Jyri Jokinen

Profile picture for user jryi

Yli kahdenkymmenen vuoden ajan peliarvosteluja, blogeja ja artikkeleita kirjoittanut peliharrastaja. Kiinnostunut erityisesti bisneksestä ja teknologiasta myös videopelialan ulkopuolella.

Jyri liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2005. Alkuun hän toimi lähinnä arvostelijana, pukaten ulos satunnaisen artikkelin ja huikeat kolme uutista. Vuonna 2011 Jyri oli yhdessä Paavin ja Tontsan kanssa käynnistämässä KonsoliFIN Podcastia, jota hän isännöikin reilun sadan jakson ajan. Nyt Jyri on sivuston vastaava päätoimittaja, ja koodailee uutta toiminnallisuutta minkä viitsii. Jos tunnet suunnatonta intohimoa Drupal-kehittämiseen ilman korvausta, ota yhteyttä; Jyri tarvitsee jatkuvasti apua.

Siviilissä Jyri harrastaa TV:n katselua, lukemista, kahvakuulan heiluttelua ja matkustelua niin paljon kuin aikaa ja rahaa riittää. Jyrillä on kaksi maisterintutkintoa, tietosuoja-ammattilaisen sertifikaatti ja Museokortti.

Olen myös Mastodonissa

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen E3 2016

Kojima tuo Norman Reedusin ruudulle Death Strandingissa

Sonyn ja uuden Kojima Productionsin uusi peli esiteltiin Sonyn E3-lehdistötilaisuudessa. Norman Reedusin tähdittämän oudon videon lopussa paljastettiin pelin nimi: Death Stranding.

Trailerin perusteella on vaikea edes yrittää arvata, mitä lopullisessa tuotoksessa tehdään, mutta ainakaan Hideo Kojima ei tunnu himmaavan rönsyilevän mielikuvituksensa kanssa.

Lue myös muut E3-aiheiset uutiset KonsoliFINin sivuilta.

Jyri Jokinen
Uutinen E3 2016

Sony Bendin uusi peli on Days Gone

Hiljaiseloa viettäneen Sony Bendin uusin projekti on paljastettu, ensiesittelynsä E3-pressitilaisuudessa saaneen pelin nimi on Days Gone.

Kovasti Walking Deadia muistuttavissa maisemissa moottoripyörällä pärisyttelevä liivimies pakenee ja taistelee zombie-laumaa vastaan. Luonnollisesti julkaisuajankohdasta ei kerrottu vielä mitään.

Lue myös muut E3-uutiset KonsoliFINin koostesivulta.

Jyri Jokinen
Uutinen E3 2016

The Last Guardian sai julkaisupäivän

Moneen kertaan viivästynyt ja kuolleeksikin luultu The Last Guardian sai vihdoin julkaisupäivän, 25. lokakuuta vielä tänä vuonna.

E3-messuilla esitetyssä uudessa trailerissa ei pelistä varsinaisesti opittu mitään uutta, mutta ilmestymispäivän ilmoittaminen antaa uskoa siihen, että pelaajatkin pääsevät Team Icon tuotokseen vielä joskus käsiksi.

Kaikki KonsoliFINin E3-uutiset tämän linkin takana.

Jyri Jokinen
Uutinen E3 2016

Uusi God of War esitelty

Sony käynnisti E3-pressitilaisuutensa vahvasti esittelemällä uuden God of War -pelin.

Lavalla livenä pelatussa pätkässä nähtiin pohjoismaisissa maisemissa seikkaillut sodan jumala poikansa kanssa. Sarvipäisen hirviön lisäksi demossa jahdattiin myös metsän eläimiä ja lopussa vilahti myös lohikäärmeen näköinen eläin.

Julkaisuaikaa ei pelille vielä ilmoitettu.

Jyri Jokinen
Uutinen E3 2016

Lehdistötilaisuuksien aikataulu

Uusien julkistusten ja tärkeimpien uutisten seuraamisen helpottamiseksi KonsoliFIN on koonnut seuraavan aikataulun E3-messut käyntiin potkaisevista lehdistötilaisuuksista.

Huom! Linkit suoriin lähetyksiin alkavat toimia puoli tuntia ennen lähetyksen alkua.

Sunnuntai 12.6.

23:00 EA, suora lähetys

Maanantai 13.6.

05:00 Bethesda, suora lähetys

Jyri Jokinen
Podcast

KonsoliFIN Podcast 170: Tulkoon E3!

Jos ei muuten podcasteja jakseta tehdä, niin ainakin E3:sta kokoonnutaan jauhamaan. Mitä muistetaan viime vuodesta ja mitä odotetaan tältä?

Uutinen

Motorstorm-kehittäjät liittyvät Codemastersiin

Muun muassa MotorStormista ja DRIVECLUBista tunnettu Evolution Studios on löytänyt uuden kodin Codemasters-julkaisijan huomasta.

Codemastersin blogissa julkaistun tiedotteen mukaan tämä yhdistyminen kasvattaa Codemastersin kokemus- ja taitopohjaa, ja tekee näin firmasta johtavan kilpa-ajopelien tuottajan maailmassa. Tarkoituksena on pitää koko entinen Evolutionin tiimi yhdessä ja antaa heidän keskittyä uuden IP:n kehittämiseen.

Jyri Jokinen
Podcast

KonsoliFIN Retrocast 005: Dune oli oikeasti hyvä elokuva!

Viikon retrokäsittelyyn joutui reaaliaikastrategiaklassikko Dune 2, josta jauhamaan kokoontuivat muisteluartikkelin kirjoittajan Jyrin lisäksi myös Dyyni-elokuvaa inhonnut Jaakko ja sekä pelistä että tarinasta sen taustalla mitään tietämätön Niklas. Seurauksena kolmen vartin monologi.

Artikkeli Retromuistelot

Dune 2

Reaaliaikastrategioiden ajan voi katsoa käynnistyneen Dune 2 -pelistä. Monista retropeleistä poiketen ajan hammas ei ole kohdellut sitä turhan kaltoin.

Jyri Jokinen
Uutinen

KonsoliFIN sulkee ovensa (päivitetty)

KonsoliFIN on päättämässä kolmetoista vuotta kestäneen taipaleensa kesäkuun lopussa. Nykyisellä mediakentällä ei ole mahdollista porskuttaa harrastevoimin ilman sponsoritukea.

Jyri Jokinen