Jaakko Herranen

Profile picture for user Jaakkimo

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Insomniac Games työstää Song of the Deep -seikkailupeliä

Ratchet & Clank -sarjasta ja Sunset Overdrivestä vastuussa oleva Insomniac Games loikkaa tulevalla julkaisullaan tyystin uudenlaisiin tunnelmiin. Song of the Deep vie kaksiulotteisen tutkimusmatkailun kokonaan veden alle.

Metroidvania-henkeä huokuvassa Song of the Deepissä ohjastetaan Merryniä, joka pyrkii piskuisen sukellusveneensä avulla löytämään kadonneen isänsä. Meren syvyyksissä vastaan asettuu luonnollisesti monenlaisia vaarallisia otuksia, kinkkisiä arvoituksia unohtamatta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony julkisti helmikuun PlayStation Plus -nimikkeet

Sony on paljastanut helmikuun PlayStation Plus -pelinsä. Plus-jäsenyyden hinnalla tarjoiltavien nimikkeiden kruununa komeilee runsaasti kehuja haalinut Helldivers.

Uudet pelit:

  • Helldivers (PS4, PS3, PS Vita)
  • Nom Nom Galaxy (PS4)
  • Persona 4 Arena Ultimax (PS3)
  • Grid Autosport (PS3)
  • Lemmings Touch (PS Vita)
  • Nova 111 (PS4, PS3, PS Vita)

Poistuvat pelit:

Jaakko Herranen
Uutinen

Helmikuun Games with Gold -peleissä sodan rattaita ja varjojen mestareita

Microsoft on paljastanut helmikuun Games with Gold -julkaisut. Tällä kertaa kultajäsenten ulottuville on tuotu varsin laaja kattaus erilaisia seikkailu- ja toimintapelejä.

Xbox One -pelaajat voivat napata itselleen myös Xbox 360 -julkaisut, kiitos muutama kuukausi takaperin julkaistun taaksepäin yhteensopivuuden.

Xbox One:

Hand of Fate (koko helmikuun ajan)

Styx: Master of Shadows (16.2. - 15.3.2016)

Xbox 360:

Sacred Citadel (1.2. - 15.2.2016)

Jaakko Herranen
Uutinen

Mighty No. 9 viivästyy jälleen kerran

Keiji Inafunen kehittämä Mega Man -henkinen seikkailu Mighty No. 9 myöhästyy jälleen kerran.

Helmikuuksi uumoillun tasoloikinnan kolmas suurempi viivästyminen johtuu tällä kertaa yllättäviä haasteita tarjoavasta verkkokoodista. Ongelmien keskeiseksi syyksi mainitaan pelin laajahko alustavalikoima. Julkaisu olisi tarkoitus tuoda Windowsille, Macille, Linuxille, PlayStation Vitalle, PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle, Xbox Onelle, Wii U:lle ja 3DS:lle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Microsoft julkisti viikon Deals With Gold -tarjoukset

Xbox-puhemies Larry "Major Nelson" Hryb on tiistaiseen tapaansa paljastanut kuluvan viikon Deals With Gold -tarjoukset. Tuttuun tyyliin hintalapuista on lohkaistu pois muutaman kymmenen prosentin siivu.

Tarjoukset ovat voimassa tammikuun 25. päivään saakka. Suorat latauslinkit voi haeskella kätevästi Major Nelsonin blogista.

Jaakko Herranen
Uutinen

Cities: Skylines saa tupruttavan laajennuksen

Suomalaisen Colossal Orderin kehittämä Cities: Skylines laajenee kuluvan vuoden aikana. Snowfall-laajennus tuo peliin nimensä mukaisesti lumiset maisemat.

Lumisia tienoita täytyy luonnollisesti aurata, ja talvipakkasilla pelaajan kyhäämä kaupunki vaatii astetta tehokkaamman sähkölämmityksen. Suomalaisille lienee myös varsin tuttua, että pakkanen ja ankara lumisade heittävät kapuloita julkisten kulkuneuvojen rattaisiin. Peräti 30 uutta rakennustyyppiä tuovat vaihtelua tuttuihin kaupunkimaisemiin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ensimmäiset pelikuvat vielä julkistamattomasta Turtles-pelistä

PureXbox-verkkosivusto on saanut käsiinsä kuvakaappauksia vielä julkistustaan odottelevasta Turtles-lisenssiin pohjautuvasta mätkinnästä.

Kuvien perusteella Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattan päästää toiminnan ytimeen kerralla kaikki neljä kilpparia. Sarjakuvamainen visuaalinen tyyli jatkaa kehittäjä Platinum Gamesin Transformers: Devastationin jalanjäljissä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Gone Homen Eurooppa-versio lipsahti ensi viikkoon

PC:llä pari vuotta sitten julkaistu Gone Home on tekemässä tuloaan myös konsoleille. Tänään julkaistavaksi uumoiltua seikkailua joudutaan valitettavasti odottelemaan muutama ylimääräinen päivä.

Kehittäjien mukaan ongelmaksi muodostui Euroopan ja Australian ikärajasäädökset ja ongelmat pelin lopullisen sertifikoinnin suhteen. Toiveissa on, että runsaasti kehuja kerännyt Gone Home saadaan latauspalveluihin ensi viikon aikana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Mario ja Sonic suuntaavat kilpakentille maaliskuussa

Vanhat kilpakumppanit Mario ja Sonic kirmaavat Rion olympialaiskentille maaliskuun aikana, kertoo Nintendo.

Mario & Sonic at the 2016 Rio Olympic Games on Nintendon ja Segan viides yhteistyö olympialaisten tiimoilta. Sinisen siilin ja putkimiehen lisäksi karkeloihin päästetään esimerkiksi Luigi, Peach, Bowser, Knuckles, Tails sekä Robotnik. Urhailulajeista mainittakoon rantalentopallo, rugby sekä luonnollisesti jalkapallo.

Jaakko Herranen
Uutinen

Housemarquen uutukainen julkaistaan maaliskuun lopulla

Resogun- ja Dead Nation -kehittäjä Housemarque on viilailemassa tuoreinta nimikettään julkaisukuntoon. Alienation-räiskintä nähdään maaliskuun loppupuolella.

Aiemmin Alienationin oli uumoiltu ilmestyvän maaliskuun alussa, mutta Housemarquen Twitter-tilin mukaan julkaisupäivää on lykätty muutamalla viikolla. Ilmeisesti neljän pelaajan yhteistyöräiskinnän viimeistely vie astetta suunniteltua pidempään.

Jaakko Herranen
Uutinen

Gears of War 4 julki kenties odotettua aiemmin

E3-messuilla pikaisesti esitellyn Gears of War 4:n kehitystyö on jo yllättävänkin pitkällä. Microsoftin mukaan loppuvuodeksi uumoiltu julkaisu voisi mahdollisesti tapahtua jo tulevan syksyn aikana.

Sukkelimmat voivat päästä testaamaan neljättä Gears of War -pääsarjan peliä kuitenkin jo keväällä, sillä luvassa on tuttuun tyyliin beetatestivaihe. Pelaamaan kelpuutetaan ainoastaan Gears of War: Ultimate Editionin ostaneet pelimiehet ja -naiset.

Jaakko Herranen