Jaakko Herranen

Profile picture for user Jaakkimo

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Blizzardin Overwatch-verkkoräiskintä sai julkaisupäivän

Blizzardin odotettu nettiräiskintä Overwatch on saanut vihdoinkin julkaisupäivän. IGN:ssä jo ennen virallista julkistustaan vilahtaneen tiedon mukaan peli julkaistaan toukokuussa.

Sarjakuvamaisesti tyylitelty Overwatch päästää pelaajan valikoimaan hahmonsa selkeästi tavallista suuremmasta repertuaarista. Paraikaa suljetussa beetavaiheessa olevan räiskinnän moninpelikarkelot tarjoilevat peräti 21 eri sankaria, jaoteltuna neljään toisistaan poikkeavaan kategoriaan.

Jaakko Herranen
Uutinen

Microsoft sulkee Fable-kehittäjä Lionhead Studiosin

Pidemmän aikaa Fable-pelisarjan parissa työskennellyt Lionhead Studios sulkee ovensa Microsoftin uudelleenjärjestelyjen vuoksi. Samassa yhteydessä päättyy vuonna 2013 julkistetun Fable Legends -rooliseikkailun taru.

Lionhead Studios perustettiin vuonna 1996 Peter Molyneuxin ja Steve Jacksonin toimesta. Sittemmin pelitalo sai lukuisten Fable-nimikkeiden lisäksi aikaiseksi Black & White -jumalsimulaattorin jatko-osineen sekä The Movies -strategiapelin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uudet videot valottavat Mirror's Edge Catalystin liikkumista ja lähitaistelua

Ruotsalainen DICE esittelee kehittämänsä Mirror's Edge Catalystin liikkumista ja lähitaistelua aiheille omistetuilla videoillaan.

Protagonisti Faith hallitsee edelleen varsin suvereenisti parkourin salat. Hahmon liikkuminen on videon perusteella vähintäänkin yhtä sulavaa kuin vuonna 2008 julkaistussa ensimmäisessä Mirror's Edgessä. Jo valmiiksi toimivaa liikehdintää väritetään myös lukuisilla uusilla ominaisuuksilla ja liikkeillä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Zelda-pelien sankari Link seikkailee Google Maps -palvelussa

Nintendo ja Google ovat lyöttäytyneet yhteen uuden The Legend of Zelda: Twilight Princess HD -pelin tiimoilta. Kaikille tutun vihreänuttuisen Linkin voi löytää vaeltelemasta Googlen karttapalvelusta.

Vuonna 1986 debyyttinsa tehnyt Link löytyy Google Mapsin selainversiosta tutun keltaisen Street View -miekkosen paikalta. Zelda-peleistä tuttu Link on varustautunut maailmanvalloitukseensa peleistä tutulla miekalla ja kilvellä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Forza Motorsport 6 kaahailee PC:lle maksutta

Microsoft tuo autopelisarja Forza Motorsportin myös PC-pelaajien ulottuville. Sarjan viimeisin osa saapuukin PC:lle Xbox Onesta poiketen ilmaisversiona.

Forza Motorsport 6: Apex sisältää 12 eri tapahtumaa reilulla 60 menopelillä varustettuna. Ratoja on yhteensä parikymmentä kappaletta. Vaikka mikromaksut ovatkin pelissä mukana, Microsoft lupailee etenemisen onnistuvan sutjakasti myös ilman erillistä rahanmenoa.

Forza Motorsport 6: Apex kurvailee kevään mittaan Windows 10:lle. Peliä kehittää Turn 10 Studios.

Jaakko Herranen
Uutinen

Veljellistä uhoa maaliskuun PlayStation Plus -nimikkeissä

Sony on paljastanut maaliskuun PlayStation Plus -pelinsä. 80-luvun retrohenkeä huokuva Broforce valikoitui nimikkeiden joukkoon äänestyksen perusteella.

Uudet pelit:

  • Broforce (PS4)
  • Galak-Z (PS4)
  • The Last Guy (PS3)
  • Super Stardust HD (PS3)
  • Flame Over (PS Vita)
  • Reality Fighters (PS Vita)

Poistuvat pelit:

Jaakko Herranen
Uutinen

Maaliskuun Games with Gold -julkaisuissa arvoituksia, strategiaa ja räiskintää

Microsoft on paljastanut maaliskuun Games with Gold -julkaisut. Mukaan on mahdutettu mysteerejä Sherlock Holmesin tyyliin, toimintaa Lords of the Fallenin parissa, Supreme Commander -strategiaa sekä jo klassikoksi muodostunut Borderlands-räiskintä.

Xbox One -pelaajat voivat napata itselleen myös Xbox 360 -julkaisut, kiitos muutama kuukausi takaperin julkaistun taaksepäin yhteensopivuuden.

Xbox One:

Sherlock Holmes: Crimes and Punishment (koko maaliskuun ajan)

Lords of the Fallen (16.3. - 15.4.)

Jaakko Herranen