoliFIN aloittaa uuden juttusarjan pelaajaansa pysyvän jäljen jättäneistä peleistä. Jyri pohjustaa sarjaa.

Jyri Jokinen
Uutinen

Kojima lähtee perustamaan omaa studiota

Erityisesti Metal Gear -sarjasta tuttu Hideo Kojima on virallisesti päättänyt yhteistyön pelijulkaisija Konamin kanssa, ja on perustamassa omaa pelistudiota. Konami antoi lausunnon asiasta japanilaiselle pelisivusto Gamesparkille.

Jyri Jokinen
Artikkeli Peliharrastajan 2015

Netflix

Muistatteko sen ajan, kun kaikki Suomen pikkupojat istuivat kotonaan torstai-iltaisin seitsemän ja kahdeksan välillä katsomassa Ritari Ässää ja seuraavana päivänä koulujen pihoilla kuhistiin siitä, miten K.I.T.T. oli taas ajanut itsekseen ja hyppinyt rekka-autojen yli? No ette tietenkään. Eihän kukaan ole enää vuosikymmeniin antanut tv-lähetysaikojen sanella omaa ajankäyttöään. Sen sijaan nykyään odotetaan sitä, että Netflix julkaisee uuden kauden House of Cardsista, joka ahmitaan yhden viikonlopun aikana. Tai siis muut ahmivat.
Jyri Jokinen
Artikkeli Peliharrastajan 2015

Autiot indiet

Minne katosi Ethan Carter? Ja kaikki muutkin ihmiset koko maailmasta?

Jyri Jokinen
Uutinen

Ensimmäistä pelikuvaa Epicin Paragonista

Sonyn Playstation Experience -tapahtuman avausesityksen päätti Epic Gamesin uusi areenataistelu Paragon. Varhaisversiona kevään 2016 aikana PC:lle ja PS4:lle ilmestyvässä MOBAssa viisihenkiset joukkueet rynnivät toisiaan vastaan puolustustornien ja tietokoneen ohjaamien kätyreiden kansoittaman taistelukentän halki.

Itse pelaaminen tapahtuu kolmannesta persoonasta, mutta taisteluissa avautuvilla keräilykorteilla tuodaan sotimiseen strategista aspektia. Alussa valittavana on viisi hahmoa, valikoimaa kasvatetaan kortteja keräämällä.

Jyri Jokinen
Uutinen

No Man's Sky julkaistaan kesäkuussa 2016

Vaikka jo Paris Games Weekissä esitettiin Rutger Hauerin spiikkaama uusi traileri PS4:lle ja PC:lle ilmestyvästä No Man's Skysta, videon lopussa hyvin nopeasti vilahtava julkaisuajankohta meni monelta ohi (mukaan lukien koko KonsoliFINin toimitus).

Blade Runneria muistuttava teksti ja avaruussotaa, seikkailua ja eksoottisia maisemia vilisevä traileri eivät vieläkään vastaa lopulliseen kysymykseen siitä, mistä pelissä on kyse. Toisaalta nyt ainakin tiedetään, että galaksia pääsee tutkimaan kesäkuussa 2016.

Jyri Jokinen